Itä-Vantaan maastojen ensimmäinen osakilpailu
8.5.2025

Itä-Vantaan maastojen ensimmäinen osakilpailu juostiin keskiviikkona 7. toukokuuta. Kilpailijoita oli mukana noin 80. Matalan kynnyksen kisat, joissa ei vaadita lisenssiä, järjestävät KU-58 ja Vantaan Hiihtoseura. Kolmiosainen kilpailusarja juostaan myös syksyllä syys-lokakuussa. Palkinnot jaetaan yhteispisteiden perusteella kolmannen osakilpailun jälkeen, joka keväällä on 21.5. Välissä juostaan toinen osakilpailu 14.5. Kaikkiin osakilpailuihin pitää ilmoittautua erikseen.

Kevään ensimmäisessä IVM-kilpailussa Siina Haapala oli 15-vuotiaiden nopein. Haapala juoksi jo maantiejuoksun SM-kisoissa Salossa, joissa teki seuraennätyksen maantievitosella. Siinalle Hakunila on tuttu paikka kilpailla tänäkin vuonna, 23.4 tuli jo piirinmestaruus maantiejuoksussa.

Meeri Saha sai kilpailuun sen parhaan numeron – 58.

Lähettäjä Petri Satosuolla oli kiirettä lähtöpaikalla. Jokainen lähtö lähetettiin maailmankellon mukaan tarkasti sekunnin tarkkuudella, olikin syytä vilkuilla kelloa aina välillä. Hyvin Petri pitikin aikataulusta huolta, ja kaikki lähdöt lähtivät ajallaan. Lähtöjen välissä oli aikaa 3-10 minuuttia.

Suuri kiitos ajanottajille, tulospalvelu oli tässäkin kisassa huippuluokkaa. Samoin aikataulu oli laadittu tarkoin, ei ollut turhia taukoja.

Aaron Lehtonen oli nopein ysivuotiaissa. Moniosaaja Aaron edusti tässä kisassa Vantaan Hiihtoseuraa ja kilpailee kesällä KU-58:n väreissä.

Reitti kisoissa oli vaativa. Samoilla kukkuloilla käytiin, joissa ratkottiin viime marraskuussa maastojuoksun Pohjoismaiden mestaruudet.

Keli oli viileähkö, joten alkuverryttely tuli tehdä huolellisesti.

Marko Savolainen otti hienon loppukirin

ja antoi kaikkensa. Tähän pystyy vain hyvä urheilija.

Masters-sarjoissa KU-58 on aina kärkisijoilla kansallisissa kilpailuissa. Mika Korpi voitti 55-vuotiaiden neljän kilometrin maastojuoksun.
VHS:n kahvion palvelu piti kaikki tyytyväisinä. Myös kuuluttajan, jolle tuotiin maistiaiset yläkertaan.
Kiitos kaikille mukana olleille!
Kuvia Saa käyttää, mainitse kuvaaja, Petteri Jokela
Ilmoittautuminen 2. osakilpailuun
Teksti: Juha Kylänpää
Kuvat: Petteri Jokela