Urheilijaesittely – Jukka-Pekka Hassinen

16.5.2021

Jukka-Pekka Hassinen

Aikuisurheilija Jukka-Pekka Hassinen on monipuolinen urheilija. Päälajina on kestävyysjuoksu, mutta kilpailulajina voi olla myös seiväshyppy, juoksut aidoilla ja esteillä. Moniotteluissakin Hassinen on kilpaillut, jopa lisälajeilla ultramoniotteluissa. Hassinen on myös innostunut viesteistä ja joukkuekilpailuista. Hassisen palattua seuraan tänä vuonna saimme heti jalkeille kuusikymppisten joukkueen SM-maastoihin. Aikuisurheilun SM-viesteissäkin KU-58 nähtäneen kesäkuussa muutaman vuoden tauon jälkeen.

Jukka-Pekka Hassisen aikuisurheilu-ura alkoi Harri Mannermaan organisoimasta KU-58:n juoksukoulusta. Tupakoinnin lopettanut Hassinen ilmoittautui mukaan ja innostui juoksuharjoittelusta. Oli Hassinen nuorenakin juossut kilpaa koulujenvälisissä 1000 metrin juoksuissa Hiekkaharjun kentällä, maastojuoksuissa ja pari vuotta Keravan Urheilijoissa, mutta totisesti hän ei nuorempana harjoitellut ja kilpaillut. Tikkurilan Yhteiskoulussa oli luokkakavereina KU-58:n urheilijoita, mm. seuran puheenjohtajanakin vaikuttanut Jorma Kauneela.

60-vuotiaiden joukkue Jari Sainio, Jarmo Viitanen ja Jukka-Pekka Hassinen

Juoksukoulun purema harjoitteluun oli kuitenkin merkittävä. Hassisen omin sanoin homma lähti lapasesta. Tänä päivänä Hassista voi kutsua puoliammattilaiseksi. Yrittäjänä toimiva diplomi-insinööri Hassinen pystyy suunnittelemaan päivänsä huomioiden harjoituskuorman. Hassinen on hankkinut runsaasti urheiluvälineitä ja ulkoiluttaa niitä säännöllisesti. Monipuolinen urheilija on kokeillut painon- ja moukarinheittoakin. Seiväshyppy on ollut innostuksen kohde koko ajan, ja siinä on tullut menestystäkin SM-kilpailuissa ja EMG:n neljän vuoden välein järjestettävissä kilpailuissa. EMG:n Masters Gamesit järjestettiin vuonna 2015 Nizzassa ja 2019 Torinossa. Eniten menestystä on tullut estejuoksussa, siitä on useampi Suomen mestaruus ja useita SM-mitaleja. Mieluisin muisto estemestaruudesta on 55-vuotiaiden sarjan viimeiseltä vuodelta.

-          Voitin silloin minua nuoremman Juha Heinisen, ja se lämmitti mieltä pitkään, Hassinen muistelee.

On selvää, että insinööri innostuu teknisistä lajeista. Teoriaa voi laskea ennakkoon ja käytännön toteutus on haastavaa. Tämä on osa sitä urheilun suolaa, jota kaikki janoamme. Hassisella on eniten Hiekkaharjun kenttäennätyksiä, niitä löytyy kaikissa lajiryhmissä, juoksuissa, kävelyissä, hypyissä ja heitoissa erityisesti 60-vuotiaiden sarjassa. Hiekkaharjun kenttäennätykset ovat maailman kattavimmat ennätystilastot.

Hassinen on osallistunut innokkaasti myös KU-58:n Kestävyyskunkku-sarjaan. Viime vuonna sinnikäs työ palkittiin kokonaiskilpailun voitolla. Hassisen osallistumisen Kestävyyskunkku-tapahtumiin ovat estäneet vain muut kilpailut, yleensä arvokilpailut. Seuran varainhankinnassa Hassinen on ollut mukana Kunniakierros-tapahtumissa. Tänä vuonna 14.6 juostavassa Cooperissa Hassisella on useampi sponsori maksamassa juostuja kierroksia.

Hassinen maalissa, aika tarkastetaan myös omasta kellosta

Aikuisurheilijalla on vielä paljon tavoitteita. Yksi tavoite on henkilökohtainen arvokisamitali olympialajissa, lähinnä estejuoksussa. MM-kilpailuthan järjestetään heinäkuussa vuonna 2022 Tampereella, ja EM-kilpailut mahdollisesti jo tämän vuoden lokakuussa Portugalissa.

MM-mitali Hassiselta toki jo löytyy. Vuonna 2018 Hassinen sai 55-vuotiaiden MM-pronssia ultramoniotteluiden 14-ottelussa Helsingin Liikuntamyllyssä 58-vuotiaana.

Laajempi juttu Hassisesta SAUL:n sivuilla


Juha Kylänpää