SM-kisoja kolmella paikkakunnalla – Mestaruuksia seitsemän ja mitaleja 21 – Uusimäki ja Manninen Suomen ennätyksiin – Lampiselle maailman kärkitulos

19.2.2024

Hilla Uusimäki Kuva: Eemeli Kaatinen

Seuran urheilijoita kilpaili viikonloppuna kolmella paikkakunnalla SM-kisoissa. Tampereella oli SM-hallit, Kaustisilla SM-talvimoukari ja Jyväskylässä Masters-urheilijoiden SAUL SM-hallit.

Tampereen SM-halleissa seuran urheilijat saavuttivat neljä mitalia. Seura oli ”Kultainen Juoksija”- pistekilpailussa viides (28 pistettä) parhaana pääkaupunkiseudun seurana. Eniten pisteitä keräsi Tampereen Pyrintö (90), JKU oli toinen 72,5 pisteellä, Lahden Ahkera (43) kolmas ja Turun Urheiluliitto (33) neljäs. Esbo IF oli kuudes jääden kaksi pistettä KU-58:sta.

Hilla Uusimäki juoksi kaksoismestariksi Tampereella. Lauantaina 400 metrillä Hilla juoksi pitkien halliratojen kaikkien aikojen kakkoseksi ajalla 53,27. Epävirallisesta Milja Thuresonin SE:stä Hilla jäi seitsemän sadasosaa. Eikä kauas jäänyt Helsyn piiriennätyskään 52,9, joka on vuoden 1974 Euroopan mestari Riitta Salinin nimissä. Sunnuntaina sitten paukkuikin jo Suomen ennätys. 300 metrin aidoissa Hilla juoksi 39,70 ja paransi omissa nimissään ollutta viikon takaista SE:tä 39,99 reilusti 29 sadasosaa.

Junnu Korvenpää Kuva: Eemeli Kaartinen

Miesten 800 metrillä KU-58 oli näkyvästi esillä. Ensimmäisen erän voitti Atte Nevala halliennätyksellään 1.54,21, Santtu Heiskanen oli ennätyksellään 1.57,90 seitsemäs. Toisessa erässä Junnu Korvenpää oli nopein ennätyksellään 1.52,89 ja Joona Heiskanen oli toinen uudella 19-vuotiaiden seuraennätyksellä 1.53,42. Ennen kolmatta ”kuumaa” erää KU-58:lla oli kolmoisjohto. Kolmannessa erässä Ville Lampinen taisteli kolmanneksi Aleksi Kivelän ja Joonas Kumpulaisen jälkeen. Kuuman erän maalintulon jälkeen katsottiin ajat, ja Junnu Korvenpää nousi SM-hopealle ennen Kumpulaista. Seuran panos oli hieno, Korvenpää toinen, Lampinen neljäs ja Heiskanen viides. Kuuden parhaan joukossa kolme seuran juoksijaa. Korvenpäälle SM-mitali oli ensimmäinen yleisessä sarjassa.

Lauantaina Tuomas Kaukolahti hyppäsi kolmiloikassa SM-pronssia. Anne-Mari Lehtiö oli seitsemäs pituudessa.

Junnu Korvenpää, Tuomas Kaukolahti, Ville Lampinen ja Joona Heiskanen Kuva: Eemeli Kaartinen

Kilpailut päättäneessä 4x300 metrin viestissä joukkueemme Junnu Korvenpää, Tuomas Kaukolahti, Ville Lampinen ja Joona Heiskanen oli yhdeksäs. Hetken uumoiltiin jopa seuraennätystä, mutta vuoden 2020 joukkueemme Leo Uusimäki, Tuomas Kaukolahti, Elias Jrad ja Ville Lampinen sai pitää seuraennätyksen 2.21,20.

Kaustisilla heitettiin moukaria pakkasessa

Mico Lampinen Kuva: Tero Lampinen

Moukarinheiton talvimestaruuskilpailuissa Mico Lampinen heitti koko kilpailujen pisimmän kaaren. Kuusikiloinen lensi 72,20 ja mestaruus irtosi yli 16 metrin erolla seuraavaan. Micon tulos on maailman kärkitulos (WL).

Max Lampinen, Tuomas Seppänen ja Henri Liipola Kuva: Tero Lampinen

Max Lampinen heitti miehissä SM-hopeaa ennätyksellään 70,09. Oma ennätys ja seuraennätys 7,26-kiloisella parani viisi senttiä. Tuomas Seppänen heitti viimeisellään 70,15 ja vei kuudella sentillä kultamitalin Satakuntaan. Max oli tyytyväinen tulokseen, mutta tekniikka ei ollut ihan kohdillaan.

 Wilma Simonen oli seitsemäs 19-vuotiaissa tuloksella 38,33. Siina Kuikka oli 13. ikäluokassaan 15-vuotiaat omalla ennätyksellään 32,75.


 Jyväskylässä SM-mitaleita jokaisena päivänä – Manniselle SE 3000 metrillä

SAUL:n SM-halleissa seuran urheilijat saavuttivat 15 SM-mitalia ja Suomen mestaruuksia neljä. SAUL-Malja pisteitä kertyi mukavasti ja tavoite olla kuuden parhaan seuran joukossa näyttää hyvältä.

Laura Manninen Kuva: Aarto Nevala

Sunnuntaina Laura Manninen juoksi kolmannen 3000 metrin juoksunsa tälle kaudella hallissa ja paransi taas Suomen ennätystä. 50-vuotisten Suomen ennätys kirjataan nyt 10.03,08. Laura olisi voinut alittaa kymmenen minuuttia ja tehdä Pohjoismaiden ennätyksen, mutta paljon oli ohitettavia 15 kierroksella Hippos-hallissa. Kotona odotti kuitenkin täytekakku, aviomies Matti on luvannut leipoa aina kakun, kun SE tulee. Oliko kakkuja kaksi? Lauran aika oli myös ulkoratojen SE.

Juhani Pietarinen juoksi kaksoismestariksi voittaen 35-vuotiaiden 800 ja 1500 metriä. Jukka-Pekka Hassinen taivutti 60-vuotisten seipäässä Suomen mestariksi ja juoksi SM-pronssia 800 metrillä.

SM-hopeaa saavuttivat Jani Strömsholm ja Sanna Kullberg 45-vuotiaiden 1500 metrillä. Sanna juoksi hopeaa myös 3000 metrillä. Marko Martikainen käveli 3000 metrillä 45-vuotiaiden SM-hopeaa. Hopeaa juoksivat myös Timo Leppäkorpi 50-vuotiaiden ja Sari Peltonen 55-vuotiaiden 3000 metrillä. Peltonen juoksi myös pronssia 1500 metrillä.

SM-pronssia saavuttivat Kirsi Helén 40-vuotiaden 60 metrillä, Raisa Huotari 55-vuotiaiden 400 metrillä ja Juhani Konu 55-vuotisten 800 metrillä.

Kerta kaikkiaan hieno SM-viikonloppu! Lisää on tulossa, ensi viikonloppuna kilpaillaan 17/19/22-vuotiaiden SM-hallit Vaasassa.


17.2.-18.2. Tampere, SM-hallikilpailut:

M 800 m - ylipitkä rata/oversized (18.2.) A-erä 3) Ville Lampinen (-94) 1.53,02; B-erä 1) Junnu Korvenpää (-02) 1.52,89 PB, 2) Joona Heiskanen (-05) 1.53,42 PB; C-erä 1) Atte Nevala (-02) 1.54,21 PB, 7) Santtu Heiskanen (-05) 1.57,90 PB.

M Kolmiloikka/TJ (17.2.) 3) Tuomas Kaukolahti (-94) 15,63.

M 4x300 m (18.2.) 2. erä 3) 2.23,37 (Junnu Korvenpää, Tuomas Kaukolahti, Ville Lampinen, Joona Heiskanen).

N 400 m - ylipitkä rata/oversized (17.2.) 3. erä 1) Hilla Uusimäki (-96) 53,27 PB kk.

N 300 m aidat/hurdles (18.2.) 3. erä 1) Hilla Uusimäki (-96) 39,70 PB SE kk.

N Pituus/LJ (17.2.) 7) Anne-Mari Lehtiö (-95) 5,99.


Kaikki tulokset Tampere


18.2. Kaustinen, Moukarin SM-talvikilpailut:

M Moukari/HT (7,26 kg) 2) Max Lampinen (-04) 70,09 PB.

M19 Moukari/HT (6,00 kg) 1) Mico Lampinen (-06) 72,20 PB.

N19 Moukari/HT (4,00 kg) 7) Wilma Simonen (-05) 38,33.

T15 Moukari/HT (3,00 kg) 13) Siina Kuikka (-10) 32,75 PB.


Kaikki tulokset Kaustinen


16.2.-18.2. Jyväskylä, SAUL:n SM-hallikilpailut:

M60 400 m (17.2.) 1. erä 2) Jukka-Pekka Hassinen (-60) 70,21.

M60 800 m (18.2.) 3) Jukka-Pekka Hassinen (-60) 2.45,60.

M60 1500 m (17.2.) 5) Jukka-Pekka Hassinen (-60) 5.38,27.

M60 Seiväs/PV (18.2.) 1) Jukka-Pekka Hassinen (-60) 2,90 PB.

M60 Pituus/LJ (17.2.) 7) Jukka-Pekka Hassinen (-60) 3,80.

M60 Kuula/SP (5,00 kg) (18.2.) 9) Tero Lehtiö (-63) 10,07.

M60 Paino/WT (9,07 kg) (18.2.) ) Tero Lehtiö (-63) .

M55 400 m (17.2.) 2. erä 4) Petri Svärd (-68) 64,47 PB.

M55 800 m (18.2.) 3) Juhani Konu (-68) 2.26,06, 5) Petri Svärd (-68) 2.29,71.

M50 400 m (17.2.) 1. erä ) Kari Elomäki (-70) 62,04 PB.

M50 1500 m (17.2.) 5) Timo Leppäkorpi (-71) 4.48,41.

M50 3000 m (18.2.) 2) Timo Leppäkorpi (-71) 10.30,83.

M45 1500 m (17.2.) 2) Jani Strömsholm (-76) 4.31,65.

M45 3000 m kävely/Walk (16.2.) 2) Marko Martikainen (-75) 31.36,75 PB.

M35 800 m (18.2.) 1) Juhani Pietarinen (-87) 2.13,16 PB.

M35 1500 m (17.2.) 1) Juhani Pietarinen (-87) 4.37,76.

M30 1500 m (17.2.) 5) Antero Viita (-91) 4.43,59 PB.

M30 3000 m (18.2.) 4) Antero Viita (-91) 10.21,94 PB.

N55 400 m (17.2.) 3) Raisa Huotari (-69) 75,74 PB.

N55 1500 m (17.2.) 3) Sari Peltonen (-67) 6.15,60 PB.

N55 3000 m (18.2.) 2) Sari Peltonen (-67) 13.03,86.

N50 3000 m (18.2.) 1) Laura Manninen (-73) 10.03,08.

N45 800 m (18.2.) 4) Sanna Kullberg (-75) 2.37,23.

N45 1500 m (17.2.) 2) Sanna Kullberg (-75) 5.14,25.

N45 3000 m (18.2.) 2) Sanna Kullberg (-75) 11.20,66.

N40 60 m (17.2.) 3) Kirsi Helén (-82) 8,24 PB. Alkuerät (17.2.) 1. erä 2) Kirsi Helén (-82) 8,49.


Kaikki tulokset Jyväskylä