Urheilijaesittely – Elias Jrad

18.6.2021

Elias Jrad Kuva:Juha Kylänpää

Elias Jradin alkukausi on ollut juoksusta toiseen ennätysten tekemistä. Jo hallikaudella ennätykset saivat kyytiä ja ensimmäiset henkilökohtaiset SM-kultamitalit löysivät Jradin palkintokaappiin Tampereelta. Kesällä vauhti on vain kiihtynyt, kesän SM-kilpailuista tulee mielenkiintoiset.

Elias Jrad Tampereen SM-halleissa helmikuussa Kuva: SUL

Jradin urheilu-ura alkoi vuonna 2016. Heti seuraavana vuonna Jrad sai 17-vuotiaana aikuisten SM-pronssin 4x800 metrin viestissä Tampereella Matthew Foxin, Leo Uusimäen ja Ville Lampisen kanssa. Samoissa kilpailuissa seura voitti miesten 4x400 metrin mestaruuden, mutta Jrad juoks samana päivänä 17-vuotaiden 4x300 metrin viestissä viidenneksi Tuomas Myllysillan, Atte Nevalan ja Michael Niskalan kanssa. Samana vuonna Jrad sai myös kansainvälisen tulikasteensa, kun hänet valittiin Ruotsi-ottelun nuorten 4X400 metrin viestijoukkueeseen. Maaotteluvalinnan sinetöi ensimmäinen henkilökohtainen SM-mitali, pronssi Iisalmesta 400 metriltä. Tukholmassa Jrad juoksi sairastapauksen takia myös henkilökohtaisen matkan ollen kolmas. Viestissä Suomi voitti rakkaan naapurinsa joukkueella Mauno Havukorpi, Jrad, Kalle Stylman ja Tommi Mäkinen.

Seuraavina vuosina Jrad kehittyi koko ajan päämatkoillaan, ja joka vuosi on jonkin värinen SM-mitali pujotettu nuoren miehen kaulaan.

Elias Jrad ja uran ensimmäinen SM-kultamitali

Tämä vuosi on alkanut Jradilla todella hyvin. Tampereen SM-halleissa Jrad voitti ennätyksillään 200 ja 400 metrin 22-vuotaiden Suomen mestaruudet.

-        Tämän kesän tavoite on ensimmäisellä kisassa 48,50 alitus 400 metrillä, joka on mielimatkani. Kauden aikatavoitteena on 48 sekunnin alitus, Jrad kertoo aikatavoitteistaan

Nuo ajat tarkoittavat Kalevan Kisoissa uran ensimmäistä loppukilpailupaikkaa Tampereella. Ensimmäinen tavoitekin on täytetty, ensimmäinen 400 metriä kulki aikaan 48,49.

Jrad siirtyi syksyllä 2020 Pekka Mäkelän valmennukseen. Uusi valmentaja ja harjoitusryhmä ovat tuoneet Jradille huomattavasti lisää nopeutta, voimaa ja kilpailukykyä. Mäkelän valmennusryhmään kuuluu mm. Tommi Mäkinen ja Matias Linkoaho. Harjoituksissa tehot nousevat mukavasti, kun on sopivasti vääntöä nuorten miesten kesken valmentajan valvovan silmän alla.

-        Tavoitteeni on urheilijana nousta kansalliselle huipputasolle ja myös päästä edustamaan Suomea arvokilpailuihin, Jrad päättää

Jrad on syntynyt Suomessa vuonna 2000. Eksoottisen sukunimen takaa löytyy tunisialainen isä ja suomalainen äiti. 

Ennätykset:

  • 200 m                22,10                 Tampere Pirkkahalli                  28.2 2021
  • 300 m                34,14                 Eläintarha Helsinki                     6.6.2021
  • 400 m                48,49                 Eläintarha Helsinki                     17.6.2021

Saavutukset:

  • Kaksi                  SM-kultaa
  • Neljä                  SM-pronssia
  • Yksi nuorten maaottelu 2017

Juha Kylänpää