Vilkas keskiviikko – kisoja neljällä paikkakunnalla – Heiskanen ja Puotsaari seuraennätyksiin

6.6.2024

Rasmus Puotsaari Otaniemessä loppusuoralla

Seuran urheilijoita kilpaili keskiviikkona Espoossa Otaniemi Junior Gamesissa, Nokian Kesäkuun kisoissa, Sipoon Energia kisoissa ja Tilastopajacupissa Turussa.

Otaniemessä syntyi kaksi seuraennätystä. Rasmus Puotsaari juoksi 200 metrin aidat aikaan 38,27. Lauri Lahden seuraennätys 38,33 vuodelta 1994 parani seitsemän sadasosaa.

Pyry Heiskanen

Pyry Heiskanen pyyhälsi vastatuuleen 100 metrin aidat aikaan 13,49. Tulos on kauden kotimainen kärkitulos. Janne Piispasen vuonna 1995 juoksema seuraennätys 13,92 parani 43 sadasosaa. Piiriennätys on Viipurin Urheilijoiden Markus Vilenin 12,97 vuodelta 1998.

Siina Kuikka parantaa moukarissa kisa kisalta. Sipoossa kolmikiloinen moukari lensi 36,03. Saimi Lassilan 14-vuotisten seuraennätys 37,84 vuodelta 2016 lähestyy kisa kisalta.

13-vuotiaden tyttöjen seuraennätys on Suvi Voutilaisen 28,28 vuodelta 1993. Sipoossa Miida Wasström juoksi tuulituloksen (+2,7) 28,46 ja Taika Huttunen +0,4 tuulessa Turussa 28,89. Huttunen hyppäsi pituudessa oman ennätyksen ja ikäluokan kauden kärkituloksen 479. Seuraennätys on Hanna Jokisen 521 vuodelta 1991.  

Hyviä tuloksia kaikilla kisapaikoilla. Tänään kilpaillaan Eltsu Junior GP ja sunnuntaina on 9-15-vuotiaiden piirinmestaruusviestit Vuosaaressa.

 

5.6. Espoo/O, Otaniemi Junior Games:

M17 Keihäs/JT (700 g) 2) Lauri Saha (-08) 47,50 PB.

P15 100 m aidat/hurdles (84 cm) (-1,0) 1) Pyry Heiskanen (-09) 13,49 PB kk15.

P13 200 m aidat/hurdles 2. erä 3) Rasmus Puotsaari (-13) 38,27 PB.

P11 60 m aidat/hurdles (60 cm) 3. erä (-1,3) 2) Rasmus Puotsaari (-13) 11,47.

T15 100 m 1. erä (-1,4) 2) Vilma Laakkonen (-10) 14,48 PB.

T15 800 m 3) Vilma Laakkonen (-10) 2.37,23 PB.

T15 Keihäs/JT (400 g) 10) Vilma Laakkonen (-10) 17,52.

T13 1000 m 6) Amanda Lassig (-11) 3.38,21 PB, 12) Susa Laiho (-12) 4.03,11 PB.

T13 200 m aidat/hurdles 2. erä 3) Susa Laiho (-12) 40,34 PB; 3. erä (nwnd) 1) Meeri Saha (-11) 38,07w.

T13 Korkeus/HJ 8) Susa Laiho (-12) 1,30 PB.

T13 Kiekko/DT (0,60 kg) 3) Meeri Saha (-11) 26,29 PB, 4) Susa Laiho (-12) 22,59 PB.

T11 1000 m 6) Emma Sirppiniemi (-14) 4.06,76 PB.

T11 60 m aidat/hurdles (60 cm) 1. erä (-1,0) 5) Emma Sirppiniemi (-14) 14,18 PB.

T11 Pituus/LJ (1 m ponnistusalue/zone) 13) Emma Sirppiniemi (-14) 3,09 () PB.

T9 40 m 2. erä (-0,5) 6) Ida Tuomisto (-16) 7,96 PB.

T9 1000 m 3) Ida Tuomisto (-16) 4.11,01 PB.

 

5.6. Nokia, Kesäkuun kisa:

T13 600 m 1) Siina Haapala (-11) 1.46,85 PB, 6) Salme Haapala (-12) 2.11,84 PB.

 

5.6. Sipoo, Sibbo Energi -tävling 4:

M 100 m (+3,0) 1) Lauri Mäkinen (-05) 11,53w.

M 400 m 1) Atte Nevala (-02) 49,55 PB, 2) Junnu Korvenpää (-02) 50,77.

T15 Pituus/LJ 4) Helmi Kuitunen (-09) 4,49w (+3,1).

T15 Moukari/HT (3,00 kg) 2) Siina Kuikka (-10) 36,03 PB.

T13 200 m (+2,7) 2) Miida Wasström (-11) 28,46w.

T13 Korkeus/HJ 1) Elea Leppänen (-11) 1,47 PB.

T13 Keihäs/JT (400 g) 1) Elea Leppänen (-11) 24,82 PB.

T11 150 m 4) Taika Laakkonen (-14) 24,67 PB.

T11 Korkeus/HJ 1) Taika Laakkonen (-14) 1,25 PB.

T11 Keihäs/JT (400 g) 2) Taika Laakkonen (-14) 15,11 PB.

 

5.6. Turku, Tilastopajacup 3:

T15 800 m 4) Alisa Ekebom (-10) 2.32,20 PB.

T13 200 m 3. erä (+0,4) 3) Taika Huttunen (-11) 28,89.

T13 Pituus/LJ 1) Taika Huttunen (-11) 4,79 (+1,3) PB kk13.

 

Juha Kylänpää