Tuloskatsaus 9.2-18.2 – Nuoria Liikuntamyllyssä – SM-kisoissa hieno menetys

20.2.2024

Sanna Kullberg ja Riikka Tiisanoja Kuva: Touho Häkkinen

Viikonloppuna kilpailtiin SM-kilpailuiden lisäksi myös Liikuntamyllyssä. Nuoret urheilijamme Lauri ja Riku Lahtinen sekä Oona Sievänen paransivat omia ennätyksiään lauantaina TUL:n 15-9-vuotiaiden aluemestaruushallikilpailuissa.

SM-kilpailuista on erillinen artikkeli seuran nettisivuilla. Palataan niihin sen verran, että seuran hallituksen jäseniä oli mukana SM-kilpailuissa. Menestystäkin tuli, Sanna Kullberg juoksi kaksi SM-hopeaa ja yhden neljännen sijan Jyväskylässä. Ville Lampinen oli neljäs Tampereella 800 metrillä häviten SM-pronssin vain kahdella sadasosalla. Kasilla oli kuitenkin mahtava menestys, kolme miestä viiden parhaan joukossa. Junnu Korvenpäälle SM-hopeaa ja Joona Heiskanen viides parantaen Villen 19-vuotisten seuraennätystä.

Hilla Uusimäen tuplamestaruus pitää toistaa vielä tässäkin katsauksessa. 400 metrillä kaikkien aikojen kakkostulos hallissa pitkällä radalla ja 300 metrin aidoissa SE 39,70. Tuomas Kaukolahti hyppäsi SM-pronssia kolmiloikassa. ”Kultainen Juoksija”-kilpailun viides sija on myös kova juttu. Tietääkseni paras saavutus kautta aikain.

Kaustisilla Mico Lampinen heitti voittaessaan maailman kärkituloksen 19-vuotaissa kuusikiloisella. Max Lampinen sai miesten SM-hopeaa ennätyksellään 70,09. Max valittiin Euroopan Cupiin maaliskuussa Portugalin Leiriaan.

Jyväskylässä Masters-urheilijat saavuttivat 15 SM-mitalia. Kruununa oli Laura Mannisen 50-vuotisten SE 3000 metrillä. Juhani Pietarinen voitti kaksi mestaruutta ja Jukka-Pekka Hassinen hyppäsi ennätyksensä seipäässä voittaessaan 60-vuotiaat.

Ensi viikonloppuna kilpaillaan nuorten SM-hallit Vaasassa. Seurasta on ilmoittautunut 13 urheilijaa Botnia-halliin.

 

Teksti: Juha Kylänpää

Kuva: Touho Häkkinen

 

18.2. Kaustinen, Moukarin SM-talvikilpailut:

M Moukari/HT (7,26 kg) 2) Max Lampinen (-04) 70,09 PB.

M19 Moukari/HT (6,00 kg) 1) Mico Lampinen (-06) 72,20 PB.

N19 Moukari/HT (4,00 kg) 7) Wilma Simonen (-05) 38,33.

T15 Moukari/HT (3,00 kg) 13) Siina Kuikka (-10) 32,75 PB.

 

17.2.-18.2. Tampere, SM-hallikilpailut:

M 800 m - ylipitkä rata/oversized (18.2.) A-erä 3) Ville Lampinen (-94) 1.53,02; B-erä 1) Junnu Korvenpää (-02) 1.52,89 PB, 2) Joona Heiskanen (-05) 1.53,42 PB kk19; C-erä 1) Atte Nevala (-02) 1.54,21 PB, 7) Santtu Heiskanen (-05) 1.57,90 PB.

M Kolmiloikka/TJ (17.2.) 3) Tuomas Kaukolahti (-94) 15,63.

M 4x300 m (18.2.) 2. erä 3) 2.23,37 (Junnu Korvenpää, Tuomas Kaukolahti, Ville Lampinen, Joona Heiskanen).

N 400 m - ylipitkä rata/oversized (17.2.) 3. erä 1) Hilla Uusimäki (-96) 53,27 PB kk.

N 300 m aidat/hurdles (18.2.) 3. erä 1) Hilla Uusimäki (-96) 39,70 PB SE kk.

N Pituus/LJ (17.2.) 7) Anne-Mari Lehtiö (-95) 5,99.

 

16.2.-18.2. Jyväskylä, SAUL:n SM-hallikilpailut:

M60 400 m (17.2.) 1. erä 2) Jukka-Pekka Hassinen (-60) 70,21.

M60 800 m (18.2.) 3) Jukka-Pekka Hassinen (-60) 2.45,60.

M60 1500 m (17.2.) 5) Jukka-Pekka Hassinen (-60) 5.38,27.

M60 Seiväs/PV (18.2.) 1) Jukka-Pekka Hassinen (-60) 2,90 PB.

M60 Pituus/LJ (17.2.) 7) Jukka-Pekka Hassinen (-60) 3,80.

M60 Kuula/SP (5,00 kg) (18.2.) 9) Tero Lehtiö (-63) 10,07.

M60 Paino/WT (9,07 kg) (18.2.) ) Tero Lehtiö (-63) .

M55 400 m (17.2.) 2. erä 4) Petri Svärd (-68) 64,47 PB.

M55 800 m (18.2.) 3) Juhani Konu (-68) 2.26,06, 5) Petri Svärd (-68) 2.29,71.

M50 400 m (17.2.) 1. erä ) Kari Elomäki (-70) 62,04 PB.

M50 1500 m (17.2.) 5) Timo Leppäkorpi (-71) 4.48,41.

M50 3000 m (18.2.) 2) Timo Leppäkorpi (-71) 10.30,83.

M45 1500 m (17.2.) 2) Jani Strömsholm (-76) 4.31,65.

M45 3000 m kävely/Walk (16.2.) 2) Marko Martikainen (-75) 31.36,75 PB.

M35 800 m (18.2.) 1) Juhani Pietarinen (-87) 2.13,16 PB.

M35 1500 m (17.2.) 1) Juhani Pietarinen (-87) 4.37,76.

M30 1500 m (17.2.) 5) Antero Viita (-91) 4.43,59 PB.

M30 3000 m (18.2.) 4) Antero Viita (-91) 10.21,94 PB.

N55 400 m (17.2.) 3) Raisa Huotari (-69) 75,74 PB.

N55 1500 m (17.2.) 3) Sari Peltonen (-67) 6.15,60 PB.

N55 3000 m (18.2.) 2) Sari Peltonen (-67) 13.03,86.

N50 3000 m (18.2.) 1) Laura Manninen (-73) 10.03,08.

N45 800 m (18.2.) 4) Sanna Kullberg (-75) 2.37,23.

N45 1500 m (17.2.) 2) Sanna Kullberg (-75) 5.14,25.

N45 3000 m (18.2.) 2) Sanna Kullberg (-75) 11.20,66.

N40 60 m (17.2.) 3) Kirsi Helén (-82) 8,24 PB. Alkuerät (17.2.) 1. erä 2) Kirsi Helén (-82) 8,49.

 

17.2. Helsinki, TUL:n 15-9-v. aluemestaruushallikilpailut:

P13 Kuula/SP (3,00 kg) 5) Riku Lahtinen (-12) 6,32 PB.

P11 1000 m 2) Lauri Lahtinen (-14) 3.47,32.

P11 Pituus/LJ (1 m ponnistusalue/zone) 2) Lauri Lahtinen (-14) 3,59 PB.

P11 Kuula/SP (2,50 kg) 3) Lauri Lahtinen (-14) 6,54 PB.

T11 60 m Alkuerät 2. erä 6) Oona Sievänen (-13) 10,25 PB.

T11 1000 m 5) Oona Sievänen (-13) 4.46,23 PB.

T11 Pituus/LJ (1 m ponnistusalue/zone) 9) Oona Sievänen (-13) 3,38 PB.

T11 Kuula/SP (2,00 kg) 2) Oona Sievänen (-13) 6,16 PB.

 

11.2. Salo, SAUL:n pm-hallikilpailut:

M40 60 m 2) Asko Lehtonen (-84) 8,15.

 

11.2. Helsinki, Helsyn junnuviestit:

M17 1600 m viesti (17 cm) 1) 4.08,45 PB (Pyry Heiskanen, Eelis Aaltio, Juska Torkkola, Leevi Piispanen).

P11 4x200 m 2. erä 2) 2.09,81 (Dan Sahros, Eino Aaltio, Lauri Lahtinen, Rasmus Puotsaari).

P11 3x600 m 5) 6.17,80 (Lenni Piispanen, Lauri Lahtinen, Rasmus Puotsaari).

P9 4x200 m 5) 2.53,38 (Jere Lahtinen, Bruno Anttonen, Eliel Jokinen, Erno Nikunlaakso).

T15 4x200 m 1. erä 3) 2.02,37 (Helmi Luoto, Martta Haasanen, Anni Siitonen, Ia Huovinen); 3. erä 3) 1.59,95 (Helmi Kuitunen, Usva Torro, Vilma Laakkonen, Amanda Kuronen).

T15 3x600 m 1. erä 1) 6.01,22 (Amanda Kuronen, Vilma Laakkonen, Anni Siitonen); 2. erä 5) 6.12,27 (Hilma Larvala, Usva Torro, Martta Haasanen).

T13 4x200 m 1. erä 4) 2.17,72 (Susa Laiho, Annika Laajanpohja, Helvi Hyytiä, Sangeetha Modupalli); 2. erä 3) 2.08,82 (Siiri Katajisto, Meeri Saha, Anni Tuomisto, Salme Haapala); 4. erä 1) 1.54,39 PB (Miida Wasström, Oona Kuusivuori, Elea Leppänen, Taika Huttunen).

T13 3x600 m 1. erä 6) 7.11,18 (Siiri Katajisto, Salme Haapala, Susa Laiho); 2. erä 2) 5.41,73 PB (Miida Wasström, Elea Leppänen, Meeri Saha), 6) 6.05,09 (Taika Huttunen, Oona Kuusivuori, Anni Tuomisto).

T13 4x60 m aidat 3. erä 1) 41,94 PB (Miida Wasström, Oona Kuusivuori, Elea Leppänen, Taika Huttunen).

T11 4x200 m 1. erä 5) 2.44,17 (Sara Saastamoinen, Nea Pihkanen, Rauha Sund, Netta Kelner); 2. erä 3) 2.29,44 (Taika Laakkonen, Isabel Fernandez Iglesias, Sofia Pakarinen, Emma Sirppiniemi); 3. erä 1) 2.19,91 (Oona Sievänen, Mikaela Karhapää, Laura Hento, Aino Laukka).

T11 3x600 m 1. erä 6) 7.48,52 (Mikaela Karhapää, Oona Sievänen, Nea Pihkanen), 8) 8.13,34 (Laura Hento, Sara Saastamoinen, Netta Kelner); 2. erä 5) 7.08,24 (Isabel Fernandez Iglesias, Emma Sirppiniemi, Taika Laakkonen).

T11 4x60 m aidat 2. erä 1) 50,18 PB (Aino Laukka, Oona Sievänen, Laura Hento, Taika Laakkonen).

T9 4x200 m 6) 4.59,12 (Nella Ahtiala, Iina Tepsa, Elsa Ivanova, Ida Tuomisto).

T9 3x400 m 5) 4.46,36 PB (Nella Ahtiala, Lulu Anttonen, Ida Tuomisto).

 

11.2. Tampere, Kansalliset kilpailut:

M 3000 m - ylipitkä rata/oversized 7) Tero Korpi (-06) 9.03,24 PB, 13) Antero Viita (-91) 10.20,67 PB.

M17 300 m aidat/hurdles (84 cm) 3) Eero Wuoti (-07) 43,39 PB.

N 3000 m - ylipitkä rata/oversized 1) Laura Manninen (-73) 10.11,22, 8) Laura Heikkilä (-86) 10.42,85.

N 300 m aidat/hurdles 2. erä 1) Hilla Uusimäki (-96) 39,99 PB SE kk.

N Pituus/LJ 1) Anne-Mari Lehtiö (-95) 5,90.

 

10.2. Vantaa, Tiejuoksucup 4:

M 10 km tiejuoksu/RR 5) Petri Juuti (-77) 36.27, 7) Elias Mäntynen (-98) 36.56, 13) Ville Korhonen (-06) 38.23, 17) Marko Savolainen (-81) 39.07, 22) Jouni Puustelli (-69) 40.14, 29) Riku Mikkonen (-71) 41.38, 41) Juha-Pekka Nurmela (-73) 44.41, 48) Jukka-Pekka Hassinen (-60) 46.44, 50) Lauri Palva (-59) 47.03, 52) Anssi Pöyry (-62) 47.49, 57) Jorma Niemi (-53) 50.30.

M 5 km tiejuoksu/RR 5) Timo Leppäkorpi (-71) 18.28, 8) Tuomas Nupponen (-71) 19.59, 16) Hannes Sahlsten (-05) 22.45, 20) Seppo Vanhala (-52) 25.18, 22) Jari Sainio (-61) 28.32.

N 10 km tiejuoksu/RR 1) Minna Hirvonen (-95) 39.49, 2) Sari Juuti (-73) 41.32, 3) Leena Mäkäräinen (-88) 41.55.

N 5 km tiejuoksu/RR 6) Elea Leppänen (-11) 22.51 PB, 8) Sari Peltonen (-67) 23.15, 11) Helmi Nupponen (-02) 24.31 PB.

 

10.2. Helsinki, Pm-hallikilpailut:

M 60 m 6) Joakim Karmitsa (-96) 7,28. Alkuerät 2. erä 3) Joakim Karmitsa (-96) 7,40.

M 800 m 1. erä 3) Petri Svärd (-68) 2.29,02; 3. erä 2) Santtu Heiskanen (-05) 1.58,17 PB; 4. erä 2) Ville Lampinen (-94) 1.52,95, 6) Joona Heiskanen (-05) 1.54,72 PB.

M Kuula/SP (7,26 kg) 2) Leo Rautiainen (-03) 12,96.

M19 60 m Alkuerät 1. erä 5) Lauri Mäkinen (-05) 7,45.

M17 300 m 3. erä 2) Vili Hahto (-07) 37,05 PB.

N17 Kolmiloikka/TJ 5) Helmi Kuitunen (-09) 9,75.

 

10.2. Kouvola, Pm-hallikilpailut:

P11 60 m 1) Rasmus Puotsaari (-13) 9,33. Alkuerät 1. erä 1) Rasmus Puotsaari (-13) 9,36.

P11 60 m aidat/hurdles (60 cm) 1) Rasmus Puotsaari (-13) 11,49.

P11 Kolmiloikka/TJ (1 m ponnistusalue/zone) 2) Rasmus Puotsaari (-13) 8,35 PB.

 

10.2. Jyväskylä, Hallitonni:

M 1000 m 4. erä 4) Antero Viita (-91) 3.01.01.

 

10.2. Tampere, Pirkanmaan hallikilpailut:

M 800 m - ylipitkä rata/oversized 2) Junnu Korvenpää (-02) 1.53,95 PB, 5) Justus Korvenpää (-08) 1.58,00 PB kk17.

 

9.2. Helsinki, Seiväskisa:

M60 Seiväs/PV 1) Jukka-Pekka Hassinen (-60) 2,80