Aktia Maantiejuoksucupin 2019-2020 viides osakilpailu juostaan sunnuntaina 2.8

15.7.2020

Juoksusarjan maaliskuussa peruttu osakilpailu juostaan sunnuntaina 2.8 kello 14.00. Kilpailukeskuksena on tällä kertaa poikkeuksellisesti Hakunilan urheilukenttä. Maantiejuoksureitti on kuitenkin perinteinen, vain lähtö- ja maalisuora poikkeavat muista osakilpailuista.

-        Urheilukentällä saamme toiminnot paremmin ulkotiloihin ja vältämme näin turhia kontakteja. Korona on vielä voimissaan ja noudatamme rajoituksia. Kilpailun johtaja Harri Mannermaa linjaa.

Kaikki kauden 2019-2020 sarjapassit ovat voimassa, joten numero odottaa kilpailijaansa ”pyykkinarulla”. Jälki-ilmoittautuminen on mahdollista kisapaikalla kuten talven osakilpailuissakin.

Kilpailun jälkeen jaetaan kauden 2019-2020 palkinnot. Viisiosaisessa kilpailussa kolme parasta sijoitusta huomioidaan lopputuloksissa. Osa kilpailijoista on jo ratkaissut kokonaiskilpailun itselleen. Heidänkin toivotaan noutavan palkintonsa tapahtumasta, mieluiten tietysti juoksun kera.

-        Palkinnot odottavat noutajiaan valmiiksi pussitettuina. Palkinnot jaetaan ilman kättelyitä joustavasti tapahtuman aikana ja jälkeen.

Kaudella 2020-2021 juostaan normaalisti marraskuusta maaliskuuhun Sotungin koululta.

Aktia-maantiejuoksucupin 2020-2021 päivämäärät ovat tutusti lauantaisin 14.11 2020, 12.12 2020, 23.1 2021 , 20.2 2021 ja 20.3 2021.

Kausipassin ensi kaudeksi 2020-2021 voi hankkia jo elokuun tapahtumassa.


Teksti: Juha Kylänpää

Kuvat: Kauko Rokala