Ratakympin avaus helluntaina Hiekkaharjussa – viime vuoden parhaat naiset mukana Vantaalla

26.5.2020

Hiekkaharjussa juostaan naisten 10000 metriä sunnuntaina 31. toukokuuta. Viime vuoden kahdeksasta parhaasta kympin juoksijasta kuusi on kutsuttu mukaan.

Kilpailun lähtölaukaus on kello 10:30 kisan puuhanaisen, Laura Mannisen, toiveen mukaisesti. Manninen oli urheilijana oma-aloitteinen ja varmisti, että kisa saatiin jo toukokuulle viikonlopuksi. Kisajärjestelyistä vastaa Kenttäurheilijat-58.

Camilla Richardsson ja Laura Manninen Kuva: SUL kuvapankki

Vantaan kaupunki haki 10000 metrin kilpailulle erityisluvan Aluehallintovirastolta (AVI). Koronaviruksen aiheuttamien rajoitustoimenpiteiden vuoksi katsojia ei oteta kilpailualueelle ja katsomoon.

Ulkokilpailukausi alkaa laajemmin maanantaina 1.kesäkuuta 2020, jolloin mm. Jyväskylässä heitetään keihästä, Espoossa työnnetään kuulaa ja heitetään moukaria sekä Helsingissä juostaan 150, 300, 400 ja 600 metriä.

Poikkeusoloissa helluntain kisaa voi seurata katsomon sijasta kotioloissa

Kilpailu striimataan ja selostetaan nettiin osoitteessa: https://www.kokkens.fi/kilpailut/2020/KU58/ . Sieltä löytyy myös tulospalvelu, jossa kilpailijoiden väliajat kirjataan 200 metrin välein.

Selostajana toimii Juha Kylänpää, joka on kuuluttanut lukuisia kisoja aina aurinkoisessa Hiekkaharjussa. Asiantuntijana ja kommentaattorina toimii Jari Hemmilä, jonka ennätys kympillä on 28.21,74. Hemmilältä on tänä vuonna ilmestynyt ajankohtainen kirja: ”Juoksen, siis olen”. 

Kilpailijat haastatellaan striimilähetykseen tapahtuman päätteeksi. Lähetys kestää reilun tunnin, 10:15- n.11:45.

Johanna Peiponen Ja Nina Chydenius Kalevan kisoissa Lappeenrannassa 2019. Kuva: SUL kuvapankki

Kilpailijoiden esittely

Rovaniemen Lapin Johanna Peiponen on hallitseva 10000 metrin Suomen mestari. Peiposen ennätys 31.42,9 jää vain reilut kaksi sekuntia Suomen ennätyksestä. Ennätyksensä hän juoksi käytännössä yksin haastavissa olosuhteissa Kempeleellä 2016.

Samana vuonna hän juoksi myös kympin maantiejuoksun Suomen ennätyksen 31.59 Oulussa viikkoa myöhemmin 28.5. Toistuuko Peiposen kova kevätkunto olympiadin jälkeen, vaikka arvokisat tältä vuodelta onkin peruttu.

Peiponen on tunnettu rohkeasta juoksutaktiikastaan. Hän ei pelkää vauhdittaa kilpailuja. Tukholmassa 2015 rohkea taktiikka toi Ruotsiottelussa voiton, ja Peiponen ohitti kaikki muut kilpailijat kierroksella. Laura Manninen oli siinä kisassa toinen ja ruotsalaiset hävisivät lajin selvästi 14-8.

Camilla Richardsson ja Annemari Kiekara. Kuva: SUL kuvapankki

Vasa IS:n Camilla Richardsson on tällä kaudella juossut puolimaratonin ennätyksensä 1.12,46 Arabiemiraateissa helmikuussa. Aika alitti myös peruttujen Pariisin EM-kisojen tulosrajan. Richardssonin päälaji on 3000 metrin estejuoksu, jossa hän on edustanut maatamme kolmissa MM-kilpailuissa. Esteissä hän on kolmena viime vuonna perättäin voittanut Suomen mestaruuden.

Kympillä Richardsson on juhlinut Suomen mestaruutta Oulussa 2016. Silloin hän juoksi mestariksi saavutettuaan saman päivänä aiemmin 3000 metrin esteiden hopeaa. Manninen oli 2016 Oulun 10000 metrin kilpailussa toinen. Richardssonin 10000 metrin ennätys 32.29,01 vuodelta 2018.

Camilla Richardsson perui osallistumisensa 27.5 2020.

Pudasjärven Urheilijoiden Annemari Kiekara on 10000 metrin Suomen ennätysnainen. Atlantan olympialaisissa 1996 juostu 31.40,42 on myös 19-, ja 22-vuotiaiden SE. Kiekara on alittanut puolimaratonin EM-rajan tänä vuonna ajalla 1.13,56 Espanjassa tammikuussa. Kiekaralla on 10000 metrin Suomen mestaruuksia viisi. Viimeisin SM-mitali, hopea, on viime syksyltä Espoosta Laura Mannisen voittamalta SM-maratonilta. 

Kiekara, tyttönimeltään Sandell, on joukon selvästi menestynein urheilija. Hän on maastojuoksun Euroopan mestari (1995) ja hopeamitalisti (1998). Maailmanmestaruuden (1995) ja hopean (1996) hän on voittanut 19-vuotiaiden maastojuoksussa. Naisissa hän saavutti MM-pronssia 1999 maastojuoksussa. Hiekkaharjussakin Kiekara on kilpaillut. Vuonna 1992 15-vuotiaana hän voitti SM-kultaa 3000 metrilläajalla 9.34,33, joka on edelleen usean ikäluokan kenttäennätys. Samana vuonna hän oli 19-vuotiaiden MM-kisojen viides Soulissa ajalla 8.56,02.

Annemari Kiekara perui osallistumisensa 29.5 2020.

Laura Manninen. Kuva Olli Leino

Kenttäurheilijat-58:n Laura Manninen juoksi Hollannin Haagissa maaliskuussa puolimaratonin ennätyksensä ja EM-rajan 1.14,01. Hän paransi 15 sekunnilla Amsterdamin EM-kisoissa 2016 juoksemaansa ennätystä. Mannisen kausi 2020 on tähän mennessä ollut ennätysrikas: Hän on rikkonut omissa nimissään olleet ikäluokan SE:t puolimaratonin lisäksi 10 kilometrin maantiejuoksussa (35.17 18.1 2020 Vantaa). Ei kai kahta ilman kolmatta, 10000 metrin ratajuoksun ikäluokan SE on Mannisen 34.44,74 vuodelta 2018. Oman SE:n kohentaminen on Mannisen minimitavoite helluntaina Hiekkaharjussa. Hän on myös 10000 metrin Suomen mestari vuodelta 2010. Mannisen kympin ennätys on 33.32,96 vuodelta 2012.

Laura Mannisella on maratonjuoksun hallimaailmanennätys 200 metrin radalla 2.42,30 vuodelta 2017. Ennätys syntyi New Yorkissa, jossa Manninen kilpaili myös vuonna 2019 porrasjuoksun maailmancupissa (Vertical World Circuit) huiputtamalla Empire State Buildingin. Tänä keväänä hän huiputti myös Mount Everestin virtuaalisesti porraskoneella kotonaan korona-ajan etäharjoituksena. Aikaa kului reilu seitsemän tuntia. 

Helsingin Jyryn Katarina Skräddar juoksi viime vuonna 10000 metrin ennätyksensä 34.08,64. Ajallaan hän oli Kalevan kisojen kolmas Lappeenrannassa, josta irtosi myös 5000 metrin SM-hopeaa. Viime vuoden kolmannen SM-mitalinsa, hopeaa, hän juoksi huhtikuussa Tikkurilassa puolimaratonin SM-kilpailussa. Viime kaudella Skräddar vakiinnutti paikkansa maajoukkueessa ja edusti maatamme Ruotsi-ottelussa Tukholmassa ja Pohjoismaiden maastojuoksun mestaruuskilpailuissa Vierumäellä. 

Katarina Skräddar perui osallistumisensa 30.5

Lempäälän Kisan 21-vuotias Klaara Leponiemi juoksi viime vuonna 10000 metrin ennätyksensä 35.08,89 Saarijärvellä 26.toukokuuta. Vantaan SM-puolimaratonilla 2019 hän oli kolmas Anne-Mari Hyryläisen ja Katarina Skräddarin takana ajalla 1.17,55. Leponiemi avaa kilpailukautensa Hiekkaharjussa.

Gamlakarleby IF:n Nina Chydenius on kokenut 10000 metrin juoksija Hiekkaharjussa. Chydenius juoksi ensimmäisen ratakymppinsä syksyllä 2009 juuri Hiekkaharjussa. Uimarista juoksijaksi vaihtanut Chydenius kellotti heti ajan 39.19,5. Seuraavana vuonna hän oli Kajaanissa Kalevan Kisojen viides ajalla 35.43,57. Kahta vuotta myöhemmin Chydenius juoksi 22-vuotiaiden EM-kilpailuissa Tsekin Ostravassa ennätyksensä 35.22,59. Kalevan Kisoissa hänen paras sijoituksensa on neljäs 10000 metrillä (2014 ja 2017). SM-mitaleita, hopeaa ja pronssia hän on saavuttanut puolimaratonilla. Tänä talvena hän juoksi hallissa 3000 metrillä Tampereella SM-pronssia. Chydeniuksen paras aika 10000 metrillä Hiekkaharjussa on 37.15,56, joka paranee varmasti helluntaina.

Turun Urheiluliiton Aino Niemi on uransa alussa kestävyysjuoksijana. Totisemman harjoittelun 28-vuotias Niemi aloitti viime vuonna. Ensimmäisellä ratakympillään hän lupaa juosta 36 minuutin pintaan Suomen huippujuoksijoiden vanavedessä. Maantiekympillä kympin ennätys on 36:59.

Ennätyksiä luvassa

Hiekkaharjun kenttäennätykset saavat päivityksiä varmasti helluntaina, toivottavasti mahdollisimman monissa ikäsarjoissa. Voi jopa olla, että kaikki naisten 10000 metrin ikäluokkien ennätykset uusitaan.  

Tuija Jousimaan Myyrmäen kentällä juoksema ”Vantaan ennätys”, 33.32,1 vuodelta 1983 kaipaa jo kaatajaansa.

Suomen ennätyksiäkin on luvassa – kuinka monta?

Milloin suomalainen kestävyysjuoksija on viimeksi juossut maailman kärkituloksen?

Nyt sekin on mahdollista – helluntaina.

Vantaalla maailman kärkitulokset ovat näin jokavuotisia, viime vuonnahan Viron Magnus Kirt heitti kauden kärkituloksen ”Kultaisessa keihäässä” Myyrmäessä toukokuussa.

Teksti : Juha Kylänpää



Kutsutut kilpailijat:                 

                                                                                                                       2019 SB ja ranking                 PB vuosi ja ranking

Camilla Richardsson  1993     VasaIS                                          33.08,26  (1)                          32.29,01   2018  (5)         

Johanna Peiponen     1990     Rovaniemen Lappi                   33.46,94  (2)                          31.42,9h   2016 (2)

Katarina Skräddar      1984     Helsingin Jyry                            34.08,64 (4)                           34.08,64   2019(23)

Laura Manninen         1973     Kenttäurheilijat-58                  34.47,08 (5)                           33.32,96   2012 (15)

Annemari Kiekara      1977     Pudasjärven Urheilijat             35.05,92  (7)                          31.40,42  1996  (1 )SE

Klaara Leponiemi       1998     Lempäälän Kisa YU                   35.08,89  (8)                          35.08,89    2019 (59)

Nina Chydenius          1990     Gamlakarleby IF                       37.41,3h  (17)                        35.22,59   2011 (74)

Aino Niemi                    1992     Turun Urheiluliitto                  36:59 (maantie)



Ikäluokkien Suomen ennätykset                                                                                                                           

Naiset                31.40,42           Annemari Sandell (Kiekara)       1977   Kalannin Kisa                       27.7 1996

Naiset 22          31.40,42           Annemari Sandell (Kiekara)       1977   Kalannin Kisa                       27.7 1996

Naiset 30         31.45,02           Päivi Tikkanen                                1960   Viipurin Urheilijat              30.6 1992

Naiset 35         33.07,03           Sinikka Keskitalo                            1951   Tampereen Urheilijat-38 16.8 1987

Naiset 40         33.37,87           Laura Markovaara (Manninen)  1973   Kenttäurheilijat-58          27.8 2016

Naiset 45         34.44,74           Laura Manninen                            1973   Kenttäurheilijat-58           22.6 201



Hiekkaharjun kenttäennätykset

Naiset                36.26,70           Jenni Moskari                                 1994             KU-58                12.9 2018

Naiset 22          37.15,56           Nina Chydenius                              1990             ViipU                 5.9 2012

Naiset 30         36.31,51           Josefina Sjölind-Kohtamäki        1985             Vasa IS              6.9 2017

Naiset 35         37.02,58           Paula Tukiainen                              1975             ViipU                 6.9 2017

Naiset 40          37.02,58           Paula Tukiainen                              1975             ViipU                 6.9 2017

Naiset 45         40.05,51           Mirja Vartiainen                           1971            EspTa                1.6 2016


Paras Vantaalla juostu aika naisten 10000 metrillä:

33.23,1h         Tuija Jousimaa  1958     Riihimäen Kisko            Vantaa/ Myyrmäki              7.9 1983

Paras Suomessa juostu aika naisten 10000 metrillä:

30.24,02           Tirunesh Dibaba           Etiopia                              Helsinki / Olympiastadion    MM 6.8 2005

Paras suomalaisen juoksema aika Suomen maaperällä:

31.42,9            Johanna Peiponen         Rovaniemen Lappi       Kempele                                 21.5 2016

Naisten maailmatilasto 29.5 2020 (Tilastopaja Oy)

1.      34.18,83                       Daniela Torres 94                     Meksiko           15.2                   WL

2.      34.22,47                       Johanna Salminen 78              Ruotsi               5.4                    EL 

3.      34.27,33                       Lu Yiting 98                                 Kiina                  14.4 

4.      34.28,08                       Camilla Elofsson 83                  Ruotsi               5.4

5.      34.28,94                       Seema Devi  93                          Intia                   3.3

6.      34.31,01                       Yang Jianhua  97                       Kiina                  14.4

7.      34.34,06                       Tsao Chun-Yu 91                       Taipei                13.2

8.      34.46,46                       Kleidiane Jardim 88                  Brasilia              29.2

9.      34.56,57                       Lisa Cross 83                               Uusi-Seelanti    21.3 

10.  35.05,32                       Xu Hao  98                                 Kiina                    14.4