Historian havinaa - seuran leiritoimintaa vuodelta 1979

7.2.2021

Kauko Rokalan valmennusryhmä valmiina Pirttimäen leirille, ketä tunnistat?

Seuralla oli oma linja-auto 70- ja 80-luvulla. Sillä tehtiin matkoja ympäri Suomen ja keväisin Espoon Pirttimäkeen, jossa seura leireili usein. Leirejä järjestelivät silloin jo edesmenneet Erkki Sairanen ja Allan Seppälä. Seppälän mukaanhan on seuran nykyinen toimistokin nimetty. Kuvassa Kauko Rokalan valmennusryhmä valmiina bussimatkalle Pirttimäkeen seuran silloisen toimiston edestä. Toimisto sijaitsi silloin Unikkotiellä.

Tunnistatteko ketään tuttuja 40 vuoden takaa?

Erkki Sairanen ja Allan Seppälä Pirttimäessä Kuva: Kauko Rokala

ERKKI SAIRANEN 1931-2020

Kenttäurheilijat-58:n entinen kestävyysjuoksija Erkki Valter Sairanen kuoli 23.11.2020 Helsingissä. Hän oli syntynyt 29.3.1931 Helsingissä.

Erkki liittyi KU-58:n kovaan kestävyysjuoksu talliin heti seuran perustamisesta lähtien 1958 edustaen ennen sitä Helsingin Visaa. Vuonna 1962 hän oli mm Lappeenrannan Kalevan Kisojen 10 000 metrillä toinen ajalla 30.07,0 voittajan ollessa Jyväskylän Reijo  Höykinpuro ajalla 30.05,8. 

Sairasen ennätykset olivat 14.10,4/5000m   ja 29.49,4/10 000 m.  Eli varsin kovia aikoja tänäkin päivänä.

Työuransa hän teki Espoossa Pirttimäen ulkoilualueella, jossa seuramme kävi 70/80-luvuilla useana keväänä aloittelemassa kesäkautta niin nuorten kuin aikuistenkin voimin.

Erkki Sairasen uurna on laskettu Malmin hautausmaalle.


 Teksti: Juha Kylänpää ja Hannu Nurmi

 Kuvat: Kauko Rokala