Pukinmäessä KU-58:n lapset ja nuoret keräsivät pisteitä seuralle

13.6.2012

Vattenfalla seuracup 1. osa 11.6.2012 Pukinmäki Helsinki

Vattenfall-seuracupin ensimmäinen osakilpailu käytiin Helsyn seurojen osalta Pukinmäen kentällä maanantaina 11.6. Vattenfall-seuracupin toinen osakilpailu käydään piirin seurojen osalta tiistaina 21.8. Veikkolassa. Valtakunnalliseen finaaliin yltävät seurat matkaavat suurimpien kaupunkien sarjan osalta tänä vuonna Seinäjoelle lauantaina 1.9.

Helsyn piirin ensimmäiseen osakilpailuun osallistui edustajia kahdeksasta eri seurasta. Kenttäurheilijat-58:n lisäksi Pukinmäessä nähtiin lapsia ja nuoria Espoon Tapioista, Helsingin Kisaveikoista, Vantaan Salamista, Veikkolan Veikoista, Tapanilan Erästä, Rekolan Raikkaasta ja Viipurin Urheilijoista. Viiskasin nuoret sijoittuivat tässä seurataistossa viime vuoden tapaan selvästi kolmannelle sijalle. Valtakunnallisessa pistetaistossa seuraavaan osakilpailuun lähdetään kuitenkin hieman enemmän haastajan roolissa kuin viime vuonna, jolloin pistesaalis oli ensimmäisen osakilpailun jälkeen 1300 pistettä suurempi. Seuraamme siis jännityksellä muiden piirien seurojen pistemääriä. Finaaliin yltää tänäkin vuonna 15 parasta seuraa.
Helsyn seurojen pisteet ensimmäisen osakilpailun jälkeen:
1.    EspTa 15370
2.    HKV 15141
3.    KU-58 12738
4.    VantSa 8433
5.    VeikkVei 6542
6.    TapE 6385
7.    RekRai 5504
8.    ViipU 570
 
Pukinmäen kentällä nähtiin lukuisia hienoja venymisiä ja omia ennätyksiäkin KU-58:n nuorilta. Erityismaininnan ansaitsevat vanhempien sarjoissa kilpailleet Riina Perkiö, Meri Alasaukko-Oja ja Sofie Lindström, jotka toivat seuralle tuiki tärkeitä pisteitä. Lisäksi 9-vuotiaista oli mukana 11-sarjassa peräti neljä edustajaa Jenni Korvenpää, Meea Meronen, Elliroosa Peltoniemi ja Sandra Åstrand. Monet urheilijamme tarttuivat myös ennakkoluulottomasti vieraampiin lajeihin seuran paras mielessään. Mahtava tsemppi siis kaiken kaikkiaan!
 
KU-58:n urheilijoiden tulokset:
 
M17 800m
6. Olli Leinonen 2.17,13
7. Sami Heiskanen 2.22,62
 
N17 800m
1. Hilla Uusimäki 2.24,97
3. Alma-Sofia Mäkelä 2.26,23
 
M17 Seiväs
1. Sebastian Aaltonen 360
 
N17 Seiväs
6. Sofie Lindström 190
 
M17 keihäs
3. Andreas Lindström 53,45
9. Peter Sillanpää 41,99
10. Aleksi Satosuo 40,41
11. Pauli Sillanpää 39,01
 
N17 Keihäs
6. Anne-Mari Lehtiö 25,95
 
P15 300m
6. Miikka Ojala 43,68

 

T15 300m

2. Meri Alasaukko-Oja 44,37
6. Petriina Perttula 46,48
9. Henna Toivonen 54,71
 
P15 100m aj
3. Leo Uusimäki 18,19

 

T15 80m aj

6. Jenny Karlsson 16,40
8. Riina Perkiö 18.16
 
P15 Kolmiloikka
6. Samuel Korhonen 9,69
 
T15 Kolmiloikka
3. Milla Latvasalo 9,79
 
P15 Moukari
3. Ville Välimaa 26,97
 
T15 Moukari
3. Johanna Lehtiö 34,04
 
T15 1000m kävely
2. Riina Perkiö 5.02,20
 
P13 200m
9. Otto Kahilainen 33,95
10. Sampo Salonen 34,01
 
T13 200m
7. Salla Laiteenmäki 29,90
11. Sofia Elgeraia 32,03
 
P13 60m aj
8. Valtteri Arhola 13,58
 
T13 60m aj
5. Yasmin Elgeraia 11,03
10. Tuuli Kattilamäki 12,94
 
P13 Pituus
1. Michael Niskala 4,59
 
T13 Pituus
6. Essi Heiskanen 4,00
8. Jessi Latvasalo 3,85
 
P13 Kuula
1. Miska Salmi 11,12
 
T13 Kuula
9. Tiia Korvenpää 6,38
10. Vera Viljaniemi 5,91
11. Kia Oilinki 5,40
 
T13 1000m kävely
4. Tiia Korvenpää 5.48,00
 
P11 150m
2. Atte Nevala 23,35
 
T11 150m
8. Jenny McGuire 25,34
9. Nea Oilinki 25,77
11. Meea Meronen 27,15
17. Sandra Åstrand 32,77
 
P11 60m aj
4. Timi Lankinen 11,96
 
T11 60m aj
7. Sara Simell 13,11
8. Minttu Perkiö 13,39
 
P11 Korkeus
4. Iikka Kahilainen 110
 
T11 Korkeus
8. Edith Eikkinen 95
 
P11 Kuula  
3. Sami Tossavainen 6,35
 
T11 Kuula
4. Iiris Vastamäki 6,08
11. Elliroosa Peltoniemi 4,54
12. Jenni Korvenpää 3,68
13. Julia Kattilamäki 3,62
 
T11 1000m kävely
2. Jenni Korvenpää 6.07,72
5. Iiris Vastamäki 6.42,07
 
VIESTIT:
 
T/P15 4x800m
2. Kenttäurheilijat-58: Samuel Korhonen, Milla Latvasalo, Miikka Ojala, Meri Alasaukko-Oja
 
T/P13 4x600m
5. Kenttäurheilijat-58 1.-joukkue: Valtteri Arhola, Yasmin Elgeraia, Michael Niskala, Salla Laiteenmäki
8. Kenttäurheilijat-58 2.-joukkue: Sampo Salonen, Tiia Kovenpää, Otto Kahilainen, Sofia Elgeraia
 
T/P11 4x600m
2. Kenttäurheilijat-58: Atte Nevala, Nea Oilinki, Timi Lankinen, Sara Simell

 

Tulokset