Menestystä Tornion SM-maantiekympiltä

27.8.2023

Sari Peltonen, Anna-Llisa Stenvall ja Sanna Kullberg voitti Suomen mestaruuden 45-vuotiaiden joukkuekilpailussa

Suomen Aikuisurheiluliiton maantiekympin mestaruuksista kilpailtiin tänä vuonna Torniossa. Lappiin matkusti Kenttäurheilijoista seitsemän juoksijan iskukykyinen joukkue. 


Torniossa päästiin kilpailemaan kesäisen lämpimässä kelissä, suhteellisen nopealla maantiekympin reitillä. Reitillä oli jonkin verran tiukkoja mutkia ja huonoa asfalttia, mutta vastaavasti myös nopeita suoria. Kisapäivälle osui tuuleton sää.

Naisten ja miesten startit olivat vartin välein. Tätä naisjuoksijat hieman harmittelivat, koska usein miesjuoksijoista saa hyvää kiritystä. Moitetta tai vähintäänkin ihmettelyä sai juomapisteen puuttuminen reitiltä. Erityistä plussaa järjestäjille annettiin kilpailun jälkeisestä uintimahdollisuudesta Tornion uimahallissa sekä jämptisti aikataulun mukaan hoidetusta palkintojenjaosta.



Timo Leppäkorpi

Menestys kilpailussa ylitti odotukset. Kaikki juoksijamme lähtivät kisoista SM-mitalin kanssa, osa jopa kahden. Henkilökohtaisen mestaruuden saavutti Timo Leppäkorpi M50-sarjassa. Hopealle juoksivat Leena Mäkäräinen (N35) sekä Sanna Kullberg (N45). Pronssia nappasivat Iina Lohvansuu (N30), Tanja Manninen (N40) sekä Sari Peltonen (N55). 

Tanja Manninen, Iiba Lohvansuu ja Leena Mäkäräinen juoksiva SM-hopeaa 30-vuotiaiden joukkuekilpailussa

Henkilökohtaisen menestyksen lisäksi Iina, Leena ja Tanja sijoittuivat N30-sarjan joukkuekilpailussa toiseksi. N45-sarjan joukkue Sanna, Anna-Liisa Stenvall sekä Sari kävi tiukan kamppailun  joukkuekilpailun voitosta Alatornion Pirkkojen kanssa. Kultamitalit matkasivat Vantaalle noin minuutin erolla kakkoseen.

Kiitos koko joukkueelle upeasta kisapäivästä!


Sanna Kullberg