Urheilijaesittely – Laura Manninen

6.4.2021

Laura Manninen on edustanut seuraamme koko uransa, joka alkoi vuonna 2006. Manninen on asunut Helsingissä, Espoossa ja nykyisin Hirvensalmella, mutta seura on pysynyt samana koko ajan. Kilpailemisen aloittaessaan Manninen oli 33-vuotias.

Manninen on edustanut Suomea Amsterdamin EM-kilpailuissa puolimaratonilla vuonna 2016. Ruotsi-ottelussa Manninen on puolustanut maamme värejä seitsemän kertaa, matkana on aina ollut 10000 metriä. Paras sijoitus Ruotsi-ottelussa on toinen vuodelta 2011. Pohjoismaiden mestaruuden hän on voittanut 10000 metrillä vuonna 2016 Kööpenhaminassa.  Henkilökohtaisia Suomen mestaruuksia hänellä on kuusi, neljä maratonilta, yksi puolimaratonilta ja 10000 metriltä.

Manninen on kilpaillut paljon ulkomailla niin juoksussa kuin toisessa intohimossaan, porrasjuoksussa. Mannisen maratonennätys niin sisällä kuin ulkona on juostu New Yorkissa. Niin sisälläkin (!), Manninen juoksi 200 metrin halliradalla epävirallisen maailmanennätyksen 2.42.30 vuonna 2017. Kierroksia tuossa juoksussa tuli kaikkiaan viisi metriä vaille 211. Ulkoennätys on vuotta aiemmin samassa kaupungissa juostu 2.41.08.

Maaliskuussa vuonna 2020 juuri ennen koronasulkuja Manninen juoksi puolimaratonin ennätyksensä 1.14.01 Hollannin Haagissa.

-        En olisi millään uskonut ennätykseen, totesi Manninen tuolloin maalissa.

Vuodesta 2020 tuli Manniselle koronarajoitteista huolimatta todellinen ennätysten vuosi. Hän juoksi yhdeksän ikäluokkansa Suomen ennätystä viidestä kilometristä maratoniin. Viiden kilometrin tiejuoksun aika on lisäksi Helsingin piirin (HelSY) yleisen sarjan ennätys.

-        Maantievitonen oli hieno kokemus, tätä täytyy koittaa toistekin, Manninen hymyili HCRD:n maalissa olympiastadionilla lokakuussa 2020.

Vuonna 2020 voitti maratonjuoksun Suomen mestaruuden Vantaan maratonin yhteydessä, Turun Kalevan kisoissa hän juoksi 10000 metrin SM-pronssille.

Elokuussa Lahdessa Manninen voitti lauantaina Red Bull- nousukilpailun Lahden Suurmäkeen lauantaina ja SAUL:n SM:n 10 kilometrin tiejuoksussa sunnuntaina lähes SE-ajalla 35.17.

Porrasjuoksuissa ei maailmanlaajuista sarjaa, Vertical World Circuitia, järjestetty vuonna 2020.    

Vuosi 2021 on alkanut hyvin. Mannisella on kotonaan oma kuntosali, jonka käyttöä ei voida rajoittaa millään määräyksillä.

Se näkyy myös tuloksissa. Jyväskylän SM-hallien alimatkalla, 3000 metrillä syntyi uusi SE ja Pohjoismaiden ennätys 45-vuotiaissa. SE parani 45 sekuntia ja ilokseen PE:n hän riisti norjalaiselta. Kilpailu oli Lauran uran kolmas hallissa.

-        Hallijuoksut eivät ole suosikkejani, Manninen toteaa

Tulokset kertovat toista, 2013 Suomen mestaruus N40, 2017 Maailmanennätys maraton , 2021 Pohjoismaiden ennätys 3000 m N45. 

Laura Manninen (os. Markovaara)

Ennätykset:

  • 3000 m              9.45,83 i       2013
  • 5000 m             16.21,41        2012
  • 5 km tie            16.53               2020
  • 10000 m           33.32.96       2012
  • 10 km tie          34.05              2016
  • puolimaraton 1.14.01          2020
  • maraton            2.41.08          2016

Saavutukset:

  • Pohjoismaiden mestari 10000m 2016
  • Kuusi Suomen mestaruutta
  • Neljä SM-hopeaa, kaksi SM-pronssia
  • Useita Suomen Aikuisurheiluliiton mestaruuksia.                  


Teksti: Juha Kylänpää

Kuvat: Olli Leino