
Kesän Liikuntaleikkikoulut Hiekkaharjussa ja Hakunilassa 2023
Liikuntaleikkikouluissa harjoitellaan liikkumisen perustaitoja eli juoksemista, hyppäämistä ja heittämistä leikkien ja harjoitteiden kautta. Lisäksi “liikkareissa” lapset pääsevät tutustumaan toisiin lapsiin ja harjoittelemaan ryhmätaitoja. Liikuntaleikkikouluissa tutustutaan myös yleisurheilulajeihin ikävaiheeseen sovelletulla tavalla.
Ohjaajina Hiekkaharjun liikkareissa toimivat aiemmilta kausilta tutut lastenohjauksen ammattilaiset Juuli Hirvikoski ja Enni Ahvenranta. Hakunilan liikkareissa Juulin aisaparina toimii Emil Hamström, joka on Lasten ja nuorten kasvatukseen erikoistuva lähihoitajaopiskelija.
Kesäkausi alkaa liikkareissa 15.5. eli äitienpäivän jälkeiselle viikolla. Hiekkaharjun ryhmien kausi kestää elokuun viimeiselle viikolla 35 asti. Heinäkuussa viikoilla 29 ja 30 pidetään kahden viikon kesätauko. Hakunilan ryhmien kesto on lyhempi, niiden kausi päättyy kesäkuun viimeisellä viikolla 26.
Liikuntaleikkikoulu on jaettu kolmeen ikäryhmään eri ikäluokille sopivan tasoisen liikunnan tarjoamiseksi. Nuorin liikuntaleikkikoulun ikäluokka on 2020-syntyneet, joiden tulee ilmoittautua 3-4-vuotiaiden ryhmään. Vanhin liikuntaleikkikoulun ikäluokka on 2017-syntyneet, joille on tarkoitettu 5-6-vuotiaiden ryhmä. Muiden ikäluokkien osalta ryhmän valinta voidaan tehdä huoltajan arvion mukaan. 2016-syntyneille suosittelemme siirtymistä yleisurheilukoulun puolelle.
Harjoitusajat kesäkausi 2023
Maanantai Hiekkaharju
Tiistai Hakunila
- Klo 18 Liikuntaleikkikoulu 3-4v
- Klo 19 Liikuntaleikkikoulu 5-6v RYHMÄ TÄYNNÄ
Keskiviikko Hiekkaharju
- Klo 18 Liikuntaleikkikoulu 4-5v RYHMÄ TÄYNNÄ
- Klo 19 Liikuntaleikkikoulu 5-6v RYHMÄ TÄYNNÄ
Torstai Hiekkaharju
- Klo 18 Liikuntaleikkikoulu 4-5v RYHMÄ TÄYNNÄ
- Klo 19 Liikuntaleikkikoulu 5-6v RYHMÄ TÄYNNÄ
Ilmoittautuminen: Ilmoittautumislinkit avautuvat klikkaamalla yläpuolelta ryhmän nimistä.
Kauden hinta:
- Hiekkaharjun ryhmissä 90€
- Hakunilan ryhmissä 45€
Jos haluat osallistua kahteen Hiekkaharjun ryhmään viikossa, tuolloin kahden ryhmän alennetuksi yhteishinnaksi tulee 160€. Osallistumismaksu laskutetaan sähköpostilaskulla yhdessä osassa toiminnan alettua. Lapset vakuutetaan harjoitusten ajaksi.
Harjoituspaikkoina toimivat Hiekkaharjun urheilukenttä (urheilutie 15) ja Hakunilan urheilukenttä (luotikuja 2). Tarkemmat saapumisohjeet voi katsoa sivulta harjoituspaikat.
Ryhmiin otetaan enintään 20 lasta. Minimi-ilmoittautumismäärä ryhmän aloittamiseksi on kahdeksan osallistujaa. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Erityistä tukea tarvitsevat lapset voivat liittyä ryhmään, mikäli huoltaja pystyy osallistumaan tunneille lapsen mukana.