Kalliosuojan käyttökielto jatkuu, korvaavat tilat jaettu

13.10.2017 klo 22:25

Ympäristökeskuksen pidettyä Hakunilan kalliosuojan yleisurheilutilojen käyttökiellon voimassa, seuran harjoitukset siirtyvät korvaaviin tiloihin, mikä aiheuttaa muutoksia harjoitusajoissa.

Päivitetty 25.10.2017

Kaupungin kanssa käydyissä keskusteluissa on todettu, että Hakunilan kalliosuojan yleisurheilutilojen nopeasta avaamisesta ei ole takeita. Näin ollen seura on varannut vuoroja käyttöön korvaavista tiloista koko talvikauden varalle. Kaupungin kanssa jatketaan vuoropuhelua kalliosuojan saattamiseksi normaalikäyttöön mahdollisimman pian. Toistaiseksi kaupunki ei ole pystynyt antamaan arvioita tilan avaamisen aikataulusta.

Kalliosuojan avaamisen edellytyksenä on tilan ilmanvaihdon tehostaminen. Kaupunki on jo tehnyt valmisteluja asian parantamiseksi, mutta varsinaisten LVI-töiden aloittaminen kalliosuojassa seisoo. 

Väistötiloihin siirtyminen aiheuttaa muutoksia ryhmien harjoitusajoissa. Suurimmat muutokset koskevat nasta- ja nappula-ryhmiä. Ryhmien urheilijoiden huoltajille lähetetään myös henkilökohtaiset tiedotteet sähköpostilla. Mikäli vuoromuutoksia koskevia kysymyksiä tai tarpeita lisävarauksille ilmenee, ota yhteys nuorisopäällikkö Eemeli Kaartiseen. Muiden valmennusryhmien harjoituspaikoista ja ajoista tiedottavat ryhmien omat valmentajat. 

Nappula-ryhmä

Harjoitusajat voimassa 16.10 alkaen

Maanantai klo 17-18 Varia Hiekkaharju, liikuntasali

Tiistai klo 17-18 Varia Aviapolis (Helin ryhmä)

Tiistai klo 18-19.30 Lehtikuusen koulu (Kian ryhmä)

Torstai klo 17-18 Hakunilan kalliosuoja, salibandy kenttä

Lauantai klo 11-12.30 Hakunilan kalliosuoja, salibandy kenttä

Nasta-ryhmä

Harjoitusajat voimassa 16.10 alkaen

Maanantai klo 17.30-19 Varia Hiekkaharju, liikuntasali

Keskiviikko klo 18-19.30 Hakunilan kalliosuoja, salibandy kenttä 

Lauantai klo 12.30-14 Hakunilan kalliosuoja, salibandy kenttä

Valmennus

Tiistai klo 19-20.30 Lehtikuusen koulu Valmennusryhmä - Pekka Nurmi (19-19.30 2/3 sali, 19.30-20.30 koko sali)

Sunnuntai klo 10-11.30 Hakunilan kuplahalli (Varattu ajalle 29.10-17.12.2017) 

Kuntosport

Tiistai klo 18-19.30 Lehtikuusen koulu (Jaettu sali) 

 

Nuorisopäällikkö Eemeli Kaartinen,  nuoriso.ku58@gmail.com

0451600541

_________________________________________________________________________

7.10.2017

Syyskuussa toteutettujen ilmanlaatumittausten tulokset valmistuivat viime viikolla. Ilmanlaatu oli parantunut edellisiin mittauksiin nähden ja kaupunki oli valmis avaamaan tilan koekäytölle. Koekäytön aloittaminen edellytti kuitenkin myös ympäristökeskuksen puoltoa. Ympäristökeskus ei kuitenkaan sallinut tilan avaamista normaalikäytölle, tiettyjen ilmanlaatua kuvaavien arvojen ollessa edelleen koholla ja koska tilan ilmanvaihtoa ei oltu parannettu vaaditulle tasolle. 

Kalliosuojan yleisurheilualueen käyttökielto siis jatkuu. Kuntosali, kamppailutilat ja VPK:n tilat jatkavat kuitenkin normaalikäytössä. Kaupunki on jakanut liikuntatilojen sisävuorot siinä uskossa että kalliosuoja avattaisiin käytölle. Näin ollen tietoa ei vielä ole korvaavista harjoitusajoista ja paikoista. On todennäköistä että kalliosuojan tilanteesta ei päästä nopeaan ratkaisuun. 

Seura ja kaupunki pyrkivät pikavauhtia ratkaisemaan harjoitustilakysymykset. Toistaiseksi nappula- ja nastaryhmät jatkavat ulkoharjoituksiaan entisen aikataulun mukaisesti. Muut valmennusryhmät harjoittelevat valmentajiensa ilmoittamissa paikoissa. Tiedotamme lisää kun asia etenee.

Kenttäurheilijat-58 ry.
johtokunta