Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilun (ESLU) Seura-Akatemia

2.2.2023

Eemeli Kaartinen, Juha Kylänpää, Heidi Wasström, Heikki Mäkinen, Jarmo Viitanen ja Sanna Kullberg

Osa seuran hallituksesta ja toiminnanjohtaja kävivät ajankohtaisessa tärkeässä koulutuksessa Hotelli Presidentissä Helsingissä tiistaina. Seura-Akatemian teemana oli yhdistyslain päivitys ja jäsenistön ja työntekijöiden vastuut ja velvollisuudet.

Illan kouluttajana toimi asianajaja Teppo Laine ja teemoina yhdistyslain päivityksen lisäksi muun muassa:

-  Työntekijöiden tasapuolisen kohtelun vaatimus käytännössä – ajankohtaiset tilanteet

-  Lisätyön tarjoaminen vaihtelevan työajan ja osa-aikatyön tekijöille

-  Työntarjoamismahdollisuuksien arviointi ja tarjoaminen määräaikaisen työsopimuksen päättyessä

-  Jäsenten yhdenvertainen kohtelu

-   Hallinnon jatkuvuus, ennakoitavuus ja suhteellisuus yhdistyksen toiminnassa

-   Puuttumattomuus helmasyntinä, läpi sormien katsominen ongelmana

Kuulimme paljon mielenkiintoisia tapauksia missä on toimittu oikein ja joskus vähemmän oikein. Aiheet olivat hyvin ajankohtaisia ja kiinnostavia. Onneksi kohta 65-vuotiaassa seurassamme olemme olleet hereillä ja päivittäneet sääntöjämme vuosikokouksissa viime vuosina. Kirjoittajan mielestä toimintaympäristömme on hyvin päivitetty, eikä suuremmille päivityksille ole tarvetta. Toki toimintaa tulee aina kehittää myös hallinnossa koko ajan.

Kouluttaja Laineen esiintyminen oli innostavaa ja osallistavaa. Joskus lakimiehet piiloutuvat lakipykälien taakse, ja esitys on vaikeaselkoista. Käytännön mies Teppo Laine avasi ongelmat selkeillä esimerkeillä, jotka avautuivat kaikille kuulijoille hyvin. Tulkinnanvaraa ei jäänyt kuulijoille. Kiinnostavaa oli myös kuulla tulevaisuudesta. Yhdistystoiminnan lakeja uudistetaan tämän vuoden aikana. Uudistusten piti tulla voimaan vuoden alusta.  Lakiuudistus on tällä hetkellä eduskunnassa, ja voi tulla voimaan jo ennen kevään vaaleja.

Onneksi Kenttäurheilijat-58 r.y on yhden lajin erikoisseura. Monien lajien yleisseurojen ongelmat ovat paljon hankalampia.

Tämä oli kirjoittajalle kolmas ESLU-seminaari ja kaikista on tullut arvokasta oppia. Aiemmin aiheina on ollut verotus ja yhdistystoiminta.

Seuran hallituksenkin on hyvä käydä välillä ”koulun penkillä”.

Toiminnanjohtaja Eemeli Kaartinen, puheenjohtaja Heikki Mäkinen, nuorisopäällikkö Kia Oilinki  ja hallituksen jäsen Jarmo Viitanen jatkavat kouluttautumista SUL:n kärkiseurahankkeessa  Vierumäellä helmikuussa.  


Juha Kylänpää