Piirinmestaruusviesteissä menestystä – 5 kultaa, 2 hopeaa ja pronssia

12.6.2022

Osa 11-vuotiaista ja valmentaja Tarja Kuva: Heidi Wasström

Seuran menestys Hiekkaharjun pm-viesteissä oli todella hyvä. Kaikkiaan yhdeksän mitalia, joista viisi kultaisia jäi kilpailut järjestäneelle seuralle.

Paras menestys oli 11-vuotiaialla tytöillä, ykkösjoukkue sai kolme kultaa ja lisäksi kakkosjoukkue sijoittui kahdessa viestissä pisteille. Lisäksi tytöt juoksivat yhden seuraennätyksen ja kaksi kenttäennätystä. 4x50 metrillä ja aitajuoksuviestissä piiriennätyskin jäi vajaan puolen sekunnin päähän. Tästä on hyvä ponnistaa ensi viikonlopun Youth Athletics Gamesiin Lahteen.

15-vuotiaat pojat poistuivat myös Hiekkaharjusta voitettuaan kaksi piirinmestaruutta. Voitto tuli 4x100 ja 4X800 metriltä.    

Hopeaa saivat 9- ja 13-vuotiaat pojat. 13-vuotiaat tytöt saivat pronssia niin 4x100 kuin 4x600 metrilläkin.

Mikään seura ei saavuttanut piiriennätystä, lähimpänä oli KU-58:n 11-vuotiaat tytöt.

Toinen kilpailun erikoisuus oli, että kaikki osallistuneet seurat saavuttivat ainakin yhden piirinmestaruusmitalin.

KU-58 onnistui järjestelyissä taas kerran hyvin ja ylituomari poistui Kirkkonummelle tyytyväisenä.


12.6. Vantaa/T, 15-9-v. pm-viestit:

P15 4x100 m 1) 47,43 (Niko Tilander, Juska Torkkola, Justus Korvenpää, Vili Hahto).

P15 4x800 m 1) 9.17,57 (Justus Korvenpää, Eero Wuoti, Vili Hahto, Niko Tilander).

P13 4x100 m 2) 55,87 (Austin Anini, Santeri Perkkiö, Pyry Heiskanen, Ahti Kaunisto).

P11 4x 50 m 4) 33,50 (Ossi Alanaatu, Dani Torkkola, Riku Lahtinen, Lauri Torro).

P11 4x600 m 4) 9.00,05 (Ossi Alanaatu, Dani Torkkola, Riku Lahtinen, Lauri Torro).

P9 4x400 m 2) 5.56,61 (Lauri Lahtinen, Nooa Kemppinen, Eino Suokas, Rasmus Puotsaari).

T13 4x100 m 1. erä 2) 58,81 (Minni Kanerva, Helmi Luoto, Ia Huovinen, Amanda Kuronen), 5) 64,59 (Inka Blom, Veera Matikka, Emily Walker, Vilma Laakkonen); 2. erä 3) 55,87 (Hilma Larvala, Usva Torro, Martta Haasanen, Helmi Kuitunen).

T13 4x600 m 3) 8.06,61 (Minni Kanerva, Usva Torro, Hilma Larvala, Martta Haasanen).

T11 4x 50 m 1. erä 3) 33,12 (Lea Martelin, Sara Rekola, Anni Muhonen, Nadine Suominen); 2. erä 1) 29,24 PB (Saara Torro, Siina Haapala, Miida Wasström, Taika Huttunen), 4) 31,60 (Helmi-Tuuli Heiskanen, Anni Tuomisto, Meeri Saha, Salme Haapala).

T11 4X60 m aitaviesti 1)  1. Saara Torro 2. Miida Wasström 3. Siina Haapala 4. Taika Huttunen 41,63

T11 4x600 m 1) 8.03,21 PB (Miida Wasström, Taika Huttunen, Meeri Saha, Siina Haapala), 5) 9.24,80 (Saara Torro, Salme Haapala, Helmi-Tuuli Heiskanen, Anni Muhonen).

T9 4x400 m 4) 6.29,13 (Vendela Gjerstad, Emma Sirppiniemi, Oona Sievänen, Aino Laukka).

T9 8x40 m sukkulasekaviesti 4) 1. Aino Laukka 2. Eino Suokas 3. Oona Seppänen 4. Lauri Lahtinen 5. Emma Sirppiniemi 6. Oona Sievänen 7. Vendela Gjerstad 8. Rasmus Puotsaari63,01 PB.


Kaikki tulokset


Teksti Juha Kylänpää

Kuva: Heidi Wasström