SM-hallit Tampereella 15-16.2 – Viiskasi yhdeksällä kilpailijalla SM-mitaleiden hakuun

12.2.2020

Ville Lampinen Lappeenrannan Kalevan kisoissa. Kuva: Olli Leino

Miesten 400 metrillä on KU-58:lla kolme kilpailijaa. Ville Lampinen on aikaisemmilta vuosilta kaksi mestaruutta ja yksi SM-pronssi matkalta. Tällä hallikaudella ei kilpailustartteja ole kuin viime viikonlopun hallimaaottelun veto, jossa hän siivitti kilpailun kärjen Liikuntamyllyn ennätykseen. Sunnuntain vahva jänisjuoksu nostaa Lampisen mitaliehdokkaiden joukkoon, Erik Back ja Filip Johansson juoksivat samaisessa maaottelussa 400 metrin kärkiaikoihin. Tampereella juostaan 300 metrin radalla, jossa ei ole kallistuksia.

Atte Nevala ja Elias Jrad taistelevat mahdollisimman korkeasta sijoituksesta. Molemmilla nuorilla miehillä on hallikauden päätavoite seuraavan viikonlopun nuorten SM-halleissa Liikuntamyllyssä.

Leo Uusimäki on tällä kaudella hypännyt seivästä 500. Jos Uusimäki Tampereella sivuaa ennätystään 510 se tuonee pistesijan. Ennätys voi parantuakin Tampereen hyvällä hyppypaikalla. Uusimäellä on mahdollisuuksia Tampereen jälkeenkin, sillä edessä on vielä nuorten SM ja SM-hallimoniottelut Helsingissä seuraavina viikonloppuina.

Tuomas Kaukolahti hyppäsi Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa pronssille tuloksella 15,53. Suomen vuositilastossakin hän on kolmas Simo Lipsasen ja Veikko Nugrahan jälkeen. SM-mitali roikkuu ilmassa, ja matkannee Tampereelta Vantaalle.

Anne-Mari Lehtiö on hallitilaston nelonen, ja kilpaillut ahkerasti tälläkin hallikaudella. Lehtiöllä on mestaruus vuodelta 2018 ja SM-hopea 2017, viime vuonna SM-halleissa hän oli kuudes. Naisten pituushypyn kärki on tasainen, Lehtiö on vahva mitaliehdokas. Lehtiö juoksee Tampereella myös 200 metriä.

SM-halleissa juostaan myös 4xkierroksen viesti. Seuralla on asettaa siihen vahva ja nopea joukkue. Leo Uusimäki, Elias Jrad, Tuomas Kaukolahti, Ville Lampinen, Atte Nevala, Veeti Katainen ja Tuomas Hyytiäinen on ilmoitettu joukkueeseen. Neljä ensimmäistä nimeä juossee joukkueessa mitalinkiilto silmissä.

SM-halleissa kilpaillaan myös kultaisesta juoksijasta, pisteisiin  lasketaan miesten ja naisten lajit. KU-58 sijoittuu kymmenen joukkoon, veikkaukseni on kahdeksas.

SM-hallit Ylen kanavilla:

Lauantaina 15.2.

Yle Areena:                      

Klo 15.40 Yleisurheilun SM-hallit

TV2:

Klo 18.40 Yleisurheilun SM-hallien (kooste)

Sunnuntaina 16.2.

Yle Areena:                      

Klo 12.30 Yleisurheilun SM-hallit

TV2:

Klo 18.00 Yleisurheilun SM-hallit (kooste)


Teksti: Juha Kylänpää



Aikataulu ja osallistujat:


M 200m (29)

Nimi

Seura

Ennätys (PB) / Kauden paras (SB)

Elias JradKU-5822.67 / -

M 400m (19)

Elias JradKenttäurheilijat -5850.94 / -
Ville LampinenKenttäurheilijat -5848.99 / -
Atte NevalaKenttäurheilijat -5851.49 / 51.49

M seiväs (13)

Leo UusimäkiKenttäurheilijat -585.10 / 5.10

M 3-loikka (10)

Tuomas KaukolahtiKenttäurheilijat -5816.35 / 15.53

N 200m (35)

Anne-Mari LehtiöKenttäurheilijat -5825.79 / -

N pituus (14)

Anne-Mari LehtiöKenttäurheilijat -586.24 / 6.05