Tuloskatsaus 24.2-3.3 – Pyry Heiskanen ja Miida Wasström seuraennätykseen

4.3.2024

Pyry Heiskanen pituuden voittajana ja Thomas Kleemola kolmas Liikuntamyllyssä sunnuntaina

Liikuntamyllyssä sunnuntaina OP-Pohjola Junior GP-kilpailuissa Pyry Heiskanen teki uuden 15-vuotisten seuraennätyksen 60 metrillä. Aika 7,43 on kaksi sadasosaa parempi kuin Petri Lemmetyisen 7,45 vuodelta 2004. Heiskanen voitti myös pituushypyn samoissa kilpailuissa, joissa Thomas Kleemola oli kolmas.  

Miida Wasström

Miida Wasström juoksi Liikuntamyllyssä 13-vuotisten 150 metrin seuraennätyksen 20,72.

Vilho Lahti tuulettaa kokeushyppykultaa

Vilho Lahti voitti 11-vuotiaiden korkeushypyn ja oman eränsä 150 metrillä. Ossi Alanaatu voitti 13-vuotisten kuulantyönnön.

Toni Janka kilpaili Yhdysvalloissa ja merkitsi hyvät tulokset maantievitosella ja maratonilla.  

Tuloksia myös Espoosta sunnuntailta (3.3) ja NÅID:n pm-kilpailuista lauantaialta (2.3) sekä edelliseltä viikonlopulta neljän SM-mitalin Mustasaaren kisoista.

Keskiviikkona juostaan Luolasprintit Hakunilassa. Nuorimmissa ikäluokissa Tampere Junior Indoor Gamesia (TJIG) pidetään hallikauden huipennuksena. TJIG kilpaillaan ensi viikonloppuna.

 

3.3. Espoo/A, Hallijuoksusarja:

M 2000 m - ylipitkä rata/oversized 3) Juhani Pietarinen (-87) 6.24,4h PB.

M17 2000 m - ylipitkä rata/oversized 2) Leevi Piispanen (-08) 6.40,0h PB.

M50 2000 m - ylipitkä rata/oversized 2) Jukka-Pekka Hassinen (-60) 7.38,1h PB.

 

3.3. Helsinki:

P15 60 m 2. erä 1) Pyry Heiskanen (-09) 7,43.

P15 Seiväs/PV 5) Ossi Alanaatu (-11) 2,10.

P15 Pituus/LJ 1) Pyry Heiskanen (-09) 6,15, 3) Thomas Kleemola (-09) 5,18.

P13 150 m 1. erä 2) Ossi Alanaatu (-11) 22,45; 2. erä 3) Riku Lahtinen (-12) 24,68.

P13 Kolmiloikka/TJ 9) Rasmus Puotsaari (-13) 8,35.

P13 Kuula/SP (3,00 kg) 1) Ossi Alanaatu (-11) 10,45, 7) Riku Lahtinen (-12) 6,07.

P11 150 m 1. erä 1) Vilho Lahti (-13) 23,86; 2. erä 5) Lenni Piispanen (-14) 26,17; 4. erä 1) Rasmus Puotsaari (-13) 23,05.

P11 1000 m 5) Lauri Lahtinen (-14) 3.38,26, 10) Lenni Piispanen (-14) 4.12,62.

P11 Korkeus/HJ 1) Vilho Lahti (-13) 1,32, 13) Dan Sahros (-14) 1,05.

P9 Pituus/LJ (1 m ponnistusalue/zone) 21) Jere Lahtinen (-16) 2,70.

T15 60 m 6. erä 6) Amanda Kuronen (-10) 8,67.

T15 800 m 1. erä 3) Vilma Laakkonen (-10) 2.42,87, 7) Amanda Kuronen (-10) 2.56,16.

T15 Pituus/LJ 22) Vilma Laakkonen (-10) 4,06.

T13 150 m 4. erä 1) Helmi-Tuuli Heiskanen (-11) 21,82, 3) Meeri Saha (-11) 22,82, 4) Siiri Katajisto (-12) 22,96; 7. erä 2) Miida Wasström (-11) 20,72.

T13 1000 m 3) Miida Wasström (-11) 3.35,70.

T13 Kolmiloikka/TJ 2) Taika Huttunen (-11) 9,51, 5) Aino Laukka (-13) 8,86, 6) Siiri Katajisto (-12) 8,73, 11) Meeri Saha (-11) 8,56.

T11 150 m 2. erä 1) Aino Laukka (-13) 23,71; 4. erä 4) Laura Hento (-14) 25,50.

T11 1000 m 10) Emma Sirppiniemi (-14) 4.21,03.

T11 Korkeus/HJ 6) Taika Laakkonen (-14) 1,20.

T11 Kuula/SP (2,00 kg) 9) Taika Laakkonen (-14) 6,03.

 

2.3. Helsinki, 15-9-v. pm-hallikilpailut:

T15 Pituus/LJ 1) Helmi Kuitunen (-09) 4,77.

 

25.2. Atlanta, Geo. USA:

M Maraton/Marathon 9) Toni Janka (-83) 2.46.12.

 

24.2.-25.2. Mustasaari, 22-, 19- ja 17-v. SM-hallikilpailut:

M22 800 m - ylipitkä rata/oversized (25.2.) 2) Junnu Korvenpää (-02) 1.56,26.

M22 1500 m - ylipitkä rata/oversized (24.2.) 9) Max Walther (-03) 4.11,30 PB.

M22 Pituus/LJ (25.2.) 4) Leo Rautiainen (-03) 6,46.

M22 Kuula/SP (7,26 kg) (25.2.) 3) Leo Rautiainen (-03) 13,09.

M19 60 m Alkuerät (24.2.) 2. erä 3) Lauri Mäkinen (-05) 7,38.

M19 400 m - ylipitkä rata/oversized (24.2.) 2. erä 1) Joona Heiskanen (-05) 50,36 PB.

M19 800 m - ylipitkä rata/oversized (25.2.) 1. erä 9) Ville Korhonen (-06) 2.09,45 PB; 2. erä 2) Joona Heiskanen (-05) 1.54,27, 5) Santtu Heiskanen (-05) 1.58,25.

M19 3000 m - ylipitkä rata/oversized (24.2.) 6) Santtu Heiskanen (-05) 8.55,30 PB, 8) Tero Korpi (-06) 9.02,57 PB, 11) Ville Korhonen (-06) 9.34,65 PB.

M17 300 m - ylipitkä rata/oversized (25.2.) 6. erä 2) Eero Wuoti (-07) 38,76 PB; 8. erä 1) Justus Korvenpää (-08) 37,05 PB; 11. erä 4) Vili Hahto (-07) 36,80 PB.

M17 800 m - ylipitkä rata/oversized (24.2.) 1. erä 11) Leevi Piispanen (-08) 2.16,44 PB; 2. erä 1) Justus Korvenpää (-08) 1.57,65 PB kk17.

M17 1500 m - ylipitkä rata/oversized (25.2.) 1. erä 8) Leevi Piispanen (-08) 4.42,20 PB.

M17 300 m aidat/hurdles (84 cm) (24.2.) 2. erä 3) Eero Wuoti (-07) 41,55 PB.

 

24.2. Atlanta, Geo. USA:

M 5 km tiejuoksu/RR 10) Toni Janka (-83) 17.31 PB

 

Juha Kylänpää