Kahden hopean perjantai Kalevan Kisoissa, lauantaina 7 urheilijaa vuorossa

3.8.2019

Ville Lampinen 400m alkuerävaiheessa. Kuvaaja: Olli Leino

Naiset pituus

Anne-Mari Lehtiö hyppäsi pituudessa hopealle tuloksella 624 Taika Koilahden hallitsemassa kilpailussa. Lehtiö olisi kahdella parhaalla hypyllään ottanut hopean, sillä toiseksi paras 621 oli parempi kuin pronssimitalisti Partisen paras 618. Taika Koilahden kaikki mitatut hypyt olivat parempia (657,669,660,631,x,640). Kilpailu hypättiin myötätuulessa. Kisan aikana oli tekninen häiriö tulospalvelussa, joka viivästytti kilpailua. SM-hopea oli Lehtiön toinen Kalevan Kisoissa.


Miehet 400 m

Ville Lampisen 2013 alkanut mitaliketju sai jatkoa kun Lampinen juoksi hopealle ajalla 48,03, joka on hänen kauden parhaansa. Hopea oli Lampisen ensimmäinen Kalevalaisista, ennestään hänellä on seitsemän kultaa ja kaksi pronssia. Eljas Aalto hallitsi tämänvuotista 400 metrin finaalia ja otti ensimmäisen mestaruutensa ajalla 47,79. Pronssille sijoittui kauden tilastokärki, IK Falkenin Christoffer Envall, joka taipui Villelle neljällä sadasosalla (48,07). Tuore Hiekkaharjun kenttäennätysmies, HIFK:n Erika Back oli neljäs, 48,20.  Lainaus kisaennakosta muutaman päivän takaa: ” 400 metrillä Lappeenrannassa vaaditaan mestaruuteen varmuudella 48:n sekunnin alitus ja mitaliinkin 48,20 alitus. Aikojen ennustaminen ei ole helppoa, olosuhteilla on suuri vaikutus.” Juuri näin juostiin.


Naiset 10000 m

Kymppi toi seuralle kaksi arvokasta pistesijaa. Heti kisan alussa seitsemän naista irtaantui ja joukossa olivat Laura Manninen Ja Jenni Moskari. Mitalikolmikko Johanna Peiponen, Alisa Vainio ja Katarina Skräddar irtaantui puolivälissä juoksua. Muista pistesijoista käytiiin kovaa ja vaihtelevaa taistelua ja siinä Laura ja Jenni pärjäsivät hyvin. Laura Manninen kauden parhaallaan 34.56,98 neljäs ja  viidenneksi  juossut Jenni Moskari paransi   ennätystään minuutin ja 23,57 sekuntia. Kaikkien aikojen tilastossa Jenni on nyt 56. Suomen ennätysnainen Annemari Kiekara oli kuudes Lappeenrannassa (35.05,92.


Naiset Kiekonheitto

Johanna Lehtiö sijoittui viidenneksi kelpo tuloksella 50,70. Johanna heitti kolmasti yli 50 metriä kisassa. Salla Sipponen vei Suomen mestaruuden viimeisellä heitollaan tuloksella 56,29, Sanna Kämäräinen sai hopeaa ja Vilma Paakkala pronssia tuloksella 51,99. Mitali ei kaukana ollut.


Naisten seitsenottelu

100 m aidoissa juoksi Iina-Kaisa Mäkelä 15,51. Maria Huntington juoksi 13,09 ja veti viisi kärkiottelijaa myös lajiennätyksiin. Korkeudessa Mäkelä hyppäsi kauden parhaansa 162. Kuula kaartoi perjantaina 11,77.   200 metrillä Iina-Kaisa kellotti  27,75. Mäkelä on  yhdeksäntenä ensimmäisen päivän jälkeen. Ottelu jatkuu lauantaina pituudella, keihäällä ja 800 metrin juoksulla.


Lauantai 3.8. Yle Puhe klo 18.00, TV2 klo 18.15

10.30 M 10-ottelu 100 m                 Petri Lemmetyinen, Leo Uusimäki
11.25 M 10-ottelu pituus                  Petri Lemmetyinen, Leo Uusimäki
13.05 N 7-ottelu pituus                     Iina-Kaisa Mäkelä
13.10 M 10-ottelu kuula                    Petri Lemmetyinen, Leo Uusimäki
14.45 N 7-ottelu keihäs                     Iina-Kaisa Mäkelä
14.50 M 10-ottelu korkeus              Petri Lemmetyinen, Leo Uusimäki
14.55 M 800 m alkuerät                    Ville Lampinen, Atte Nevala

18.05 N 400 m aitajuoksu alkuerät  Rosa Salonen
18.05 M kolmiloikka karsinta A     Tuomas Kaukolahti
19.25 M 10-ottelu 400 m                 Petri Lemmetyinen, Leo Uusimäki
19.40 N 7-ottelu 800 m                     Iina-Kaisa Mäkelä
19.40 M kolmiloikka karsinta B     Tuomas Kaukolahti


Juha Kylänpää