Urheiljaesittely – Sara Puiro

28.5.2021

Sara Puiro Kuva:Pia Puiro

Sara Puiro aloitti kilpailemisen vuonna 2015 Itä-Vantaan maastojuoksuissa. Ensimmäiset viralliset tulokset pikajuoksuista, hypyistä ja heitoista löytyvät vuodelta 2016. Kävelystä ensimmäinen tulos löytyy kesältä 2017, jolloin Puiro käveli Hiekkaharjussa cup-kisan voittoon 1000 metrillä. Seuraavina vuosina kävelykilpailuja tuli lisää ohjelmaan ja vuonna 2019 Puiro aloitti tavoitteellisemman kilpakävely harjoittelun. Viime vuonna Puiro saavutti 13-vuotiaana ensimmäisen SM-mitalinsa maantiekävelyssä 15-vuotaiden sarjassa Lapualla.

Kysymykseen kuinka minusta tuli kilpakävelijä, useimmat vastaavat: ”sattumalta kokeilun kautta”. Puiron tie kilpakävelijäksi on erilainen. Sara tunsi lajin heti omakseen. 

-     Meillä oli kauan sitten harjoitukset entisen nuorisopäällikön Toni Piispan johdolla, jossa kokeiltiin kilpakävelyä. Kilpakäveleminen tuntui luontevalta ja tiesin heti, että tämä on minun lajini, Puiro kertoo. 

Tästä meni useampi vuosi ennen kuin pääsin kilpailemaan lajissa, sillä ryhmissä ei harjoiteltu kilpakävelyä ja se jäi haaveeksi siltä erää. 

Sara Puiro ja Pekka Muinonen Kuva: Pia Puiro

Vuonna 2019 Puiron innostus kävelyyn lisääntyi niin, että hän halusi kunnon lajivalmentajan. Puiro kysyi apua nuorisovalmennuspäällikkö Eemeli Kaartiselta, joka valmensi muutaman kuukauden.  Eemeli pyysi lajivalmentaksi Tiia Korvenpäätä ja hän valmensi syksyyn saakka. Sen jälkeen valmentajana on ollut  kokenut kävelyvalmentaja Pekka Muinonen. Valmentajan valvovan silmän alla Sara harjoittelee neljä kertaa viikossa. Muut viikon harjoitukset kestävyysurheilija tekee omatoimisesti. Kävelyn harjoittelussa on levon ja rasituksen tasapainon lisäksi äärimmäisen tärkeää kävelytekniikka.

- Pekka on hyvä valmentaja. Hän on sitoutunut, positiivinen ja kannustava. Hänellä on myös laaja kokemus lajista, Puiro kehuu valmentajaansa

Sara Puiron teknisesti puhdasta kävelyä Lapuan SM-kisoissa 2020 Kuva:Pekka Muinonen

Ensi viikonloppuna, sunnuntaina 30.5, kilpaillaan maantiekävelyn Suomen mestaruuksista Urjalassa. Puiron kauden ensimmäinen kilpailu on kauden tärkeimpiä, puolustaahan hän siinä viimevuotista SM-mitaliaan. Vuonna 2020 maantiekävelyt olivat koronan takia ohjelmassa poikkeuksellisesti syksyllä.

- Olen harjoitellut hyvin, sekä tekniikassa että kunnossa on selvää kehitystä viime vuoteen. 

Kauden toinen arvokilpailu on 3000 metriä radalla Kokkolan SM-kilpailuissa elokuussa. 

-  Tavoitteeni kävelijänä on kehittyä yhä paremmaksi, kestävämmäksi ja nopeammaksi. Ensimmäinen välitavoite on henkilökohtainen Suomen mestaruus, tavoitteellinen Puiro päättää. 


Sara Puiro s. 2006

Ennätykset:

  • 1000 m kävely                           5.25,91              2020
  • 2000 m kävely                           12.27.40           2019
  • 3000 m kävely                           18.31,79           2020
  • 5 km kävely                                 32.07                  2020

Saavutukset:

SM pronssia 5 km kävely 2020


Juha Kylänpää