Urheilijaesittely – Joona Heiskanen

3.5.2021

Joona Heiskanen Kuva: Juha Kylänpää

Vuonna 2005 syntynyt Joona Heiskanen aloitti kilpailemisen 11-vuotiaana vuonna 2016. Viides kilpailuvuosi uralla on käynnissä. Korona-rajoitteiden vuoksi kilpailuja on ollut tänä vuonna vain SM-tasolla. Uran alkuvaiheessa Heiskanen on jo kahdesti yltänyt SM-mitaleille, jopa Suomen mestariksi.

-        Tavoitteeni on urheilijana menestyä ja pärjätä elämässä. Tärkeää on saada kokemuksia ja elämyksiä. Urheilu tukee näitä tavoitteita, Heiskanen sanoo.

SM-kultaa Kurikasta, Perez Rosello, Heiskanen, Heiskanen

Ensimmäinen Suomen mestaruus tuli syksyllä 2020 Kurikassa, kun KU-58:n kolmikko Joona Heiskanen, Santtu Heiskanen ja Josue Perez Rosello voitti 15-vuotiaiden joukkuekultaa SM-maastoissa. Pari viikkoa ennen Kurikkaa Heiskanen saavutti ensimmäisen SM-mitalinsa, pronssia, 4x800 metrin viestissä Santun, Aapo Ikolan ja Tero Korven kanssa Kotkassa.

Henkilökohtaisilla matkoilla parhaat saavutukset ovat kuudennet sijat maastojuoksussa ja 2000 metrillä vuonna 2020 15-vuotiassa.

Santtu (97) ja Joona (96) Heiskanen Pyhtään kympillä 2021 Kuva: Juha Kylänpää

Tällä kaudella Tampereen SM-halleissa syntyi kaikkien aikojen paras aika 800 metrillä. Ensimmäisenä ulkoratakilpailuna oli Pyhtään SM-maantiejuoksu, jossa uran ensimmäinen maantiekymppi kulki aikaan 36.42.

Tämän kauden tärkeimmät kilpailut ovat SM-kilpailut Hyvinkäällä elokuussa. Niissä on myös 16-vuotiaiden sarja, jonka iän Heiskanen täyttää kesäkuussa.

-        Tämän kauden tavoitteena on saavuttaa ensimmäinen henkilökohtainen SM-mitali. Uskon sen tulevan joltakin mielimatkoistani, jotka ovat 800, 1500 ja 3000 metriä, Heiskanen kertoo.

Joona Heiskasta valmentaa Markku Rimpiläinen.

-        Rimpiläisen kanssa olen harjoitellut vuoden, arvostan Markkua valmentajana.

-        Harjoittelu on sujunut hyvin, joka tiistai on ollut pääkaupunkiseudun kestävyysjuoksijoiden yhteistreenit Pirkkolassa. Nopeusharjoituksia on myös päässyt hyvin tekemään kalliosuojassa, Heiskanen kommentoi harjoituksiaan.

Seuraavan kerran Joona Heiskanen kilpailee äitienpäivänä Joensuun SM-maastoissa. 

Joona Heiskanen (s. 2005)

Ennätykset;

  • 800 m                2.05,84             2021
  • 1000 m             2.53,32             2020
  • 1500 m             4.28,08             2020
  • 2000 m             6.06,17             2020
  • 5 km tie            17.09                 2020
  • 10 km tie          36.42                 2021


Juha Kylänpää