Uusia hyviä urheilijoita seuraan kaudeksi 2023

23.12.2022

Päivi Kauppinen Kuva:Petteri Jokela

Seuraan on siirtynyt useita uusia urheilijoita ensi kaudeksi. Erityisesti kestävyysjuoksussa KU-58 on entistä vahvempi seura 65-vuotisjuhlavuotenaan.

Päivi Kauppinen palaa kasvattajaseuraansa Helsingin Juoksijoista. Kauppinen on pitänyt hyvin tasonsa maratonjuoksussa. Ennätyksensä 2.41.21 Kauppinen juoksi Berliinissä KU-58:n paidassa vuonna 1998. Lokakuussa 2022 maraton meni 2.44.50 Frankfurtissa. Mieleen tulee myös vuoden 2020 SM-maraton, jolloin Laura Manninen voitti SM:n ja Kauppinen sai SM-hopeaa Vantaan Maratonin yhteydessä juostussa SM-kisassa. Vantaan Maratonilla juostaan Suomen mestaruuksista myös ensi vuonna... Kauppinen on saavuttanut KU-58:ssa monta SM-mitalia, ja sama jatkui myös Helsingin Juoksijoissa kausilla 2019-2022. Kauppisen paras arvokisasaavutus on 19-vuotiaiden EM-kisojen kuudes sija vuonna 1991. Vauhti on säilynyt myös ratamatkoilla. Kauppista valmentaa Pasi Päällysaho. Päällysaho aikoo valmentamisen ohessa osallistua SAUL:n SM-kilpailuihin, joissa tavoitteena on mitali. Hyvät mahdollisuudet tähän on ainakin 50-vuotiaiden joukkuekilpailuissa.

Tuomas Heikkilä Kuva: Petteri Jokela

Tuomas Heikkilä tulee seuraan Mäntsälän Urheilijoista. Heikkilän päälaji on suunnistus, jossa hän edustaa Helsingin Suunnistajia. Juoksijanakin 24-vuotias Heikkilä on saavuttanut SM-mitaleita nuorissa ja vuoden 2021 Kalevan Kisoissa hän oli kympillä neljäs ja vitosella viides. Ennätykset matkoilla ovat hyviä: 5000 metriä 14.39,91 ja 10000 metrillä 30.35,19.  

-        Aina kun menen juoksussa lähtöviivalle, tavoitteena on ennätys. Odotan innolla ensi kautta, jolloin on mahdollisuus pärjätä myös joukkuekilpailuissa, Heikkilä kertoi.

Osoitus ennätysnälästä nähtiin marraskuisessa MKFacade Maantiejuoksucupissa, josta kuvakin. Heikkilä voitti kympin ennätyksellään 31.03 ja paransi ennätystään yli kaksi minuuttia. Taakse jäi Ruotsi-ottelussakin kilpailleita juoksijoita.

Suunnistuksessa Heikkilän pääkilpailu on EM-sprintit Italiassa lokakuussa. Kesän kilpailukalenteri avaa näillä näkymin mahdollisuudet osallistua SM-maastoihin Helsingissä ja Kalevan Kisoihin Lahdessa. Myös SM-viestit kiinnostavat.

Kristian Lindroos ja Joonas Hytönen

Kristian Lindroos on maratonjuoksun hallitseva Suomen Mestari. Viime kesänä Turussa Lindroos juoksi mestariksi ajalla 2.31.04. Lisäksi Lindroos oli puolimaratonin SM-kilpailussa kuudes Raumalla. Maratonennätyksensä 2.28.42 Lindroos juoksi Vantaan Maratonilla vuonna 2021. Lindroos pääsee siis puolustamaan mestaruuttaan ennätysreitillään vuonna 2023 KU-58:n paidassa. Turussa mestaruus tuli Helsingin Juoksijoiden väreissä.

Myös Joonas Hytönen tulee Helsingin Juoksijoista. Hytönen oli Turun SM-maratonilla neljäs. SM-pronssin otti tänä vuonna KU-58:aan liittynyt Jukka Hyttinen.  

Laura Heikkilä Kuva: Aarto Nevala

Runners Clubista seuraan siirtyvät Laura Heikkilä ja Anne Lyytinen. Heikkilä edusti KU-58:aa jo SAUL:n kisoissa syksyllä 2022 ja ehti juosta jo 35-vuotiaiden Suomen mestariksi maantiekympillä. Vuonna 2023 Heikkilä edustaa seuraa myös SUL:n kilpailuissa. Heikkilä on kilpaillut useamman kerran Kalevan Kisojen kympillä ja SM-puolimaratonilla. Vuonna 2023 urheilijan tulee edustaa samaa seuraa niin aikuisurheilu- kuin SUL-mestaruuskilpailuissa aikuisurheiluun tulevan  lisenssiuudistuksen myötä.

Elea Leppänen (142) , Miida Wasström ja Taika Huttunen Kuva: Juha Kylänpää

Keski-Uudenmaan Yleisurheilusta seuraan siirtyi 11-vuotias Elea Leppänen. Leppänen on jo kilpaillut seuran lisenssillä hallikaudella marras- ja joulukuussa menestyksekkäästi.

Ainoa seurasta lähtenyt urheilija on Julia Kekkonen. Kekkonen siirtyy Espoon Tapioihin. Kesällä Kekkonen oli Kalevan Kisojen 5000 metrillä kymmenes.

Hyviä vahvistuksia on seuraan tullut useita ja tämä varmasti näkyy ensi vuoden seuraluokittelussa.

Tervetuloa seuraan Anne, Elea, Joonas, Kristian, Laura, Pasi, Päivi ja Tuomas !


Juha Kylänpää