Tuloskatsaus Helsy-hallit 4.2.2018

4.2.2018

Leo Uusimäki ottelun päätöslajin jälkeen.
Leo Uusimäki ottelun päätöslajin jälkeen.

Kenttäurheilijoiden ottelijat voittivat lajinsa Helsy-halleissa, Atte Nevala ja Hilla Uusimäki ennätyksiin 800 metrillä. Hyvinkäällä Samuel Shams paranteli jälleen P14 pituushypyn seuraennätystä.

Vaikka Leo Uusimäen seitsenottelun ensimmäinen päivä päättyi ilman tulosta jäämiseen korkeushypyssä, päätti hän silti jatkaa ottelua. Loput lajit otettiin erinomaisen harjoituksen kannalta, vaikka toiveet huippupisteistä olivat mennyttä. Ensimmäisen päivän päätöslaji korkeushyppy jätettiin varotoimenpiteenä kesken yhden läpijuoksun jälkeen. Korkeuden vääntävä ponnistus aiheutti ikäviä tuntemuksia jalkaan, eikä riskejä haluttu ottaa, sillä hallikauden tärkeimmät ottelut ovat vasta edessäpäin. Jokainen toisen päivän lajeista tuotti Uusimäelle uuden halliennätyksen; 60m aidat 8,67, seiväs 475 ja 1000m 2.49, 21. Kuudesta lajista kertyi pisteet 4547, mikä riitti voittoon, vaikka muut mitalistit onnistuivat keräämään pisteitä kaikista seitsemästä lajista.

Iina-Kaisa Mäkelä voitti N19-sarjan viisiottelun ennätyspistein 3680. Tasaisen laadukas sarja koostui kahdesta ennätyksestä (60m aidat 9,12 & 800m 2.30,71), yhdestä ennätyksen sivuamisesta (korkeus 163), yhdestä kauden parhaasta (pituus 567) ja kuulan tuloksesta 10,92. Alakanttiin mennyt kuula jätti vielä sopivasti odotuksia ennätyspisteiden korjailemiseksi uudelleen SM-otteluissa kuukauden kuluttua Jyväskylässä. Hyvässä ottelusarjassa Mäkelän kuulakaaren kuuluisi alkaa metrilukemilla 12.

800 metriä oli päivän toinen mielenkiinnon kohde kenttäurheilijoiden näkökulmasta. Hilla Uusimäki starttasi itselleen ylimatkalle ja todisti ainakin kestävyysominaisuuksiensa olevan kunnossa. Uusimäki juoksi pronssille Sara Kuiviston voittamassa kilpailussa ajalla 2.14,73. Uusimäki paransi ennätystään pyöreästi puolitoista sekuntia myös ulkoratojen tulokset huomioon ottaen. Aika tietysti ilahdutti Uusimäkeä mutta samalla urheilijan oli myös helppo löytää juoksustaan kehityskohteita. Uusimäki kuvaili kilpailun alkupuoliskoaan turhan nykiväksi ja arveli että rohkeampikin avausvauhti olisi voinut olla paikallaan. Uusimäki kilpailee todennäköisesti vielä kerran ennen kahden viikon kuluttua Liikuntamyllyssä käytäviä SM-halleja.

Viime kesän 15-sarjan 800 metrin Suomen mestari Atte Nevala lähti hakemaan kovempaa kiriapua miesten 800 metriltä. Tämä kannatti, sillä Nevala juoksi urallaan toisen kerran alle kahden minuutin ja paransi ennätyksensä myös ulkoradat mukaan lukien aikaan 1.59,79, joka riitti kilpailussa neljänteen sijaan. Samassa erässä seitsemänneksi sijoittunut Jere Niemi juoksi niin ikään ennätyksensä 2.04,40. Juniorisarjoissa myös Tuomas Myllysillan ja Olli Harjun tulosten perään kirjattiin PB.

Hyvinkäällä Samuel Shams hivutti jälleen P14 sarjan pituushypyn seuraennätystä muutaman sentin eteenpäin. Tällä kertaa tulos oli 571, jolla ollaan ikäluokan Suomen tilastoissa toisella sijalla. Hyvinkäällä kilpailtiin myös enemmän testeinä käytetyissä lentävien 20 ja 30 metrin matkoilla, joissa Shams myös vei sarjansa voiton. 

Kilpailun tulokset

Otteluiden tulokset