KU-58 hakee harrasteliikuntavastaavaa

27.4.2019

KU-58 hakee palvelukseensa harrasteliikuntavastaavaa. Tehtävään valitaan työnantajan ja työnhakijoiden keskustelujen pohjalta joko puolipäiväinen tai kokopäiväinen työntekijä, riippuen hakijan osaamisprofiilista ja toiveista.

Puolipäiväisen työntekijän työnkuvaan kuuluu keskeisesti aikuisille suunnatun kuntoliikuntatoiminnan kehittäminen ja organisointi. Tämän lisäksi tehtävään valittu vastaa Vantaan maratonin ja Aktia-maantiejuoksu-cupin järjestelyistä sekä muutamien pienempien seuratapahtumien järjestämisestä. Työhön kuuluu myös seuran yleis- ja markkinointiviestintään liittyviä tehtäviä.

Mikäli tehtävään valitaan kokopäiväinen työntekijä, hänen tehtäviinsä kuuluvat edellisten lisäksi yhden juniorien harjoitusryhmän vastuuvalmentajana toimiminen sekä liikuntaleikkikoulujen organisoiminen.

Tehtävään valittavalta edellytetään laaja-alaista osaamista urheiluseuratoiminnasta ja hyviä tietoteknisiä perusvalmiuksia. Kokemus tapahtumien järjestämisestä ja varainhankinnasta katsotaan suureksi eduksi. Myös valmiutta käytännön liikunnanohjaustyöhön vaaditaan.

Mikäli sovittavaan työnkuvaan sisältyy toimintaa lasten ja nuorten parissa, on tehtävään valitun varauduttava esittämään rikostaustaote.

Jätä vapaamuotoinen hakemuksesi palkkatoiveineen 17.5 klo 16 mennessä sähköpostitse osoitteeseen: toimisto.ku58@gmail.com 

Tiedusteluihin vastaa seuran puheenjohtaja Heikki Mäkinen: 040 5148513, heikki.makinen@vesijarvi.fi

Linkki ilmoitukseen TE-palveluissa