Valmentajaesittely – Markku Rimpiläinen

28.12.2020

Markku Rimpiläinen Tampereen MM-kilpailuissa 2018

Kestävyysjuoksuvalmentaja Markku Rimpiläinen on valmentanut Viiskasissa kolme vuotta. Nykyisellään Rimpiläisellä on kolme nuorta valmennettavaa KU-58:ssa. Lisäksi Rimpiläisellä on valmennettavia Helsingfors IFK:ssa, Keravan Urheilijoissa ja Lahden Ahkerassa.

-        Kun Edith Eikkinen tuli valmennukseeni, niin liityin Viiskasin valmentajien joukkoon kolme vuotta sitten. Vuoden 2020 alkupuolella valmennukseeni tulivat Heiskasen Joona ja Santtu. Valmennettavia on tällä hetkellä yhdeksän neljästä eri seurasta, Rimpiläinen summaa.

Tänä vuonna 2020 Rimpiläinen palkittiin KU-58:n vuoden juniorivalmentajana.

Edith Eikkinen, Sini-Minea Saarikoski, Markku Rimpiläinen, Joona ja Santtu Heiskanen.

Rimpiläisellä on oman M-tiiminsä puitteissa paljon yhteisharjoituksia. Vaikka urheilijat asuvat eri paikkakunnilla, aika usein he ovat kaikki yhdessä. Tiistaisin Pirkkolassa on pääkaupunkiseudun kestävyysjuoksijoiden yhteisharjoitukset. Kirjoittajan käydessä siellä joulukuussa oli harjoituksissa noin neljäkymmentä juoksijaa, jotka jakautuivat eri ryhmiin tasonsa ja/tai ikänsä mukaan. Rimpiläisen ryhmän ohjelmassa olivat kiihtyvät tonnin vedot ryhmissä. Poikien ja nuorten miesten ryhmä juoksi edellä ja naiset ja tytöt perässä. Urheilijoilla oli hyvä fiilis näissä yhteisharjoituksissa, joissa myös Joni Oilinki ohjasi valmennettaviaan. Tiistain ryhmissä oli urheilijoita yli kymmenestä seurasta ja valmentajina olivat myös Tommy Ekblom ja Joonas Lehtinen. Yhteistreenit ovat kaikille avoimia tiistaisin ja mukana harjoittelivat myös Suomen mestarit Hannu Granberg ja Eero Saleva.

-        Joskus viikonloppuisin on minulla ensin yhteistreeni Lahdessa ja myöhemmin Vantaalla, jotta kaikki pääsevät mukaan. Urheilijani matkustavat mielellään yhteisharjoituksiin.

Kestävyyslajeissa on yhteisharjoitusten määrä lisääntynyt, mutta paljon saavat urheilijat myös käydä yksin lenkillä.

-        Kestävyysjuoksun tekniikkaa ei tarvitse valvoa joka harjoituksessa, Rimpiläinen toteaa.

Pirkkolassa kiinnitin huomiota yhden urheilijan juoksutekniikkaan, joka oli kehittynyt huomattavasti.

-        Siihen on kiinnitetty huomiota ja oppi on mennyt perille, Rimpiläinen myhäilee.

Armeijan palveluksessa työskentelevä Rimpiläinen otti ensi askeleet valmennukseen Rovaniemellä.

-        Työ vei Rovaniemelle ja siellä sain kipinän valmentamiseen. Totisemmaksi valmentaminen muuttui 2011 kun muutin työn perässä Lahteen Urheilukomppaniaan ja liityin myös Ahkeran toimintaan.

Lahdessa Rimpiläinen valmensi ja kävi valmentajan ammattitutkinnon (VAT). Nyt Rimpiläinen käy työn ohella valmentajan erikoisammattitutkintoa (VEAT).

Lahdesta Puolustusvoimain urheilukoulu muutti Helsinkiin ja Santahaminaan 2014. Urheilukoulu palasi siis synnynisijoilleen muutama kymmenen Hennalan vuoden jälkeen. Myös Rimpiläinen muutti Helsinkiin, mutta valmennustyö Lahdessa jäi elämään hyvien urheilijoiden kanssa ja laajeni samalla pääkaupunkiseudulle.

-        Ahkeran Aino Kuljukka on nuorten EM-nelonen esteissä ja Salla Laukkanen oli Tampereen MM-kilpailuissa 2018 estejuoksussa. Ne ovat parhaat kansainväliset saavutukset valmentajana, mutta arvostan paljon myös SM-mitaleita, joita on jo kymmenen vuoden aikana kertynytkin mukavasti. 

-        Olen maajoukkueen mukana päässyt PM-maastoihin Norjaan ja Islantiin. Georgian Tbilisissä olen käynyt maajoukkueen kanssa kahdesti, nuorten olympiapäivillä ja EM-kilpailuissa. Kansainväliset kilpailut joko joukkueenjohtajana tai valmentajana ovat olleet opettavaisia keikkoja.

-        Valmennuksessa palkitsee valmennettavien hyvät tulokset ja kehittyminen. Kaikki kestävyysjuoksun lajikseen valinneet ovat nykyisin huippumotivoituneita. Usein he harrastavat myös muita kestävyyslajeja kuten suunnistusta, hiihtoa ja triathlonia.

Pohjoismaiset maastot Reykjavikissa. Mukana myös Annemari Kiekara, maaottelussa myös 1991 Rimpiläisen kanssa.

Omalla urheilu-urallaan 80-90-luvulla Rimpiläinen edusti Nurmijärven Kenttäurheilijoita ja saavutti nuorten sarjoissa SM-mitaleja estejuoksussa ja 3000 metrillä. Aktiiviura päättyi 25-vuotiaana. Mieleenpainuvin kokemus omalta urheilu-uralta on Suomi- Iso-Britannia- Neuvostoliito- Saksa maaottelu Espoossa 1991. Neuvostoliitto nitisi liitoksissaan, Saksa oli juuri yhdistynyt. Maaottelussa oli useita tulevia arvokisamitalisteja mm. Darren Campell, Paula Radcliffe ja Zhanna Tarnopolskaja (Pintushevits, nykyisin Blok). Suomalaisia arvokisamitalisteja maaottelussa olivat Annemari Sandell (nyk. Kiekara) ja Mikaela Ingberg. Annemari Kiekara jatkaa uraansa edelleen ja voitti 2020 kolme Suomen mestaruutta, mm. puolimaratonin Vantaalla lokakuussa. Espoon 19-vuotiaiden maaottelussa 1991 Sandell oli 14-vuotias. Maaottelusta löytyy YouTubesta kooste Mauri Myllymäen ja Bubi Walleniuksen selostamana. Kirjoittajan oli pakko katsoa se kokonaan juttua kirjoitettaessa.

-        Viimeiseksihän Suomi maaottelussa jäi, mutta kovia nimiä oli paikalla. Annemari (Kiekara) oli kiva tavata PM-maastoissa juoksijana noin 25 vuotta myöhemmin, kun olin ensi kertaa joukkueenjohtajana. Komea on Annemarin ura. Rimpiläinen toteaa.

2019 SM-maantiejuokussa valmennettavat saivat kaksi mitalia, Edith Eikkinen (vas.) oli kolmas, Salla Laukkanen voitti. myös valmentajalle mitali.

Rimpiläistä valmensi aktiiviuran ajan isoisä Pauli Rimpiläinen. Vuonna 2005 menehtynyt Pauli Rimpiläinen oli Helsingin maalaiskunnassa Tikkurilan Silkin talossa 16.3 1958 perustamassa uutta urheiluseuraa. Pauli Rimpiläinen oli KU-58:n perustajajäsen. 

Teksti: Juha Kylänpää

Kuvat: Markku Rimpiläisen Facebook