Katin Kuusikymppisillä murskattiin kenttäennätyksiä, seuraennätyksiäkin nähtiin

7.9.2021

Katin Kuusikymppiset järjestettiin Kati Oikarisen syntymäpäivän kunniaksi. Oikarinen täytti kisapäivänä 60 vuotta ja tavoitteena oli juosta Suomen ennätys 100 tai 200 metrillä. Tavoite oli hieno, sillä kesällä Kati oli jo ”ala-ikäisenä” ajat rikkonutkin. Ennätyskelpoisuus on voimassa vasta, kun on täyttänyt iän. Toinen merkillepantava asia on, että vuonna 2016 Oikarinen juoksi Espanjan Valenciassa voimassa olevan 55-vuotiaiden maraton juoksun SE:n.

Aivan ei Kati tavoitteeseen päässyt. 200 metrillä eroa Terhi Kokkosen SE:hen jäi 42 sadasosaa. Kenttäennätykset Oikarinen kuittasi 60 ja 200 metriltä. 100 metrillä hän jäi kolme sadasosaa omissa nimissä olleesta ennätyksestä. 55-vuotiaden 200 metrin ennätyksen Oikarinen menetti kaverilleen Marja Niskalle. Tampereen Pyrinnön nainen voitti Katin illan päätösmatkalla kolmella kymmenyksellä.

Haastattelu tehtiin kuohujuoman kera. Olihan kuuluttaja saanut AA-patterin Kuva: Sanna Kullberg

-        Suomen ennätys pikamatkalla on edelleen tavoitteena, vaikkei sitä tänään tullut. Nyt on edessä pieni ylimenokausi. Hallissa ja ensi kesänä piikkari liikkuu paljon vikkelimmin kuin nyt, Oikarinen summasi illan päätteeksi tarjotessaan kuuluttajalle kuohuvaa.

Tulostaso juhlakilpailuissa oli hyvä. Peräti 51 tuloksen perässä oli PB, joka tarkoittaa henkilökohtaista ennätystä. Ikääntyneemmät aikuisurheilijat harvoin tekevät omia ennätyksiään, mutta ikäluokkien ennätyksiä syntyy.

KU-58:n urheilijoista kymppivuotiaat olivat taas ennätysvauhdeissa. Miida Wasström teki kenttä- ja seuraennätyksen ikäluokassaan satasella ja 400 metrillä.

Seuraavassa erässä Taika Huttunen juoksi paremman ajan ja ennätykset vaihtoivat omistajaa molemmilla matkoilla. 100 metrillä ennätykset olivat Nana Dunkelilla vuodelta 1978.

Nana Dunkelin isä Georg oli kenttäennätysvauhdissa 75-vuotiaiden 60 metrillä. Kuvassa Georg Dunkelin kanssa poseeraan Jukka-Pekka Hassinen, jolla on suurin osa 60-vuotiaiden kenttäennätyksistä. Taas tuli uusi ennätys 60 metriltä.

Elias Jrad oli myös hyvässä vauhdissa juosten 100 metrillä ennätyksensä 11,08 ja 200 metrillä ennätyksen tuntumaan 22,23.

Aikuisurheilijoista hyvässä vauhdissa oli Salon Vilppaan 70-vuotias Heimo Elonen, joka passitti ajallaan 13,64 Jorma Mannisen kenttäennätyksen historian havinoihin. Manninen on veteraanien moninkertainen arvokisamitalisti pikamatkoilla. Hänet tunnetaan myös Harri Kirvesniemen valmentajana. Elosen aika on ikäluokan kaikkien aikojen tilaston neljäs.

Sanna Erkinheimo juoksi 200 metriä aikaan 25,55. Aika on ikäluokan ja Erkinheimon kaikkien aikojen tilaston kolmanneksi paras aika 40-vuotiaissa.

Sinikka Illaru kehittyy myös 65-vuotiaissa. 100 metrillä aika oli oma ennätys 15,55.  Kuvassa 100 metrin maalintulo, jossa Illaru ja Miida Wasström saivat saman ajan, Emma Tuomaala voitti erän selvästi. Pienikokoisempi Wasström jäi maalikamerakuvassa lähes kokonaan piiloon Illarun taakse. Taitava maalikameran käyttäjä  Pekka Mäki löysi kuitenkin merkin.

Kilpailuissa lähettäjänäkin toiminut Eemeli Kaartinen juoksi 60 metrillä 30-vuotaiden kenttäennätyksen. 

Toimitsijoillakin oli iloinen fiilis päällä koko kisan ajan.

Onnittelut Kati Oikarinen 60 vuotta, pommisuojassa juostaan talvella ja ensi keväänä aina aurinkoisessa Hiekkaharjussa.

Tulokset


Teksti: Juha Kylänpää

Kuvat: Kauko Rokala





Uudet kenttäennätykset 6.9.2021






M3060 m

7,87

Eemeli Kaartinen

1989

Kenttäurheilijat-58
M5560 m

7,95

Paavo Reilson

1966

Länsi-Uudenmaan Urheilijat
M6060 m

9,39

Jukka-Pekka Hassinen

1960

Kenttäurheilijat-58
M75-6560 m

9,71

Georg Dunkel

1945

Helsingin Kisa-Veikot
M70100 m

13,64

Heimo Elonen

1950

Salon Vilpas
M55-50100 m

12,59

Paavo Reilson

1966

Länsi-Uudenmaan Urheilijat
M30200 m

22,89

Karim Jaiteh

1990

Helsingin Tarmo / GAMBIA
N17-1860 m

8,23

Inka Rekonen

2004

Turun Toverit
N55-4560 m

9,17

Marja Niska

1963

Tampereen Pyrintö
N6060 m

9,72

Anne Nurmi

1958

Helsingin Kisa-Veikot
N , N30 60 m

7,97

Anniina Laitinen

1989

Helsingin Kisa-Veikot
N6060 m

9,36

Kati Oikarinen

1961

Helsingin Kisa-Veikot
N10100 m

15,55

Miida Wasström

2011

Kenttäurheilijat-58
N65100 m

15,55

Sinikka Illaru

1954

Vihdin Urheiluveteraanit
N10-11100 m

14,06

Taika Huttunen

2011

Kenttäurheilijat-58
N30100 m

12,70

Anniina Laitinen

1989

Helsingin Kisa-Veikot
N45100 m

13,39

Johanna Haikonen

1973

Helsingin Kisa-Veikot
N40-35100 m e

13,39

Johanna Haikonen

1973

Helsingin Kisa-Veikot
N40200 m

25,55

Sanna Erkinheimo

1981

Lahden Ahkera
N45200 m

27,92

Johanna Haikonen

1973

Helsingin Kisa-Veikot
N55200 m

31,35

Marja Niska

1963

Tampereen Pyrintö
N60200 m

31,65

Kati Oikarinen

1961

Helsingin Kisa-Veikot
N65200 m

32,06

Sinikka Illaru

1954

Vihdin Urheiluveteraanit
N10400 m

71,52

Miida Wasström

2011

Kenttäurheilijat-58
N10-13400 m

68,93

Taika Huttunen

2011

Kenttäurheilijat-58









Historian havinaan







M3060 m

8,95

Risto Porkka


Lappeenranta
M45-3560 m

8,95

Risto Porkka


Lappeenranta
M70100 m

13,84

Jorma Manninen

1942

Mikkelin Kilpa-Veikot
M55100 m

12,82

Toivo Hietanen

1945

Päijät-Hämeen Veteraaniurheilijat
M50100 m

12,63

Jarmo Nissilä

1967

Helsingin Kisa-Veikot
M30200 m

24,98

Raimo Virtanen

1967

Helsingin Kisa-Veikot
M30200 m e w

24,11

Jarkko Pesola

1979

Helsingin Kisa-Veikot
N17-1860 m

8,25

Jenni Jokinen

1992

Nakkilan Vire
N35-3060 m

9,91

Meri Kokkonen


Helsinki
N6060 m

9,72

Anne Nurmi

1958

Helsingin Kisa-Veikot
N  60 m

8,16

Linda Sällström

1988

Helsingin Kisa-Veikot
N1060 m

15,55

Miida Wasström

2011

Kenttäurheilijat-58
N65100 m

15,90

Sinikka Illaru

1954

Vihdin Urheiluveteraanit
N10100 m

14,4

Nana Dunkel

1968

Kenttäurheilijat-58
N10100 m e

15,98

Sari Laukka

1981

Kenttäurheilijat-58
N11100 m

14,2

Sari Viholainen

1967

Varkauden Kenttä-Veikot
N11100 m e

14,27

Hilla Saarinen

2005

Espoon Tapiot
N30100 m

13,1

Katrin Kreen

1966

Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijat
N30100 m e

13,37

Milla Kelo

1978

Keski-Uudenmaan Yleisurheilu
N45100 m

13,61

Virpi Råman

1967

Helsingin Kisa-Veikot
N45100 m

13,61

Sari Pikkarainen

1971

Riihimäen Kisko
N40100 m e

13,60

Johanna Haikonen

1973

Porvoon Urheilijat
N35100 m e

13,44

Katrin Kreen

1966

Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijat
N40200 m

28,13

Virpi Råman

1967

Helsingin Kisa-Veikot
N35200 m

27,69

Milla Kelo

1978

Keski-Uudenmaan Yleisurheilu
N30200 m e

27,58

Milla Kelo

1978

Keski-Uudenmaan Yleisurheilu
N45200 m

28,13

Virpi Råman

1967

Helsingin Kisa-Veikot
N55200 m

31,74

Kati Oikarinen

1961

Helsingin Kisa-Veikot
N60200 m

33,54

Raija Hilden

1953

Riihimäen Kisko
N65200 m

33,54

Raija Hilden

1953

Riihimäen Kisko
N10400 m

80,03

Hilma Larvala

2009

Kenttäurheilijat-58
N11400 m

70,40

Henni Piirainen

2008

Keski-Uudenmaan Yleisurheilu
N12400 m

73,26

Aada Sipiläinen

2004

Orimattilan Jymy
N13400 m

70,06

Ronja Laine

2003

Orimattilan Jymy
N10400 m

71,52

Miida Wasström

2011

Kenttäurheilijat-58