Urheilijaesittely – Veeti Katainen

7.7.2021

Veeti Katainen Kuva: Juha Kylänpää

18-vuotias pikajuoksija Veeti Katainen kilpailee neljättä kauttaan yleisurheilussa. Ennen yleisurheilu-uraansa Katainen pelasi jalkapalloa. Katainen päätti kokeilla pikajuoksua ja innostui lajiin tosissaan.

-        Soitin Helsingin Tarmoon ja KU-58:n numeroihin, ja molemmista vastattiin. Lopulta valitsin viiskasin, kun on treenipaikatkin lähempänä.

Ensikontaktin puheluun vastaanotti silloinen valmennuspäällikkö Olli Leino. Katainen saapui treeneihin ja kehitystä oli heti havaittavissa. Vuonna 2018 Katainen juoksi muutaman kisan lajiin tutustuen. Ensimmäisellä kokonaisella kaudellaan 2019 Katainen juoksi 17-vuotaiden SM-kilpailuissa Kankaanpäässä sekä 100 että 200 metrin finaaliin. Hyvä saavutus heti uran alkuun. Koronakesänäkin 2020 Katainen juoksi Kemissä 19-vuotiaden 100 metrin finaaliin ollen kahdeksas.

Viime kesänä Katainen voitti aluemestaruuden. Hopeaa Tomi Laakso TapE, pronssia Juuso Pyyhtä LA Kuva: Juha Kylänpää

Kataista valmentaa nuorisovalmennuspäällikkö Eemeli Kaartinen.

Kausi 2021 on alkanut haastavissa merkeissä, kun selässä havaittiin alkava rasitusmurtuma. Näillä näkymin ensimmäiset kilpailut ovat heinäkuun lopussa tai elokuun alussa.

Kilpailu-uransa aikana Katainen on ehtinyt tutustua myös toimiseen ohjaajana. Katainen on vetänyt harjoituksia useammankin ikäisille junnuryhmille.

Ensimmäisissä SM-kilpailuissa tuli kaksi finaalipaikkaa Kankaanpäässä Kuva: Juha Kylänpää

Mitkä ovat tavoitteesi pikajuoksijana?

11 sekunnin raja on alitettava satasella, Katainen sanoo varmasti.

Kuinka paljon 11 sekuntia alittuu, sen näemme tulevaisuudessa.

400 metrin loppusuoralla tuntuu Kuva: Ari Lassila

Veeti Katainen, syntynyt 2002

Ennätykset

  • 60 m                  7,26                   2020
  • 100 m                11,22                 2020
  • 150 m                17,22                 2020
  • 200 m                22,70                 2020
  • 300 m                36,73                 2020
  • 400 m                51,99                 2020
  • Pituus                629                    2020

Juha Kylänpää