Maantiejuoksun SM-kilpailuissa Lahdessa mitalisadetta – Laura Manniselle Suomen ja Pohjoismaiden ennätys

14.4.2024

Laura Manninen iloitsi SM-pronssista. Alisa Vainiolle mestaruus, Anni Kuosmaselle SM-hopeaa. Vainion valmentaja Jarmo Viskari oikealla Kuva: Juha Kylänpää

Maantiejuoksun SM-kilpailut käytiin Lahdessa lauantaina. Reitti oli nopea ja tasainen noin 2,5 kilometrin kierros, joka juostiin useamman kerran. Seurasta oli runsaasti osanottajia niin SUL:n kuin SAUL:n mestaruuskilpailuissa.

Laura Manninen Kuva: Aarto Nevala

Kovimmasta tuloksesta vastasi Laura Manninen juosten SM-pronssia naisten puolimaratonilla. Aika 1.18.07 on uusi 50-vuotiaiden Suomen ja Pohjoismaiden ennätys. Kukaan 50-vuotias nainen ei ole yksilölajissa tähän mennessä saavuttanut SM-mitalia yleisessä sarjassa yksilölajeissa.

-        Olen onnellinen, että vielä tässä iässä pääsen mitaleille. Tämä lämmittää kivasti, Laura iloitsi palkintojenjaon jälkeen

Lisäksi valmentaja ja aviomies Matti leipoo kakun syntyneen ennätyksen kunniaksi. Ennätyskakkuja onkin syöty tällä kaudella jo useamman kerran hallijuoksujen ja Maantiejuoksucupin vitosen jälkeen.

Laura Heikkilä (53) ja Minna Hirvonen (55) Kuva: Juha Kylänpää

Laura Heikkilä oli yhdeksäs ja ensimmäisen kerran seuraa SM-tasolla edustanut Minna Hirvonen yhdestoista.

Rasmus Krogell Kuva: Aarto Nevala

Miehissä paras oli ensimmäisellä puolimaratonillaan Rasmus Krogell juosten kahdeksanneksi. Aika 1.10.31 on luonnollisesti Rasmuksen oma ennätys.  22-vuotiaiden seuraennätys on Tommi Hytösen 1.09.23, jonka Tommi juoksi Kuopiossa 21.4 2012 ollen neljäs SM-puolimaratonilla.

Kristian Lindroos Kuva: Juha Kylänpää

Kristian Lindroos oli 13. ajalla 1.12.58.

Toni Pasanen Kuva: Juha Kylänpää

Ensimmäisen kerran SM-tasolla seuraa edustanut Toni Pasanen oli 24.

Tero Korpi Kuva: Juha Kylänpää

19-vuotiaiden kympillä SM-mitali jäi kolmen sekunnin päähän. Tero Korpi oli neljäs omalla ennätyksellään 32.44. Joensuun Katajan Eemeli Hirvonen juoksi Suomen mestariksi.

Ville Korhonen Kuva: Juha Kylänpää

Ville Korhonen oli 11. Joona ja Santtu Heiskanen keskeyttivät, samoin Leevi Piispanen 17-vuotiaissa.

SAUL:n SM-kilpailuissa KU-58 oli mukana isolla joukkueella ja kaikki neljä joukkuettamme juoksi mitaleille.

Petri Juuti Kuva: Aarto Nevala

Petri Juuti oli koko kilpailun nopein ja voitti 45-vuotiaiden Suomen mestaruuden ajalla 1.16.40. Viime viikonloppuna Juuti kellotti saman matkan Berliinissä 1.15.39.

Iina Lohvansuu Kuva: Juha Kylänpää

Iina Lohvansuu juoksi 30-vuotiaissa SM-hopeaa.

Leena Mäkäräinen Kuva: Juha Kylänpää

35-vuotiaissa Leena Mäkäräinen juoksi niin ikään SM-hopeaa ja Satu Uuttu oli neljäs. Tanja Manninen oli 40-vuotaissa kahdeksas.

Mäkäräinen, Lohvansuu ja Uuttu Kuva: Juha Kylänpää

Naiset voittivat myös joukkuekilpailun 30-vuotiaiden sarjassa.

Miehissä joukkuemitaleita tuli kolme. 55-vuotiaiden joukkue Timo Paasonen, Jouni Puustelli ja Mika Korpi juoksivat Suomen mestareiksi. Matkalla oli jopa seuran väliaikapalvelu, joka reaaliaikaisesti kertoi juoksijoille missä mennään. SAUL:n joukkuekilpailuissa lasketaan ajat yhteen, joten tarkkana pitää olla väliajoissakin. Suuri kiitos Tero Korvelle, joka oman juoksunsa jälkeen vielä ehti huoltohommiinkin.

50-vuotiaiden joukkue Tuomas Nupponen, Markus Melamies ja Mika Särkelä juoksi SM-hopeaa. Joutsenon Kullervo voitti ja Kuntopirkat sai pronssia.

45-vuotiaiden joukkue Petri Juuti, Juha-Pekka Nurmela ja Marko Martikainen juoksi SM-pronssia.

Joukkuekilpailut ovat palkitsevia SAUL-kisoissa. Moni olisi jättänyt kisan väliin, jos joukkuekilpailua ei olisi ollut. Näin myös muissa seuroissa, Turun Urheiluliiton 45-vuotiaiden mestarijoukkue, kaikki sukunimeltään Keroja, eivät Lahteen olisi tulleet ilman joukkuekilpailua. Lisäksi on lopuksi kehuttava, että KU-58 on varsin taitava muodostamaan menestyviä joukkueita.

KU-58: urheilijoiden tulokset

Miehet yleinen 21,1 km

8) Rasmus Krogell Kenttäurheilijat-58 1.10.31, 13) Kristian Lindroos Kenttäurheilijat-58 1.12.58, 24) Toni Pasanen Kenttäurheilijat-58 1.17.05.

Naiset yleinen 21,1 km

3) Laura Manninen Kenttäurheilijat-58 1.18.07, 9) Laura Heikkilä Kenttäurheilijat-58 1.23.32, 11) Minna Hirvonen Kenttäurheilijat-58 1.23.37.

Miehet 17 vuotta 10,0 km

Leevi Piispanen Kenttäurheilijat-58 keskeytti.

Miehet 19 vuotta 10,0 km

4) Tero Korpi Kenttäurheilijat-58 32.44, 11) Ville Korhonen Kenttäurheilijat-58 38.35, Joona Heiskanen Kenttäurheilijat-58 keskeytti, Santtu Heiskanen Kenttäurheilijat-58 keskeytti.

Miehet 45 21,1 km

1) Petri Juuti Kenttäurheilijat-58 1.16.40, 14) Marko Martikainen Kenttäurheilijat-58 1.41.28.

Miehet 50 21,1 km

7) Markus Melamies Kenttäurheilijat-58 1.26.48, 8) Tuomas Nupponen Kenttäurheilijat-58 1.27.11, 12) Mika Särkelä Kenttäurheilijat-58 1.30.59, 19) Juha-Pekka Nurmela Kenttäurheilijat-58 1.47.02.

Miehet 55 21,1 km

8) Jouni Puustelli Kenttäurheilijat-58 1.26.40, 12) Timo Paasonen Kenttäurheilijat-58 1.31.57, 15) Mika Korpi Kenttäurheilijat-58 1.37.24.

Naiset 30 21,1 km

2) Iina Lohvansuu Kenttäurheilijat-58 1.33.04.

Naiset 35 21,1 km

2) Leena Mäkäräinen Kenttäurheilijat-58 1.28.41, 4) Satu Uuttu Kenttäurheilijat-58 1.32.03.

Naiset 40 21,1 km

8) Tanja Manninen Kenttäurheilijat-58 1.50.31.

 

Kaikki tulokset


 

Juha Kylänpää