Kaksi mitalia nuorten SM-halleissa- Leo Rautiainen Suomen mestari- Leo Uusimäelle hopeaa

22.2.2020

Leo Rautiainen hyppäsi huippujännittävässä kilpailussa Suomen mestariksi. Viidennen kierroksen jälkeen hän johti kilpailua. Päätöskierroksella Hartolan Voiman monipuolinen Eemil Porvari ohitti hänet kahdella sentillä. Rautiainen latautui viimeisen hyppyyn huolellisesti ja paransi ennätystään roimasti. Todellinen taisteluvoitto hienon kilpailun päätteeksi. Tulos 682 on myös ikäluokan uusi seuraennätys, Joni Seppälän 2005 hypätty ennätys siirtyi historian havinoihin. Tulos on myös ikäluokan kansallinen kauden kärkitulos. Rautiainen työnsi myös kuulassa pisteille ollen kuudes.

Leo Uusimäki paransi myös kahdesti seuraennätystä 60 metrillä. Ensin alkuerissä 6,96 ja loppukilpailussa 6,91. Seuraennätyksen parannus toi myös SM-hopeaa, viime vuonna hän oli vastaavassa kilpailussa SM-pronssilla.

Molemmat Leot kilpailevat myös huomenna ja ensi viikonloppuna SM-hallimoniotteluissa, SM-mitaleita on siis tulossa lisää.

Elias Jrad oli M22 400 metrin yhdeksäs ajalla 50,66.

Antton Koivisto oli M22 1500 metrillä seitsemäs ajalla 4.42,49.

Veeti Katainen oli 60 metrin alkuerin 14.  ajalla 7,34 ja karsiutui niukas jatkosta.

Samuel Shams jäi ensimmäisissä SM-halleissaan ilman tulosta pituushypyssä.



Teksti: Juha Kylänpää

Kuvat: Olli Leino



22.2. Helsinki, 22-, 19- ja 17-v. SM-hallikilpailut:

M22 60 m (22.2.) 2) Leo Uusimäki (-98) 6,91. Alkuerät (22.2.) 3. erä 2) Leo Uusimäki (-98) 6,96.

M22 400 m (22.2.) 2. erä 2) Elias Jrad (-00) 50,66.

M22 1500 m (22.2.) 7) Antton Koivisto (-99) 4.29,49.

M19 60 m Alkuerät (22.2.) 2. erä 3) Veeti Katainen (-02) 7,34.

M17 Pituus/LJ (22.2.) ), 1) Leo RautiaInen (-03) 6,82 kk17. Samuel Shams (-04) NM

M17 Kuula/SP (5,00 kg) (22.2.) 6) Leo RautiaInen (-03) 14,11.



Kaikki tulokset