58-Cupissa Justus Korvenpää juoksi SE:n

7.9.2023

Justus Korvenpää Eltsussa Kuva: Juha Kylänpää

58-cup käytiin hyvässä säässä keskiviikkona Hiekkaharjussa. Etusuoralla puhalsi myötätuuli, ja osa tuloksista olisi mennyt tilastokelvottomaksi, mutta onneksi ne olivat alle 13-vuotaiden lajeja. Niissä tuulen mittaaminen on vain ohjeellista. KU-58 esimerkillisenä kilpailun järjestäjänä mittaa aina tuulet.

Hyvässä tuulessa juoksi myös Justus Korvenpää illan päätteeksi 800 metrillä. Isoveli Junnu Korvenpää veti 600 metriä Justukselle ikäluokan SE-vauhtia. Viimeiset 200 metriä Justus taisteli kelloa vastaan kovan kannustuksen siivittämänä. Kello pysähtyi aikaan 1.57,39 ja Espoon Tapioiden Tomi Lehdon 1.57,41 vuodelta 2014 siirtyi historian lehdille. Justus Korvenpää voitti myös ikäluokan Suomen mestaruuden Imatralla.

Kovan tuloksen heitti myös Mico Lampinen 17-vuotisten kiekossa. Puolitoistakiloinen kiekko lensi lukemiin 58,17. Sitä pidemmälle ei ikäluokassa ole tänä vuonna heittänyt kukaan paitsi Mico. Lampisen ennätys on ikäluokan SM-kisoissa Kuortaneella heitetty 62,35. Hiekkaharjun kenttäennätysten kovaa tasoa kertoo se, että Mäntän Urheilijoiden Markku Konttisen 58,68 vuodelta 1992 jäi voimaan. Silloin aurinkoisessa Hiekkaharjussa oli ikäluokan SM-kilpailut.

Kenttäennätyksen tekivät myös Veikkolan Veikkojen Otso Aalto 10- ja 11-vuotaiden ja KU-58:n Taika Huttunen 12- ja 13-vuotiaiden 400 metrillä.

Seuraennätyksen teki vain Justus Korvenpää, joka oli samalla piiriennätys ja Suomen ennätys. Kovatasoisia ovat KU-58:n seuraennätyksetkin.

Kalevan Kisojen minimirajan rikkoi Vantaan Salamien 16-vuotias Iida Muukka heittäen naisten kiekkoa 41,37.  

 

Juha Kylänpää

 

6.9. Vantaa/T, 58-Cup:

M 400 m 1. erä 1) Jan Särömaa (-66) HKV 60,59, 2) Christer Strömberg (-60) HKV 61,19, 3) Veli-Matti Mannila (-79) HelsTa 69,69, 4) Jukka-Pekka Hassinen (-60) KU-58 72,72; 2. erä 1) Eero Wuoti (-07) KU-58 56,39, 2) Niko Tilander (-07) KU-58 59,50 PB, 3) Aarre Tuokko (-90) HKV 60,06 PB, 4) Jouni Marttila (-80) LahdA 61,41.

M 800 m 1. erä 1) Juhani Pietarinen (-87) KU-58 2.12,00, 2) Kalle Lehto (-83) KuhmKu 2.13,76, 3) Antti Rikkinen (-80) HelsJuo 2.15,49 PB, 4) Petri Svärd (-68) KU-58 2.27,01, 5) Tuomo Vanhanen (-63) TapE 2.32,93, 6) Ville Koskela (-77) SavonlRie 2.37,13, 7) Kai Rasmus (-74) JyväskKU 2.43,11, 8) Jukka-Pekka Hassinen (-60) KU-58 2.52,77; 2. erä 1) Justus Korvenpää (-08) KU-58 1.57,39 PB SE15 kk15, 2) Benjamin Stendahl (-99) BorgåAk 1.59,65 PB, 3) Veeti Savolainen (-05) KerU 2.00,26, 4) Samuli Saarikoski (-08) KerU 2.01,65, 5) Antti Sakala (-98) SippKu 2.02,31, 6) Sami Petäjäjärvi (-90) OulPy 2.03,64, 7) Joona Heikkerö (-03) PorvU 2.07,55.

M Kiekko/DT (2,00 kg) 1) Riku Kauppila (-87) HKV 40,01, 2) Antti Lamminen (-80) HKV 30,64.

M17 Kiekko/DT (1,50 kg) 1) Mico Lampinen (-06) KU-58 58,17, 2) Jussi Heikkiniemi (-06) JanJa 51,06, 3) Niko Tilander (-07) KU-58 25,75 PB.

P15 400 m 1) Thomas Kleemola (-09) KU-58 65,27 PB.

P13 60 m (+4,3) 1) Joonatan Ylä-Mäihäniemi (-11) VeikkVei 8,79 PB, 2) Sebastian Sappinen (-11) EspTa 8,85 PB, 3) Milo Kauppinen (-11) KU-58 9,03 PB, 4) Ayman Laraki  KU-58 9,90w, 5) Jooa Kanerva (-10) KeskiUYU 9,93w.

P13 400 m 1) Joonatan Ylä-Mäihäniemi (-11) VeikkVei 68,95 PB, 2) Sebastian Sappinen (-11) EspTa 69,35 PB, 3) Ossi Alanaatu (-11) KU-58 76,68 PB, 4) Nolan Appleton (-11) KU-58 78,99 PB, 5) Eetu Tilander (-10) KU-58 79,16 PB, 6) Jooa Kanerva (-10) KeskiUYU 86,67 PB.

P13 Kiekko/DT (0,75 kg) 1) Eelis Aaltio (-10) KU-58 24,38 PB, 2) Eetu Tilander (-10) KU-58 22,38, 3) Ossi Alanaatu (-11) KU-58 20,16 PB, 4) Milo Kauppinen (-11) KU-58 18,52 PB, 5) Jooa Kanerva (-10) KeskiUYU 12,85 PB.

P11 60 m 1. erä (+0,7) 1) Vilho Lahti (-13) KU-58 9,51 PB, 2) Riku Lahtinen (-12) KU-58 9,81 PB, 3) Eino Aaltio (-13) KU-58 9,83 PB, 4) Aapo Nikunlaakso (-12) KU-58 10,77 PB; 2. erä (+1,3) 1) Otso Aalto (-13) VeikkVei 9,07, 2) Rasmus Puotsaari (-13) KU-58 9,16 =PB, 3) Niilo Aalto (-12) VeikkVei 9,56 PB, 4) Ossi Sinkkonen (-12) KU-58 9,79, 5) Topias Palmu (-13) EspTa 9,80.

P11 400 m 1. erä 1) Vilho Lahti (-13) KU-58 78,35 PB, 2) Lauri Lahtinen (-14) KU-58 79,42, 3) Lenni Piispanen (-14) KU-58 86,74 PB, 4) Aapo Nikunlaakso (-12) KU-58 87,57 PB; 2. erä 1) Otso Aalto (-13) VeikkVei 65,95 PB, 2) Otso Järvinen (-12) HelsTa 67,61 PB, 3) Rasmus Puotsaari (-13) KU-58 68,70, 4) Niilo Aalto (-12) VeikkVei 77,07, 5) Riku Lahtinen (-12) KU-58 79,86 PB.

P11 Pituus/LJ (1 m ponnistusalue/zone) 1) Vilho Lahti (-13) KU-58 3,87 () PB, 2) Rasmus Puotsaari (-13) KU-58 3,83 (), 3) Topias Palmu (-13) EspTa 3,69 (), 4) Eino Aaltio (-13) KU-58 3,65 () PB, 5) Ossi Sinkkonen (-12) KU-58 3,53 (), 6) Lauri Torro (-12) KU-58 3,39 (), 7) Riku Lahtinen (-12) KU-58 3,00 (), 8) Aapo Nikunlaakso (-12) KU-58 2,63 () PB.

P9 40 m 1. erä (+2,1) 1) Dan Sahros (-14) KU-58 7,07, 2) Lenni Piispanen (-14) KU-58 7,12 PB, 3) Noel Aaltonen (-15) KU-58 8,34 PB, 4) Milo Puljujärvi (-15) KU-58 8,38 PB, 5) Elmeri Saha (-16) KU-58 8,58 PB, 6) Eliel Jokinen (-15) KU-58 8,58 PB; 2. erä (+1,1) 1) Patrik Pusa (-14) HKV 6,70, 2) Tuukka Tamminen (-14) HKV 6,78 =PB, 3) Lauri Lahtinen (-14) KU-58 7,18 PB, 4) Matias Mutanen (-15) KU-58 7,68 PB, 5) Valtteri Lindqvist (-16) KU-58 8,37 PB, 6) Jere Lahtinen (-16) KU-58 8,70 PB, 7) Vertti Lindqvist (-14) KU-58 9,68 PB.

P9 Pituus/LJ (1 m ponnistusalue/zone) 1) Patrik Pusa (-14) HKV 3,88 (), 2) Tuukka Tamminen (-14) HKV 3,71 () PB, 3) Dan Sahros (-14) KU-58 3,58 () PB, 4) Lauri Lahtinen (-14) KU-58 3,24 (), 5) Lenni Piispanen (-14) KU-58 3,10 () PB, 6) Matias Mutanen (-15) KU-58 2,68 () PB, 7) Eliel Jokinen (-15) KU-58 2,66 () PB, 8) Valtteri Lindqvist (-16) KU-58 2,50 () PB, 9) Noel Aaltonen (-15) KU-58 2,49 () PB, 10) Erno Nikunlaako  KU-58 2,48 () PB, 11) Elmeri Saha (-16) KU-58 2,36 () PB, 12) Jere Lahtinen (-16) KU-58 2,29 () PB, 13) Vertti Lindqvist (-14) KU-58 1,79 () PB.

M60 Kiekko/DT (1,00 kg) 1) Tero Lehtiö (-63) KU-58 38,82 PB, 2) Jukka-Pekka Hassinen (-60) KU-58 22,27.

N 400 m 1) Fanny-Amanda Seppälä (-07) HKV 64,86, 2) Tuuli Jalanne (-97) TapE 67,81 PB, 3) Anne Lyytinen (-96) KU-58 68,99 PB.

N 800 m 1) Taimi Vallinoja (-07) HKV 2.28,11, 2) Aino Tengvall (-03) RekRai 2.28,59 PB, 3) Riina Heikkonen (-01) LappUM 2.35,46, 4) Marianne Salmi (-06) HKV 2.38,22.

N Kiekko/DT (1,00 kg) 1) Iida Muukka (-07) VantSa 41,37, 2) Tiina Riutta (-84) KeskiUYU 35,54, 3) Salla Tanskanen (-98) AsikkRai 35,53.

T15 400 m 1) Usva Torro (-09) KU-58 73,21.

T15 800 m 1) Jenni Mikkonen (-11) EspTa 2.36,56 PB.

T13 60 m 1. erä (+2,0) 1) Meeri Saha (-11) KU-58 9,44, 1) Nea Sakko (-11) KeskiUYU 9,44 PB, 3) Siina Kuikka (-10) KU-58 9,50 PB, 4) Rebecka Lietz (-11) HKV 9,55, 5) Inka Blom (-10) KU-58 9,82 PB, 6) Veera Matikka (-10) KU-58 9,86; 2. erä (+2,8) 1) Julia Sihvonen (-10) EspTa 8,49w, 2) Miida Wasström (-11) KU-58 8,69 PB, 3) Amanda Kuronen (-10) KU-58 8,69w, 4) Helmi-Tuuli Heiskanen (-11) KU-58 8,85, 5) Jenni Lehtimäki (-11) IFSibboV 8,88 PB, 6) Vilma Laakkonen (-10) KU-58 9,04w, 7) Sonja Muotka (-10) LahdA 9,05w, 8) Essi Järvinen (-10) HelsTa 9,05w.

T13 400 m 1) Taika Huttunen (-11) KU-58 67,87 PB, 2) Miida Wasström (-11) KU-58 69,52 PB, 3) Vilma Laakkonen (-10) KU-58 69,89 PB, 4) Amanda Kuronen (-10) KU-58 71,45 PB, 5) Inka Blom (-10) KU-58 77,40 PB, 6) Veera Matikka (-10) KU-58 79,68 PB.

T13 Kiekko/DT (0,60 kg) 1) Sonja Muotka (-10) LahdA 27,54, 2) Mariana Asikainen Muñoz (-10) EspTa 23,93 PB, 3) Taika Huttunen (-11) KU-58 20,93 PB, 4) Nea Sakko (-11) KeskiUYU 19,48 PB, 5) Jenni Mikkonen (-11) EspTa 17,55 PB, 6) Amanda Kuronen (-10) KU-58 16,43 PB, 7) Siina Kuikka (-10) KU-58 16,15 PB, 8) Vilma Laakkonen (-10) KU-58 14,42, 9) Essi Järvinen (-10) HelsTa 13,78.

T11 60 m 1. erä (+1,0) 1) Mikaela Karhapää (-13) KU-58 10,11 PB, 2) Annika Laajanpohja (-12) KU-58 10,17 PB, 3) Siru Lindqvist (-13) KU-58 10,73 PB, 4) Sofia Winqvist (-12) KU-58 11,25 PB, 5) Ella-Maria Kontuniemi (-13) KU-58 11,58 PB; 2. erä (+1,7) 1) Helvi Hyytiä (-12) KU-58 9,78 PB, 2) Susa Laiho (-12) KU-58 9,82 PB, 3) Seela Kukkala (-12) HIFK 9,85 PB, 4) Sini Sakko (-13) KeskiUYU 10,05 PB, 5) Oona Sievänen (-13) KU-58 10,63, 6) Aada Laakso (-13) KU-58 10,67 PB; 3. erä (+3,3) 1) Siiri Katajisto (-12) KU-58 9,16 PB, 2) Lilian Mikkola (-12) HKV 9,30, 3) Jenni Haapanen (-12) EspTa 9,45, 4) Aino Laukka (-13) KU-58 9,65 PB, 5) Iida-Emilia Suopohja (-12) EspTa 9,68 PB.

T11 400 m 1. erä 1) Sini Sakko (-13) KeskiUYU 76,01 PB, 2) Seela Kukkala (-12) HIFK 78,12 PB, 3) Annika Laajanpohja (-12) KU-58 86,84 PB, 4) Lotta Laukka (-15) KU-58 92,36 PB, 5) Nelia Appleton (-13) KU-58 100,72 PB; 2. erä 1) Saana Mäkynen (-12) KU-58 85,47 PB, 2) Emma Sirppiniemi (-14) KU-58 91,45, 3) Mikaela Karhapää (-13) KU-58 92,78 PB, 4) Oona Sievänen (-13) KU-58 98,84 PB, 5) Ella-Maria Kontuniemi (-13) KU-58 99,68 PB; 3. erä 1) Lilian Mikkola (-12) HKV 72,74 PB, 2) Jenni Haapanen (-12) EspTa 79,36 PB, 3) Aino Laukka (-13) KU-58 80,89 PB, 4) Susa Laiho (-12) KU-58 81,32 PB, 5) Iida-Emilia Suopohja (-12) EspTa 82,23 PB, 6) Siiri Katajisto (-12) KU-58 86,10 PB.

T11 Pituus/LJ (1 m ponnistusalue/zone) 1) Siiri Katajisto (-12) KU-58 3,97 (), 2) Aino Laukka (-13) KU-58 3,85 () PB, 3) Lilian Mikkola (-12) HKV 3,85 () PB, 4) Jenni Haapanen (-12) EspTa 3,75 (), 5) Susa Laiho (-12) KU-58 3,62 (), 6) Seela Kukkala (-12) HIFK 3,59 () PB, 7) Saana Mäkynen (-12) KU-58 3,56 () PB, 8) Sini Sakko (-13) KeskiUYU 3,52 (), 9) Iida-Emilia Suopohja (-12) EspTa 3,34 () PB, 10) Annika Laajanpohja (-12) KU-58 3,21 () PB, 11) Sofia Winqvist (-12) KU-58 2,82 () PB, 12) Ella-Maria Kontuniemi (-13) KU-58 2,47 () PB, 13) Amira Laraki  KU-58 1,91 () PB.

T9 40 m 1. erä (+2,1) 1) Laura Hento (-14) KU-58 7,47 PB, 2) Inna Salo (-15) KU-58 7,72 PB, 3) Pinja Rouhiainen (-16) KU-58 7,92 PB, 4) Aino Hiltunen (-15) KU-58 8,12 PB, 5) Vilma Kattilamäki (-14) KU-58 8,51, 6) Ilse Wallin (-14) KU-58 9,06 PB, 7) Lilian Olin (-14) KU-58 9,56 PB, 8) Senni Seppälä (-16) KU-58 9,76 PB; 2. erä (+0,8) 1) Angelina Ivanova (-14) KU-58 7,52 PB, 2) Isabel Fernandez Iglesias (-14) KU-58 7,79 =PB, 3) Lisen Virtanen (-15) KU-58 8,03 PB, 4) Unna Luomala (-14) KU-58 8,24 PB, 5) Viivi Vartiainen (-15) KU-58 8,56 PB, 6) Olivia Kinnunen (-14) KU-58 8,74 PB, 7) Siri Saarilammi (-14) KU-58 8,79 PB, 8) Elin Hietala (-16) KU-58 9,26 PB; 3. erä (+1,5) 1) Salla-Sofia Lehtimäki (-14) IFSibboV 6,80, 2) Jade Tikkanen (-14) HIFK 7,01, 3) Fanny Knuutila (-14) HeinI 7,01 PB, 4) Isabel Norrback (-15) HKV 7,36, 5) Emilia Seppälä (-15) KU-58 7,43 PB, 6) Nella Ahtiala (-15) KU-58 7,44 PB, 7) Lotta Laukka (-15) KU-58 7,51, 8) Emma Sirppiniemi (-14) KU-58 8,00.

T9 Pituus/LJ (1 m ponnistusalue/zone) 1) Jade Tikkanen (-14) HIFK 3,43 (), 2) Isabel Norrback (-15) HKV 3,42 (), 3) Fanny Knuutila (-14) HeinI 3,21 (), 4) Emilia Seppälä (-15) KU-58 3,15 () PB, 5) Isabel Fernandez Iglesias (-14) KU-58 3,05 (), 6) Lotta Laukka (-15) KU-58 3,02 () PB, 7) Emma Sirppiniemi (-14) KU-58 2,93 () PB, 8) Angelina Ivanova (-14) KU-58 2,91 () PB, 9) Viivi Vartiainen (-15) KU-58 2,73 () PB, 10) Unna Luomala (-14) KU-58 2,68 () PB, 11) Inna Salo (-15) KU-58 2,65 () PB, 12) Aino Hiltunen (-15) KU-58 2,59 () PB, 13) Pinja Rouhiainen (-16) KU-58 2,53 () PB, 14) Ilse Wallin (-14) KU-58 2,38 () PB, 15) Olivia Kinnunen (-14) KU-58 2,29 () PB, 16) Elin Hietala (-16) KU-58 2,29 () PB, 17) Lisen Virtanen (-15) KU-58 2,28 () PB, 18) Vilma Kattilamäki (-14) KU-58 2,24 (), 19) Oona Seppänen (-14) KU-58 2,22 (), 20) Lilian Olin (-14) KU-58 1,82 () PB, 21) Senni Seppälä (-16) KU-58 1,78 () PB.

Justus Korvenpää Kuva:Eemeli Kaartinen