Urheilijaesittely – Tuomas Heikkilä

30.12.2022

Tuomas Heikkilä Kuva: Juha Kylänpää

Tuomas Heikkilä liittyy seuraan vuoden 2023 alussa Mäntsälän Urheilijoista. Heikkilän päälaji on suunnistus, jossa hän edustaa Helsingin Suunnistajia. Juoksijana 24-vuotias Heikkilä on saavuttanut SM-mitaleita nuorten sarjoissa. Vuoden 2021 Kalevan Kisoissa hän oli kympillä neljäs ja vitosella viides. Ennätykset matkoilla ovat hyviä: 5000 metriä 14.39,91 ja 10000 metrillä 30.35,19. 

-        Aina kun menen juoksussa lähtöviivalle, tavoitteena on ennätys. Odotan innolla ensi kautta, jolloin on mahdollisuus pärjätä myös joukkuekilpailuissa, Heikkilä kertoi.

Ennätysnälkää nähtiin marraskuisessa MKFacade Maantiejuoksucupissa, jossa Heikkilä voitti kympin ennätyksellään 31.03 ja paransi ennätystään yli kaksi minuuttia.

Liikuntamyllyn harjoitusten jälkeen 29. joulukuuta Heikkilä kertoi ensi kesän ajallisia tavoitteitaan.

-        3000 metriä on tarkoitus juosta jo hallikaudella, ja tavoitteena on 8.20 alitus. Kalenteriin olen merkannut Jyväskylän Hippos-hallit ja Tampereen 3000 metriä. SM-hallien aikaan olen suunnistusleirillä Espanjassa.

-        5000 metrillä tavoitteena on 14.20 alitus, ja nykyisten testien perusteella se pitäisi kyllä onnistua, kunhan sopiva vauhtijuoksu löytyy.

-        10000 metrillä tavoite on 30 minuutin alitus.

Kun ”Tumpin” sarjaa katsoo, niin mieleen tule eräs Paavo Nurmi. Nurmen ennätyssarja matkoilla oli 8.20,4;  14.28,2 ja 30.06,1. Heittona totesin haastattelussamme, että ”kovempaa kuin Paavo Nurmi” ja Tumppi otti haasteen vastaan. Suomessa on 238 miestä alittanut 30 minuuttia kympillä. Paavo Nurmi on tilaston 263.

Tuomas Heikkilä Liikuntamyllyssä 29.12.2022 Kuva: Juha Kylänpää

Viime kesänä Heikkilä kilpaili säästeliäästi juoksussa polvivaivojen takia ja siitä jäi sopivasti nälkää ensi kesälle. Tarkoitus on kilpailla juoksussa arvokilpailuissa ainakin Lahden Kalevan Kisoissa ja SM-maastoissa Helsingissä. Myös SM-viestit kiinnostavat, vaikka 1500 ja 1600 metriä ovatkin alimatkoja.

-        Vaihdoin KU-58:aan nimenomaan joukkue- ja viestimenestystä tavoitellakseni. Uskon myös saavani valmennuksellisia vinkkejä tavoitteisiini, Heikkilä jatkaa.

Matti ja Tuomas Heikkilä Kuva: Juha Kylänpää

Tuomas Heikkilää valmentaa oma isä, Matti Heikkilä. Matin muistavat seuramme vanhemmat jäsenet. Omalla urheilu-urallaan Matti käveli kaksi SM-hopeaa 50 kilometrillä ja kaksi SM-viestikultaa 3X5000 metrin viestissä KU-58:n paidassa.

-        Aluksi toimin ohjaajana ja nyt olen palannut samaan rooliin, kun ”Tumppi” osaa itse rytmittää harjoittelunsa tuntemusten mukaan. Teemme yhdessä harjoitussuunnitelman, joka ei ole tarkka ohjelma, mutta tietyt valmennukselliset elementit ovat koko ajan ohjelmassa. Omasta urheilu-urasta jäi se oppi, että harjoituksia kannattaa tehdä harkiten. Itse jossain vaiheessa sorruin liian kovaan yliharjoitteluun. Sanoisin nyt itseäni kuntopuolen ”tukihenkilöksi”. Suunnitukseen liittyvät asiat olen jättänyt suosiolla HS:n ja maajoukkueen osaajille, Matti kertoo

Liikuntamyllyn harjoituksissakin mukana oli laktaatti-mittari, jolla Matti mittasi Tuomaksen ja kahden muun suunnistajan ”hapot” suunnitellusti.

-        Joskus tämä paljastaa jopa sen, että harjoitus kannattaa lopettaa. Urheilija mittaa arvon myös itse tarvittaessa, ja siitä on iso apu harjoittelun rytmityksessä, Heikkilät kertovat.

Matti Heikkilä heitti myös kannatettavan ajatuksen kevään SM-maastoista.

-        Olisi hyvä,  jos myös suunnistajien kilpailukalenteri antaisi mahdollisuuden kaikkien osallistua SM-maastoihin. Se olisi hyvä testi niin juoksijoille kuin suunnistajille. Joinain vuosina tämä on onnistunutkin.

Artikkelin kirjoittaja kannattaa ajatusta lämpimästi.

Tuomas Heikkilä Maantiejuoksucupissa 14.11.2022 Kuva: Juha Kylänpää

   Suunnistuksessa Heikkilän pääkilpailu on EM-sprintit Italiassa lokakuussa 2023. Suunnistuksessa on viime vuosina tapahtunut jako sprintti- ja metsäsuunnistukseen. Heikkilä on molemmissa saavuttanut SM-mitaleita, parhaat kansainväliset menetykset ovat tulleet sprintistä, jossa hän oli 2017 nuorten MM-sprintissä neljäs. Hyvänä saavutuksena hän pitää myös ”knockout”-sprintin menestystä edellisissä EM-kisoissa. Kilpailumuodossa suunnistajat lähtevät kuuden ryhmissä, kuten hiihdon sprinteissäkin. Suunnistettavissa radoissa on kuitenkin hajonta, joka estää peesaamisen. Heikkilä selvisi kilpailussa semifinaaleihin asti. Metsäsuunnistuksessa Heikkilä tavoittelee viestipaikkoja. Makein saavutus toistaiseksi on Jukolan Viestin kolmas sija Rovaniemeltä vuodelta 2021. Helsingin Suunnistajat oli parhaana suomalaisjoukkueena kolmas kahden ruotsalaisjoukkueen jälkeen. Joukkueessa suunnistivat myös Veli Kangas ja Einari Heinaro, jotka olivat torstaina Liikuntamyllyssä Tuomaksen ja Matin kanssa treenaamassa. Kangas ja Heinaro ovat keskittyneet metsäsuunnistukseen.

Heikkilä on myös saavuttanut hiihdossa SM-mitaleita Keravan Urheilijoissa. SM-viestissä Suomen mestaruutta Heikkilä juhli mm. Tuomas Harjulan, Turo Sipilän ja Anton Pyssysalon kanssa. Harjula on tämän vuoden Maailmancupissa tehnyt loistavia suorituksia ampumahiihdossa.

-        Hiihdon lopetin vuonna 2018, kun tein lajivalinnan ja päätin keskittyä suunnistukseen. Hiihtoa käytän harjoitusmuotona vain korvaavana harjoituksena, mm. viime kesänä polvivaivaisena, Heikkilä kertoo

Heikkilä asuu Helsingissä ja opiskelee AALTO-yliopistossa rakennustekniikka neljättä vuotta.

-        Ensi vuonna on tarkoitus tehdä kandi-tutkinto ja muutaman vuoden kuluttua on edessä sitten valmistuminen Diplomi-insinööriksi. Olen opiskellut rauhallisesti mutta tavoitteelisesti, aikaa pitää olla urheilullekin, Heikkilä päättää

 

Tervetuloa Viiskasiin Tuomas ja Matti!

 

Juha Kylänpää