Justus Korvenpää – Ennätyksiä ja SM-kultaa 2023 – Kohti kansainvälisiä kisoja

18.10.2023

Justus Korvenpää Kuva: Juha Kylänpää

Justus Korvenpään kausi 2023 oli lähes täydellinen. Kauden aikana Justus juoksi kaksi Suomen ennätystä ja kaikkiaan neljä SM-mitalia. Nuorella miehellä on ikää vasta 15 vuotta. Harjoitusinto ja motivaatio on kohdillaan. Numerolapun ollessa rinnassa juostaan aina voitosta tai ennätyksestä.

Kausi 2023 alkoi hallissa, jossa Justus juoksi päämatkansa 800 metriä kolme kertaa. Kirkkaimpana kruununa hallikaudesta oli Tampere Junior Indoor Gamesin (TJIG) voitto. Keväällä Helsingin SM-maastoissa Justus oli kahdeksas ja kauden SM-mitalitili aukesi. 15-vuotiaiden KU-58:n joukkue Korvenpää, Antti Kirves ja Leevi Piispanen juoksi SM-hopeaa.

Justus Korvenpää Kuva: Junnu Korvenpää

Päätavoite oli kuitenkin radalla, jossa Korvenpää kilpaili 28 kertaa, kun mukaan lasketaan myös viestit. Eniten kilpailusuorituksia tuli 800 metrillä, jossa aikatavoitteena oli ikäluokan Suomen ennätys. SE-vauhdista Justus sai esimakua jo Eläintarhassa kun 30. toukokuuta 600 metrillä syntyi ikäluokan kaikkien aikojen paras tulos 1.24.06. Joonas Kumpulaisen nimissä ollut ennätys parani yli kaksi sekuntia. Toinen Suomen ennätys syntyi kauden päätteeksi Hiekkaharjussa, kun 800 metrillä kello pysähtyi aikaan 1.57,39. Espoon Tapioiden Tomi Lehdon SE parani kaksi sadasosaa. Ennätystä Justus yritti kauden aikana useamman kerran ja 1.58 alittui neljä kertaa. Suomen Urheiluliitto hyväksyy Suomen ennätykset 17-vuotiaista ylöspäin. Oikea termi Korvenpään ennätyksille on ”Suomen kaikkien aikojen paras tulos”.

Omassa ikäluokassa Korvenpää voitti 800 metrillä Suomen Mestaruuden Imatralla. Mestaruusjuoksussaan Korvenpää johti kilpailua lähdöstä maaliin. Keravan Urheilijoiden Samuli Saarikoski jäi 34 sadasosan päähän ja pronssimitalisti Eero Lahdenkauppi yli viiden sekunnin päähän. 300 metrillä Korvenpää juoksi SM-pronssia. Kaudella 2022 Justus juoksi ensimmäisen SM-mitalinsa Nurmijärvellä 14-vuotiaiden 800 metrillä. Silloin järjestys oli Lahdenkauppi, Korvenpää ja Saarikoski. Tänä vuonna mitalistit vaihtoivat järjestystä, ja kaikki saivat eri värisen mitalin kuin edellisvuonna. Tässäkin kisassa Justuksen sarja on paras, SM-kultaa ja hopeaa.

Kauden päätteeksi Korvenpää saavutti ensimmäiset Kalevan Malja-pisteensä. 17-vuotiaden 3x800 metrin joukkue Vili Hahto, Ville Korhonen ja Korvenpää juoksi SM-pronssia Turussa. Kalevan Malja pisteet lasketaan 17-sarjasta yleiseen sarjaan SM-kilpailuissa.

Korvenpää on tavoitteellinen urheilija, ja ensi kaudella 16-vuotiaana kilpailuvalikoimaan tulevat myös SM-hallit ja kansainväliset kilpailut. 16- ja 17-vuotiaille on kolme kansainvälistä arvokisaa, EYOF, U18 EM-kilpailut ja Ruotsi-ottelu. EYOF:n tulosraja oli vuonna 2023 1.56,00 ja Ruotsi-Otteluun Olympiastadionille valitaan kaksi edustajaa SM-kilpailuiden perusteella.  

-        Kyllä kaikki arvokilpailut kiinnostavat ja tietysti ennätysten parantaminen, ensi vuonna kilpailumatkani ovat 400 m, 800 m ja 1500 metriäkin, Justus kertoi harjoitusten jälkeen Hakunilassa

16-vuotiaiden SE 800 metrillä on Joonas Rinteen 1.52,34, jonka Rinne juoksi Ruotsi-Ottelussa Leppävaarassa vuonna 2011. Rinne rikkoi kilpailussa Antti Pihlakosken SE:n 1.53,2 vuodelta 1977. 17-vuotiaiden maaottelun 800 metriä vuonna 2011 voitti vuoden Rinnettä vanhempi Ville Lampinen ajalla 1.52,05. Tuo tulos on edelleen ikäluokan (M17) seuraennätys. 16-vuotiaana Lampinen juoksi 1.55,28.

Justus harjoittelee usein isoveljensä Junnu Korvenpään kanssa, joka pääsee ensi vuonna vielä 22-vuotiaisiin. Junnu oli tänä vuonna Kalevan Kisojen finaalissa 800 metrillä, joten harjoituksissakin pidetään hyvää vauhtia. Justuksen ja Junnun valmentajana toimii Pentti Leinonen.


Ennätykset 18.10.2023           

300 m                37,45                

400 m                51,95

600 m                1.24,06            

800 m                1.57,39

2000 m             6.08,04             


Saavutukset:

2023                  SM-kultaa 800 m, SM-pronssia 300 m

2022                  SM-hopeaa 800 m


Juha Kylänpää