Lampinen kiekkofinaalin neljäs: ”Tehoja oli, en saanut kiekkoa asentoon”

10.8.2025

Mico Lampinen taisteli kiekonheiton mitalista alle 20-vuotiaiden EM-kilpailuissa Tampereella, mutta ei saanut parhaissa heitoissaan kiekkoa niin hyvään asentoon, että se olisi kantanut mitaleille. Lampinen oli neljäs tuloksella 61,58.

– Totta kai olen pettynyt. Mitalia läksin hakemaan, Lampinen sanoi.

Kilpailun voitti tilastosuosikki ja perjantaisen kuulantyönnön voittaja Hollannin Jarno van Daalen tuloksella 63,18. Puolan Jakub Rodziak ja Unkarin Zsombor Dobó olivat toinen ja kolmas tuloksin 62,90 ja 62,26.

Lampisen pisin heitto tuli ensimmäisellä kierroksella ja toiseksi pisin 61,29 viimeistä edellisellä kierroksella.

– Ekalla ajattelin, että heitän sellaisen vähintään 58-metrisen. Se lähtikin aika pitkälle ja jäikin pisimmäksi, Lampinen sanoi.

– Se oli lupaava aloitus. Ajattelin sitten lisätä pikku hiljaa tehoja heittoon, mutta tekniikka ei ollut sillä mallilla, että kiekot olisivat lähteneet asentoon.

”Jaloissa painoi, mutta lähdin siitä, että nyt haetaan mitalia”

Yritystä ja tehoa Lampisen heitoista ei puuttunut.

– Uskoin, että olisin suomalaisella sisulla saanut heitettyä tarpeeksi pitkälle, oli tilanne mikä hyvänsä, mutta kiekko ei lähtenyt asentoon, vaikka tehoa oli paljon takana, Lampinen kertaili.

Lampinen sijoittui perjantaina moukarinheiton finaalissa toiseksi. Edellispäivän rasitukset tuntuivat kropassa, mutta eivät Lampisen mukaan liiaksi.

– Heti aamusta huomasin, että jaloissa painoi, mutta lähdin siitä, että nyt haetaan mitalia, Lampinen kertaili.

Lampisen kausi jatkuu ensi viikonloppuna nuorten SM-kilpailuissa ja kahden viikon päästä Tukholmassa Ruotsi-ottelussa, ennen kuin hän siirtyy Los Angelesiin ja aloittaa ensimmäisen harjoituskauden Yhdysvaltain yliopistourheilun maailmassa.

Lähde: Yleisurheilu.fi