Yleisurheile Vantaalla

Kenttäurheilijat-58 tarjoaa yleisurheiluharjoituksia junioreille ja aikuisille kilpaurheilijoille sekä kuntoilijoille. Järjestämme myös eritasoisia kilpailuja sekä yksin että yhdessä muiden seurojen kanssa.

Maskotin äänestys

Heippa! Seuralle maskotin hankkiminen on edennyt äänestysvaiheeseen. Raati on valinnut 6 jatkoon päässyttä maskottia, joista voit nyt äänestää yhtä. Vastaathan lomakkeelle vain yhden kerran ,…

Maantiejuoksun SM-kilpailuissa Lahdessa mitalisadetta – Laura Manniselle Suomen ja Pohjoismaiden ennätys

Maantiejuoksun SM-kilpailut käytiin Lahdessa lauantaina. Reitti oli nopea ja tasainen noin 2,5 kilometrin kierros, joka juostiin useamman kerran. Seurasta oli runsaasti osanottajia niin SUL:n kuin…

Matti Jouhikaiselle seuran kultainen ansiomerkki 90-vuotispäivänä

Seuran perustajajäsen Matti Jouhikainen sai seuran kultaisen ansiomerkin perjantaina. Jouhikainen täytti 90 vuotta 12. huhtikuuta. Jouhikainen on myös seuran ensimmäisiä SM-mitalisteja. Varkauden…

Tuloskatsaus ja SM-maantiejuoksuennakkoa

Pääsiäisen jälkeinen viikko oli vuoden hiljaisin kilpailuiden suhteen, eikä tuloksia ole kuin sunnuntailta. Ensi viikonloppuna vauhti kiihtyy, kun maantiejuoksun Suomen mestaruuksista kilpaillaan…

KU-58:n Kevätkokous järjestetään 23.4.

Kenttäurheilijat-58 ry:n sääntömääräinen kevätkokous järjestetään tiistaina 23.4.2024 klo 18 alkaen seuran toimistolla osoitteessa urheilutie 15. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat mm.…

Tuloskatsaus 23.3-29.3

29.3. Lohja, Lohjan heittocup 1: P15 Moukari/HT (4,00 kg) 2) Eetu Tilander (-10) 28,29 PB. T15 Moukari/HT (3,00 kg) 4) Siina Kuikka (-10) 35,93 PB. T13 Moukari/HT (2,50 kg) 2) Miida Wasström (-11)…

Ilmoittautuminen kesäkaudelle auki

KU-58:n yleisurheilukesä käynnistyy toukokuussa Hiekkaharjun urheilukentällä. Ryhmätoiminnassa löytyy valikoimaa 4-vuotiaista 19-vuotiaisiin. Yleisurheilukoulujen ja harjoitusryhmien kesäkausi…

Seuralle maskotti etsinnässä

Seurallemme ollaan suunnittelemassa maskottia ja tähän tarvittaisiin nyt kipeästi suunnittelijoita, auttaisitko meitä? Tarkoituksena olisi, että lapset, nuoret ja miksei aikuisetkin saavat osallistua…

Tuloskatsaus 16.3-24.3

Kaikenikäisiä seuran urheilijoita kilpaili kansallisissa nuorten kilpailuissa kotimaassa ja yli 35-vuotiaiden Masters EM-kisoissa Puolassa. Masters-EM-halleissa seurasta oli kaksi edustajaa…

Tuloskatsaus 9.3-17.3 – Piiriennätyksiä ja Suomen ennätys

Mico Lampinen voitti kiekonheiton talvimestaruuden Kotkassa. Tulos 56,79 on 19-vuotiaiden piiriennätys ja jää Ikaalisten Urheilijoiden Timo Sinervon halli-SE:stä vain viisi senttiä. Entinen…

Maantiejuoksucupin viides osakilpailu juostiin hyvässä säässä – kaksi Suomen ennätystä

Kilpailu juostiin hyvässä säässä. Sää muuttui heti kisan jälkeen tuuliseksi ja sateiseksi. Yöllä satoi vielä reilusti lunta. Onneksi kisa oli lauantaina, silloin tie oli kostea, muttei mistään kohtaa…

HelSY:n Junnuhallien sunnuntai – pm-kultaa, kaksi hopeaa ja pronssia, paljon omia ennätyksiä

Junnuhalleissa oli tänäkin vuonna ilahduttavasti urheilijoita mukana. Menestystäkin tuli, molempina päivinä useampikin seuran nuori urheilija nousi palkintopallille. Sunnuntaina Thomas Kleemola…

Aiempia uutisia