SM 16/17 lauantai - Heiskaselle kaksi mestaruutta kahden tunnin sisään
10.8.2026

Pyry Heiskanen oli pika-aidoissa murskaavan ylivoimainen ajallaan 13,51. Aitajuoksun ja pituushypyn hän voitti kahden tunnin sisään. Pika-aidoissa toiseksi sijoittui Turun Urheiluliiton Eero Kaunisto ajalla 14,97. Aitojen korkeus tässä ikäluokassa on 91,4 senttiä.
Heiskanen oli tyytyväinen juoksuun, johon jäi myös parantamisen varaa.
‒ Se oli hyvä perusjuoksu. Jäin ennätyksestäni vain yhden kymmenyksen. Olisin halunnut rikkoa täällä ennätykseni. Jouduin vähän sipsuttamaan välillä, kun ajauduin liian lähelle aitoja. Olisin toivonut vierelle tasaväkistä vastustajaa. Harmi, kun Voitto Virjonen ei pystynyt osallistumaan, Heiskanen sanoi.

Heiskanen voitti pituushypyn viidennen kierroksen tuloksella 736. Sen pidemmälle Heiskanen ei ole aikaisemin hypännyt Suomessa ennätyskelpoisessa tuulessa. Myötätuulta voittohypyssä oli 0,9 metriä sekunnissa.
‒ Juoksu kulki hyvin. Muutkin hypyt olisivat olleet suunnilleen yhtä pitkiä, mutta ponnistus lähti niissä liian kaukaa, Heiskanen kertoi.
Kolmen lajin urakka päätöksen 200 metrin alkuerissä
Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Jussi Nerg ponkaisi hopeaa tuloksella 690. Pronssimitalisti Oulun Pyrinnön Oskari Hiltunen hävisi Heiskaselle jo 98 senttiä. Heiskanen voitti kolme viikkoa sitten EM-kultaa 17-vuotiaiden Suomen ennätyksellä 779.
Heiskanen päätti päivän urakkansa laskettelemalla rennosti 200 metrin alkuerien nopeimman ajan 23,22. Saman ajan juoksi myös Esbo IF:n Romary Pavlikov. Heiskasen tavoitteena on huomenna 200 metrin finaalissa kisojen kolmas Suomen mestaruus.
Teksti ja kuvat: Yleisurheilu.fi
8.8. Hyvinkää, 17- ja 16-v. SM-kilpailut:
M17 200 m Alkuerät (8.8.) 3. erä (+0,8) 1) Pyry Heiskanen (-09) 23,22.
M17 800 m (8.8.) 1. erä 3) Max Hatakka (-09) 2.09,46, 9) Leo Krogell (-09) 2.24,01.
M17 110 m aidat/hurdles (91,40 cm) (8.8.) (+0,5) 1) Pyry Heiskanen (-09) 13,51, 5) Thomas Kleemola (-09) 15,09 PB.
M17 Pituus/LJ (8.8.) 1) Pyry Heiskanen (-09) 7,36 (+0,9).
M16 Kiekko/DT (1,50 kg) (8.8.) 7) Eetu Tilander (-10) 38,26 PB.