Valmentajaesittely – Pekka Muinonen

12.2.2021

Pekka Muinonen Kuva: Juha Kylänpää

Pekka Muinonen on aloittanut valmentajana jo 70-luvulla Heinolassa, jossa hän urheilikin jo kapaloikäisenä. Pääkaupunkiseudulle muuton jälkeen vuonna 1979 valmentajaura on jatkunut lukuisissa Etelä-Suomen seuroissa. Kenttäurheilijat-58:ssa hän aloitti valmentaminen vuonna 1985 toimiessaan samaan aikaan Hakunilan Kisassa. Ensimmäinen valmennettava Kenttäurheilijat-58:ssa ja kilpakävelyssä oli Jaana Leinonen.

Tällä hetkellä Muinosella on ryhmässään nuoria ja aikuisempia lupauksia Espoon Tapioissa ja Kenttäurheilijat-58:sa, jonka nyt 19-vuotiaiden sarjaan kasvanut kestävyysjuoksija Jenni Korvenpää on ollut mukana Muinosen junioriryhmässä 9-vuotiaasta alkaen.

Sara Puiro ja Pekka Muinonen Lapuan SM-kävelyissä 2020. Kuva: Pia Puiro

Kilpakävelyä harrastava Sara Puiro on liittynyt valmennustiimiin toissa vuonna 2019. Sara otti viime kaudella ensimmäisen SM-mitalinsa 15-vuotiaden kävelyssä 14-vuotiaana Lapuan maantiellä. Saran nuorempi sisar Nea Puiro hakee menestystä nyt 13-vuotiaiden sarjassa kaikilla juoksumatkoilla ja tulevaisuudessa ehkä lähinnä kestävyysjuoksussa.

-        Valmennuksessani tällä hetkellä hyvin motivoituneita urheilijoita. Ryhmässäni on pika- ja kestävyysjuoksijoita sekä kilpakävelijöitä junioreista aikuisiin, on ryhmä hyvin motivoitunut toimimaan yhdessä, Muinonen kertoo.

Muinosella on nyt valmennuksessaan kahdeksas tiimi, jossa on urheilu aloitettu noin kymmenvuotiaana. 

-        Aluksi tehdään paljon asioita leikkimielellä mutta haasteellisesti rakentaen monipuolista liikunnallista pohjaa. Jos kilpaurheilu alkaa kiinnostaa ja omat tavoitteet kantavat, aloitetaan vähitellen oikea urheilu ja valmentaminen noin 14-15 -vuoden iässä. Lomittain eri ikäryhmiä valmentaen rakennetaan hyvät fyysiset pohjat ja sen myötä tuloskehitys tulevaisuudessa. Yleensä ryhmässä harjoitellaan lomittain vähintään kahdeksan vuotta ja sitten ponkaistaan eteenpäin kansainväliselle tasolle. Näin syntyy hyviä vuorovaikutteisiä valmennussuhteita, joista pisin on kestänyt yli 25 vuotta.

Muinosen suuresta valmennettavien joukosta on vuosien saatossa noussut 17 Kenttäurheilijat-58:n urheilijaa arvokisoihin tai maaottelutasolle ja yltänyt kansallisesti SM-mitaleille. Näitä urheilijoita ovat olleet mm. Atlantan olympialaisiin vuonna 1996 Lappeenrannan Urheilumiehiä edustanut Jani Lehtinen, joka käveli ensimmäisen SE-tuloksensa KU-58:n paidassa Hiekkaharjussa. Lehtinen putsasi SM-kisoissa pöydän vuosina 1989-1996 ottamalla 16 Suomen mestaruutta ja kolme hopeaa. Muinonen valmensi aikanaan koko uransa KU-58:a edustanutta Antero Lindmania, joka kilpaili niin ikään Atlantan olympialaisissa. Lindmanin saldo on viisi Suomen mestaruutta, kaksi hopeaa ja kolme pronssia. Lindmanin hallussa on 50.000 metrin ratakävelyn Pohjoismaiden ja Suomen ennätys 4.03.43,0, jonka hän teki Tukholman olympiastadionilla Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa vuonna 1994. Matti Heikkilä on viiskasin väreissä ottanut kaksi mestaruutta viesteissä ja kaksi hopeamitalia 50 kilometrin kävelyssä. Tiina Muinonen edusti Suomea nuorten EM- ja MM-kisoissa saavuttaen urallaan 34 Suomen mestaruutta tehden urallaan 10 SE-tulosta, osan Vantaan Salamien väreissä. Muinosen ennätys 20 kilometrin kävelyssä 1.35.58 alitti aikanaan Edmontonin MM-kisojen A-rajan ja on edelleen alle 20-vuotiaiden SE. MM-kisat jäivät väliin loukkaantumisen vuoksi.

Erikseen pitää mainita, että seuran lajitoiminnan käynnistämisvaiheessa ensimmäiset SM-mitalit kilpakävelyssä viiskasille toi vuonna 1988 kova nuorten kävelijöiden joukko, jonka kärkenä olivat Riikka Riipinen, Krista Vuorenpää ja Jaana Korhonen. Kolmikko otti 1988 kolmoisvoiton Savonlinnassa silloisissa VetoApuKisoissa (SM-kisat P/T14) nostaen viiskasin kisojen parhaaksi junioriseuraksi.

Muinonen on valmentanut yli 30:n seuran urheilijoita, jonka mahdollisti kilpakävelytalli H.e.v.i. Hard Walk Teamin toiminta. Tallin kautta kasvoi varsin suuri joukko Suomen kärkikävelijöitä, joista voi mainita esimerkkinä Aku Partasen (LUM) ja vaikka superlahjakkuuden Taika Nummen (EspTa) .Tapioiden kova kävelyporukka osaltaan johdatti espoolaiset Kalevan maljan voittoon vuonna 2016.

Suomen mestareita ja mitalisteja on kasvanut tallitoiminnan siivittämänä monessa seurassa, joita ovat: Esbo If, Espoon Tapiot, Hakunilan Kisa, Helsingin Kisa-Veikot, Hyvinkään Seudun Urheilijat, Kenttäurheilijat-58, Laitilan Jyske, Lappeenrannan Urheilu-Miehet, Siuntion Sisu, Tapanilan Erä, Vantaan Salamat, Vihdin Viesti ja Viipurin Urheilijat.

Muinonen on nostanut urheilijoita arvokisoihin ja maansa mestaruuskisojen mitaleille Virossa, Unkarissa ja Ranskassa. Unkarilainen Orsolya Gruber nousi aikanaan takaisin maansa naiskävelyn kärkeen sekä maansa Eurooppa- ja maailmancup -joukkueisiin. Kenttäurheilijat-58:ssakin urheillut virolainen Risko Nogelainen nousi nuorten arvokisoihin ja otti useita maansa mestaruuksia tehden myös 10 Viron ennätystä. Ranskalainen aikuisurheilija Eric Neisse sijoittui joitakin vuosia sitten MM-tasolla kympin sakkiin.

Muinosen valmennettavien vitriineihin on kertynyt Suomen mestaruusmitaleita noin 350, joista Suomen mestaruuksia on yli 180. Kenttäurheilijat-58:n mitalisaldo on 77 SM-mitalia, joista 37 kultaa, 26 hopeaa ja 14 pronssia. SE-lukemiakin on tullut mukavasti, kaikkiaan yli 70. Valmennettaviensa maaotteluiden määrää Muinonen ei ole laskenut.

-                          On ollut hienoa saada toimia uran aikana juoksujen puolella ensin kovassa treeniporukassa ja sitten piirin pika- ja aitajuoksujen sekä juoksukoulujen vastaavana. Kävelyssä sain toimia valtakunnallisena aikuisten ja nuorten valmentajana (nykyisin lajivalmentaja), supernuorten vastaavana maajoukkueleirityksessä koti- ja ulkomailla, NMV- ja piirileirivastaavana. Vedin sivujuonteena yli 25 vuotta omaa kilpakävelytallia ja vähemmälle huomioille jäänyttä SUL:n kilpakävelykoulua, josta kasvoi pitkä lajipäivien putki. Tämä mahdollisti valmennuksen ja urheilijapolun tukemista mm. testien ja ulkomaan leirien avulla. Olen myös ollut Kävelyurheiluliiton valmennusvaliokunnan puheenjohtaja, liittovaltuustossa ja SUL:n kävelyvaliokunnassa. Lisäksi vastasin piirin kilpakävelystä liki 15 vuotta. Nyt työtä motivoi hyvä ryhmä ja oma tutkimustyö valmennuksen eri osa-alueilla, siis hyvät haasteet, kertoo Muinonen laajasta kokemuksestaan.

Juha Kylänpää