Uutiset

Kalevan Kisat perjantaina – Lampinen finaaliin, Krogellille seuraennätys

Lahden Kalevan Kisoissa seuran urheilijat perjantaina olivat hyvässä iskussa. Max Lampinen heitti moukarin karsinnassa hienosti kuudenneksi tuloksella 66,15. Hieno saavutus jo uran kolmansissa Kalevan…

14- ja 15-vuotiaiden Aluemestaruuskilpailut Riihimäellä

Seuran kaikki osallistuneet urheilijat saivat Aluemestaruusmitalin tiistaina. Saavutuksena oli kolme mestaruutta ja yksi hopea. Eteläisen alueen mestarit: Hilma Larvala Tytöt 14 vuotta 3000 m kävely…

Tuloskatsaus 15.7-23.7 – Lampinen Pohjoismaiden mestari- Paljon tuloksia ympäri maata

Max Lampinen heitti 19-vuotiaiden Pohjoismaiden mestariksi Oslossa Pohjoismaisessa maaottelussa. Lampinen heitti myös sivulajissaan kiekossa PM-pronssia. Hilla Uusimäki juoksi Lappeenrannassa aidatun…

Max Lampinen heitti Pohjoismaiden mestariksi – kiekosta PM-pronssia

19-vuotiaiden Pohjoismainen maaottelu käytiin Oslon Bisletillä. Max Lampinen voitti moukarinheitossa seuraavan kilpailijan lähes yhdeksän metrin erolla. Voittotulos kuuden kilon moukarilla oli 76,43.…

Motonet GP, Kymijoki-kymppi, Karhulan Kansalliset – Paljon kisoja Kaakonkulmalla

Keskiviikkona Lappeenrannan Motonet GP:ssä Hilla Uusimäki jatkoi hyviä juoksujaan aidatulla ratakierroksella. Ajat ovat olleet 57-alkuisia ja 56-alkuinen on tuloillaan, Hilla oli Lappeenrannassa…

Pyry Heiskanen ja Taika Huttunen seuraennätyksiin Tilastopajacupissa Turussa

Paavo Nurmen Stadionilla pidettävä monen osakilpailun Tilastopajacup on urheilijoille tuloskilpailu, jossa ennätyksiä ja arvokisarajoja tehdään usein. Seuran nuoria urheilijoita kilpaili hyvin…

Tuloskatsaus 8.7-17.7 – Lampiselle piiriennätys, Krogellille seuraennätys – Heiskanen ja Lehtiö aluemestareita

Mico Lampinen heitti Urjalan Varsta-kisoissa uuden 17-vuotiaiden HelSY:n piiriennätyksen 61,44 kiekonheitossa. Micon kauden pääkilpailu on EYOF, joka kilpaillaan ensi viikonloppuna Slovenian…

Tuloskatsaus 30.6-9.7 – Hassiselle MM-hopeaa Ultramoniotteluissa - Huttuselle seuraennätys

EMG-tapahtumasta, Hiekkaharjun kymppitonnista, Motonet GP:stä ja Klaukkala Gamesista on omat artikkelinsa seuran nettisivuilla. Seuran urheilijoiden tulokset tässä artikkelissa vielä täydellisinä.…

EMG päättyi Tampereella – Sunnuntaina kaksi kultaa

European Masters Games (EMG) päättyi sunnuntaina ja viimeisenäkin päivänä ohjelmassa oli yleisurheilua Ratinassa. Seurasta oli kaksi kilpailijaa mukana ja molemmat voittivat! Raisa Huotari juoksi…

Hiekkaharjun kymppitonni- Lindroos ja Leponiemi voittoihin

Hiekkaharjun kymppitonnille osallistui kaikkiaan 24 juoksijaa, 14 miestä ja kymmenen naista. Tulostaso oli hyvä ja kaksi kenttäennätystäkin syntyi. Naisten kymppitonnilla heti alusta Lempäälän Kisan…

Harjoitukset siirtyvät Tikkurila-festivaalin tieltä Hakunilaan 13-26.7 välisenä aikana

Hiekkaharjun kenttä on pois yleisurheilukäytöstä Tikkurila-festivaalin takia to 13.7 - ke 26.7 välisen ajan. Tuona aikana harjoitusryhmien ja yleisurheilukoulujen harjoitukset siirtyvät Hakunilan…

Motonet GP Oulu – Lampiset kahdeksansia

Motonet GP:n kolmas osakilpailu käytiin Oulussa lauantaina. Kilpailusta oli televisiossa pitkä lähetys Yle Areenassa. Max Lampinen sai hyvin ruutuaikaa, kuudesta heitosta viisi näytettiin Areenassa.…

European Masters Gamesin lauantai – Kullbergille kolmas kulta, Viitaselle hopeaa

EMG-tapahtuma jatkui lauantaina Tampereella. Ratinan Stadionilla juostiin mm.1500 metrin juoksut ja kaupungilla juostiin puolimaraton. Sanna Kullberg juoksi jo kolmannen kultamitalin Tampereella.…

Klaukkala Games – Huttunen paransi seuraennätystä aidoissa

Seuran urheilijoita oli kilpailemassa Nurmijärvellä Klaukkala Gamesissa perjantaina. Ennätyksiä syntyi taas mukavasti. Taika Huttunen paransi 12- ja 13-vuotiaiden seuraennätystä 200 metrin aidoissa…

European Masters Games – Sanna Kullberg 5000 metrin voittoon hyvällä ajalla

EMG jatkui Tampereella perjantaina. Sanna Kullberg voitti 45-vuotiaiden 5000 metriä hyvällä ajalla 18.52,61. EMG-tapahtumassa tämä oli toinen voitto Sannalle, keskiviikkona hän voitti 2000 metrin…

58-Cupissa hyvä tulostaso ja hyvät järjestelyt – Huttuselle seura- ja kenttäennätys – Korvenpäälle kärkiaika ja kenttäennätys

58-Cup järjestettiin aurinkoisessa mutta vaihtelevatuulisessa säässä. Kilpailun järjestelyt toimivat hyvin ja seuran maine hyvänä kisajärjestäjänä vahvistui jälleen. Mukavana lisänä oli 11- ja…

EMG:n estejuoksuissa menestystä – Huotarille ja Kullbergille kultaa, Hassiselle hopeaa

European Masters Games (EMG) on 29 lajin tapahtuma, joka kokoaa Masters-urheilijoita (35+) kaikista maanosista. Kilpailut alkoivat jo 26.6 muiden lajien osalta. Yleisurheilun osalta tapahtuma alkoi…

Tuloskatsaus 23.6-2.7 – Karnevaaleissa piiriennätyksiä

Karnevaaliviikonloppuna moukarinheittäjät olivat ennätyskunnossa. Kaustisen Moukarikarnevaaleilla Max Lampinen heitti 19-vuotisten piiriennätyksen niin kuuden kuin 7,26 kilon moukarilla ja liittyi 70…

Kestävyysjuoksu- ja Kävelykarnevaalit – Rasmus Krogell seuraennätykseen kympillä

Kestävyysjuoksu- ja Kävelykarnevaalit jatkuivat Jämsässä lauantaina. Seurasta oli Keski-Suomessa hyvä edustus myös lauantaina menestyksekkään perjantain jälkeen. Lauantaina syntyi yksi seuraennätys,…

Moukarikarnevaalit – Max Lampinen heitti miesten moukaria 70,04 – piiri- ja seuraennätys

Max Lampinen jatkoi ennätystehtailuaan Kaustisen Moukarikarnevaaleilla. Lauantaina oli vuorossa Moukarikarnevaalien pääkilpailu. Lampinen heitti kauden kolmannen kilpailunsa miesten 7,26 kilon…